Olen täysin kyllästynyt ja väsynyt mieheeni. Olen saanut tarpeekseni hänen saamattomuudestaan ja jahkailustaan. Minä toivoisin, että asiat tehdään ripeästi ja yleensäkin, että lupaukset pidetään... mutta ei, odotan vuodesta toiseen... tätäkin yhtä määrättyä asiaa olen odottanut jo n. viisi vuotta... luultavasti joudun odottamaan vielä toiset viisi.
Tulen pian hulluksi. En voi luottaa häneen ja tunnen olevani hänen kanssaan aivan toisella aaltopituudella, olemme niin erilaisia. Jo melkein 20v. oltu naimisissa... en edes hymyile enää hänen kotona ollessaan....
Jatkuuko tämä vaan tällaisena hänen kanssaan, vai uskallanko tehdä jonkinlaisen ratkaisun. Eron?? (Yhteiset lapset eivät tee eroa helpoksi...) Tilanne ahdistaa jatkuvasti ja voin kuvitella, kuinka olisin omassa asunnossa onnellinen. Osaatko sanoa mitään tämän suhteen?
Kiittäen!
Marsku
Tulen pian hulluksi. En voi luottaa häneen ja tunnen olevani hänen kanssaan aivan toisella aaltopituudella, olemme niin erilaisia. Jo melkein 20v. oltu naimisissa... en edes hymyile enää hänen kotona ollessaan....
Jatkuuko tämä vaan tällaisena hänen kanssaan, vai uskallanko tehdä jonkinlaisen ratkaisun. Eron?? (Yhteiset lapset eivät tee eroa helpoksi...) Tilanne ahdistaa jatkuvasti ja voin kuvitella, kuinka olisin omassa asunnossa onnellinen. Osaatko sanoa mitään tämän suhteen?
Kiittäen!
Marsku
Vastaukset 7
Vanhimmat
Samallaisesta ympyrästä kuin minä. Minulla oli ja on vieläkin sama robleemi kuin sinulla on. Ajattelin samoin kuin sinä noin 20v sitten että jättääkkö tuollainen heppu joka ei mitään saa aikaan? Mutta silloin sattui muuttamaan yksi suurinpiirtein saman ikäinen pariskunta naapuriimme. Siellä nuori vaimo sai mieheltään turpiinsa ja mies teki, rakensi, laittoi ja korjasi. Siinä sitten heräsi kysymys, kumman valitsen miehen joka hakkaa, vai miehen joka tekee jos muistaa tai osaa tai viitsii? Minä päätin pitää tämän laiskan oloisen itselläni, koska hän olisi vallan hyvin jollekkin muulle kelvannut jollen minä olisi itse pitänyt. Olen sitten oppinut itse tekemään ne asiat jotka olisi mietä tarvinneet ostin työkaluja oikein sähkösiä ja opettelin maalaamaan ja tapiseeraamaan. Kyllä olen saanut apua jos on tiukkapaikka tullut.
on samanlaisia kokemuksia :-)
Olen pohtinut samaa, että sinänsä turvallinen hän on ja tekee työnsä aina ahkerasti, ollut jo yli viisitoista vuotta saman työnantajan palveluksessa.
Itse asiassa olen minäkin tapetoinut kaikkiaan jo kolme huonetta nykyisessä asunnossa ja sitä ennen aikaisemmissa. Olisi vaan kiva saa jo autotalli, kun jo 7 vuotta asuttu talossamme rakentamisen jälkeen ja se on liian iso työ tehdä minun yksin... Paljon muutakin olen hommannut ja itseäni paljon kehittänyt... mies ei taas lainkaan ole kiinnostunut itsensä kehittämisestä...
