Joskus tuntuu että välittävätkö nuo sukulaiset minusta ja lapsista lainkaan vai olenko liian vaativa kun kuvittelen että sukulaisia tulisi kykyjensä mukaan auttaa.
Tuntuu surulliselta, mutta se täytyy vain hyväksyä, että apua ei tule.
Itse olen auttanut, järjestänyt siskolle häät, hakenut lääkkeitä ja ruokaa äidilleni, vaikka oma jaksaminen on ollut tiukilla pienten lasten kanssa.
Tarvitsisin apua, olen väsynyt, mutta mistä sitä voisi saada. Olen todella pienituloinen, joten en pysty esim. siivous- tai lastenhoitoapua palkkaamaan. Esim. televisiota meillä ei ole, säästän siinä. En tupakoi tai juo jne. Kaikki turhat kulut olen karsinut pois, jotta pystyn hankkimaan kunnon vaatteet ja ruokaa lapsilleni.
Lapset ovat 4- ja 5-vuotiaat ja auttavat kotitöissä sen mitä tuon ikäiset jaksavat keskittyä. Eli siivoavat omat huoneensa.
Muuten meillä olisi asiat kunnossa, mutta jaksamisen kanssa tekee tiukkaa.
Sen verran olen panostanut itseeni, että otin liikuntakeskukseen jäsenyyden. Siellä on lastenhoito järjestetty muutaman kerran viikossa, joten pystyn pari kertaa viikossa hiukan huolehtimaan omasta jaksamisestani(jos lapset ovat terveenä, jotta pystyy hoitoon viemään).
Opiskelen tällä hetkellä ja se vaatii aikaa illoista ja viikonlopuista, mutta koen että se kannattaa pidemmällä tähtäimellä. Se on pienen perheemme hyväksi.
Neuvoja otetaan vastaan=).
Tuntuu surulliselta, mutta se täytyy vain hyväksyä, että apua ei tule.
Itse olen auttanut, järjestänyt siskolle häät, hakenut lääkkeitä ja ruokaa äidilleni, vaikka oma jaksaminen on ollut tiukilla pienten lasten kanssa.
Tarvitsisin apua, olen väsynyt, mutta mistä sitä voisi saada. Olen todella pienituloinen, joten en pysty esim. siivous- tai lastenhoitoapua palkkaamaan. Esim. televisiota meillä ei ole, säästän siinä. En tupakoi tai juo jne. Kaikki turhat kulut olen karsinut pois, jotta pystyn hankkimaan kunnon vaatteet ja ruokaa lapsilleni.
Lapset ovat 4- ja 5-vuotiaat ja auttavat kotitöissä sen mitä tuon ikäiset jaksavat keskittyä. Eli siivoavat omat huoneensa.
Muuten meillä olisi asiat kunnossa, mutta jaksamisen kanssa tekee tiukkaa.
Sen verran olen panostanut itseeni, että otin liikuntakeskukseen jäsenyyden. Siellä on lastenhoito järjestetty muutaman kerran viikossa, joten pystyn pari kertaa viikossa hiukan huolehtimaan omasta jaksamisestani(jos lapset ovat terveenä, jotta pystyy hoitoon viemään).
Opiskelen tällä hetkellä ja se vaatii aikaa illoista ja viikonlopuista, mutta koen että se kannattaa pidemmällä tähtäimellä. Se on pienen perheemme hyväksi.
Neuvoja otetaan vastaan=).
Vastaukset 5
Vanhimmat
Oletko suoraan kysynyt ja pyytänyt apua sukulaisiltasi? Monet eivät tajua tai kehtaa itse tarjota apuaan, joten kannattaa suoraan sanoa, että olet väsynyt ja tarvitset apua.
Itselläni ei ole sukulaisia lähistöllä, mutta onneksi hyviä ystäviä, joilta olen lastenhoito, remontti, ym. apua saanut aina kun olen pyytänyt. Pyydän apua, kun sitä tunnen tarvitsevani, eikä se tee minusta yhtään huonompaa tai pärjäämätöntä ihmistä.
Olen pyytänyt ja apua on luvattu, mutta käytännössä sitä ei tule.
Minulla oli jo käynnistetty prosessi tukiperheen hankkimiseksi, mutta sisko sanoi, että älä semmoisia ala, kyllä he auttaa. No, keskeytin prosessin. En kyllä ollut alun alkaenkaan ihan itsekään sopu soinnussa asian kanssa, että lapset viettäisivät aikaansa aivan vento vieraiden ihmisten kanssa.
Monesti olen niellyt pettymyksen kun apua ei järjesty. Ei aina jaksaisi valittaa väsymystä, kyllä he sen tietävät. Sitten joskus kun sitä apua yllättäin järjestyy, olen tietysti todella kiitollinen, mutta apua järjestyy vain äärimmäisessä hädässä.
Jotenkin ne voimavarat on itsestään vain löydettävä. Joskus ehkä ymmärtävät, kun heillä itsellään on lapsia, että miksi se sisko kulta apua olisi tarvinnut, mutta nyt ehkä eivät ymmärrä vaikka suoraan olen sanonutkin. Toki heillä on oma elämä ja murheensa.
Oma lukunsa on lasten isä, joka peruu (harvoja) tapaamisia flunssaan vedoten yms. Hän parhaiten tietää mitä tämä arki on kun on sitä ollut jakamassa. Kahdenkin oli raskasta. Hän on päässyt vastuusta ja viettää kaiketi onnellisia sinkkupäiviä;-). Hänestä ei ole apua, mutta eipä ole juuri harmiakaan enää..
Eipä tässä kukaan taikasauvaa voi heilauttaa, mutta jos jollakulla olisi vinkkejä jaksamiseen tai muita omia kokemuksia?
..tuo tukiperhe. On lasten paratsta jos lähi pääsee levähtämään. Itselläni oli tilanne vastaavanlainen, ei sukulaisia lähellä, eikä lasten tapaamiset onnistuneet. Sosiaalitoimisto suositteli tukiperhettä. Otin sen vastaan ja en ole katunut sitä. Lapset ovat saaneet tuona viikonloppuna tukiperheen luona sellaisia elämyksiä joita itse en olisi pystynyt järjestämään. Itselle parasta oli kun tiesi varmsti että on tietty edeltä sovittu vkl vapaa. Pystyi järjestään itselle jotakin joka sai ajatukset pois lastenhoidosta. Terv. 2 lapsen Lähi-isä.
Ota ihmeessä yhteyttä sossuun uudestaan ja pyydä tukiperhe. Tärkeintähän on se, että sä jaksat. Mitä enemmän lapsella on aikuisia, jotka välittää, sen parempi, eikä se oo keltään pois, jos lapset on joskus tukiperheessä.
Ei väkisellä eikä väsyttämällä. Kun suku ei auta, niin ei.
ASia on sillä selvä. Yritä löytää esim. seurakunnasta lastenhoitoapua ja ottaa sitä omaakin aikaa. Tuo liikuntajuttu on varmasti hyvä ja antaa arkeen voimaa. Sulla vaikuttas asian olevan hyvällä "tolalla", tuon kirjoittamasi perusteella uskon, että olet niitä, jotka pärjää!