No meitä on joka junaan.. :-)
omaavat miehet, uskon minä? Tosi kurjaa on sama juttu ei autotallia, ei aitaa, ei korjata altaania, raput halkeilevat. Hän sanoi vain kyllä ne minulle kelpaa siis hänelle. Minä sanoin mutta kun ei oikein minulle kelpaisi. No tee itse sitten. Oli vastaus.
vai kuinka? Meillä on vuosien aikana ollut kyllä henkistä väkivaltaa, mikä on pahempaa, kuin ruumiillinen... Yksi lapsi on ollut sairaalahoidossakin.... Tosiaankaan kyse ei siis ole tässä ollut pelkästä miehen laiskuudesta... mutta tämä on jo liian pitkä juttu, enkä yleisillä palstoilla alakaan sellaisia asioita kertomaan.
Odotin lähinnä, jos tämä "Elämänpolku olisi kommentoinut viestiäni..."
* huokaus *
Olen hyvin pahoillani puolestasi, kun olet joutunut kokemaan sitä, mistä kirjoitit.....ja olihan tuolla samassa ketjussa myös toinen " kohtalo-sisaresi" jolle on käynyt melkeimpä samoin.... :(
Mutta sitten sinun asiaan kiinni. Siihen nousi sinulle sitä voimaa ja anteeksiantoa. Koet uudelleen ja uudelleen, että puolisossasi on vielä jotakin, jota rakastat (mutta et vain taida aina tietää, mitä osaa?). Ilon puute huuliltasi ei johdu hänestä ja hänen tekemisistään (tai tekemättä jättämisestä). Sinulla on omassa sisimmässäsi se turhautuneisuus ja muutto omaan kotiin ei tee sinua yhtään sen onnellisemmaksi. Kaipaat tätä "nahjusta" kuitenkin jos eroat nyt.
Kortti pyytääkin sinua nyt ottamaan sitä aikalisää tulevaan. Odota, että lapset ovat niin isoja, että voit selittää heille rehellisesti oman elämäsi toiveet ja haaveet. Ei ole mikään pakko elää huonossa liitossa, mutta ero ei olisi vielä sinulle tähän hetkeen otollinen. Älä enää YRITÄ mitään sen puolisosi eteen. Anna hänen itse nähdä, missä mennään. Tee häneen aluksi ns. henkinen ero , ja jos asiat ei siitään etene vieläkään haluamallasi tavalla, niin sitten on jo aika kaivaa ne oikeat eropaperit esiin. Näin tomimalla saat itse sen varmuuden, että toimit nyt omalla päällä, etkä hänen ehdoillaan. Varmuus kasvaa koko ajan, ja kun aika on kypsä, niin olet voimakas nainen kohtamaan sen kaiken, mitä uusi elämänvaihe tuo tullessaan.
Miehellesi en nähnyt muutosta tulevaan, eli hänen elämä kulkee niinkuin on kulkenut jo kauan....olen pahoillani!
Voimia arkeen!
Elämänpolku
vastauksestasi! Onhan sitä elämässä kaikilla taakkansa, mitä kullakin. Moni ei silti esim. menetä äitiään alle 6-vuotiaana, kuten minä. Kävin alle 20-vuotiaana 10-20 hautajaisissa ja näistä kuolleista oli kolme omasta perheestäni.
Minut nähdessään ei tosin uskoisi kaikkia kokemuksiani, koska olen kuitenkin niin iloinen ja elämänmyönteinen. Miksi en olisi, olenhan saanut elää jo mm. melkein 30 vuotta kauemmin kuin kaksoisveljeni...., vaikka hän oli niin fiksu, että hänestä olisi tullut vaikka mitä, ellei auto olisi törmännyt.....
Hei
Voisitko nähdä voimmeko tapailla kahden kesken, löydämmekö siihen rohkeutta,tilaisuutta. Olemme molemmat naimisissa, mutta tunteita on. Hän on minulle rakas, mutta saanko tilaisuutta näyttää sitä hänelle. Suhteemme on perustunut melkein vain puhelin keskusteluihin. Jatkuuko näin? Kiitos