Onkohan boksissa vai kaapeleissa vika kun boksin kautta tuleva lähetys ei kuulu samalla äänenvoimakkudella kuin suoraan kaapelista ilman että boksi on päällä? Eli jos ei laita boksia päälle television ääni kuuluu kuten aiemminkin ja kun laittaa boksin päälle joutuu volyymia lisäämään reilusti.
Riittääkö videon ajastamiseksi pelkkä boksin ajastaminen?
TF 6000 CoC
4
342
Vastaukset
Siis puhutko nyt kokoajan analogilähetyksistä? Niiden äänenvoimakkuuteen boksilla ei pitäisi olla vaikutusta. Vai vertaatko analogilähetyksen ja digilähetyksen voimakkuutta keskenään? Miksi? Niissä toki voi olla eroa. Lisäksi eri bokseilla on erilainen voimakkuus. Bokseissa on myös voimakkuuden säätö. Se kannattaa pitää maksimissa.
Jälkimmäinen kysymys riippuu videoista. Suosittelen molempien ajastamista erikseen. Tällöin toiminta on luotettavampaa. Jos nauhottaa vain yhdeltä kanavalta, kannattaa boksi yksinkertaisesti jättää päälle. Jos nauhottaa kaksi ohjelmaa eri kanavalta voi toisen ajastaa boksiin ja jättää boksin ensimmäisen kanavalle. Videolla kanavaksi laitetaan scart-tulo.- Ääntä lissää
Juuri tätä analogisen ja digitaalisen lähetyksen äänenvoimakkuuden eroa ihmettelen, totta että silloin kun boksin volyymi on täysillä niin telkkarin ääni on kutakuinkin normaalitasossa, mutta silloin joutuu pitämään kahta kapulaa käsillä, boksin kakea kanavien vaihtoon ja sitten telkkarin kake äänensäätöön... tällöinhän boksin kaken äänensäätö on ihan turha???
Onhan tietysti sellainen mahdollisuus että, laittaa telkkarin volyymit isolleen ja käyttää boksin volyymin säätöä, mutta sitten tulee sellainen tilanne kun, esim. lapset laittaa telkkarin päälle niin se huutaa kun viimeistä päivää ennekuin laittaa boksiin virran päälle, tosin voihan boksia pittää päällä aina virran kulutuksessa ei ole juurikaan eroa, valmiustilassa 8W ja päällä ollessa 9W.
Ajastusta en ole vielä kokeillut kun tänä aamuna kytkin tuon boksin. - 6000c
Ääntä lissää kirjoitti:
Juuri tätä analogisen ja digitaalisen lähetyksen äänenvoimakkuuden eroa ihmettelen, totta että silloin kun boksin volyymi on täysillä niin telkkarin ääni on kutakuinkin normaalitasossa, mutta silloin joutuu pitämään kahta kapulaa käsillä, boksin kakea kanavien vaihtoon ja sitten telkkarin kake äänensäätöön... tällöinhän boksin kaken äänensäätö on ihan turha???
Onhan tietysti sellainen mahdollisuus että, laittaa telkkarin volyymit isolleen ja käyttää boksin volyymin säätöä, mutta sitten tulee sellainen tilanne kun, esim. lapset laittaa telkkarin päälle niin se huutaa kun viimeistä päivää ennekuin laittaa boksiin virran päälle, tosin voihan boksia pittää päällä aina virran kulutuksessa ei ole juurikaan eroa, valmiustilassa 8W ja päällä ollessa 9W.
Ajastusta en ole vielä kokeillut kun tänä aamuna kytkin tuon boksin.minä olen huomannu samanlaisen ääni ongelman kuin sinä ja minusta se on kiusallinen! et jos sammutan diginpox niin sit telkku huutaa! ja asiaan ei auta vaikka digibox on volumeistaan täysillä! muutenkin minulla reistailee digibox et kai vien sen huoltoon huomenna.
Ääntä lissää kirjoitti:
Juuri tätä analogisen ja digitaalisen lähetyksen äänenvoimakkuuden eroa ihmettelen, totta että silloin kun boksin volyymi on täysillä niin telkkarin ääni on kutakuinkin normaalitasossa, mutta silloin joutuu pitämään kahta kapulaa käsillä, boksin kakea kanavien vaihtoon ja sitten telkkarin kake äänensäätöön... tällöinhän boksin kaken äänensäätö on ihan turha???
Onhan tietysti sellainen mahdollisuus että, laittaa telkkarin volyymit isolleen ja käyttää boksin volyymin säätöä, mutta sitten tulee sellainen tilanne kun, esim. lapset laittaa telkkarin päälle niin se huutaa kun viimeistä päivää ennekuin laittaa boksiin virran päälle, tosin voihan boksia pittää päällä aina virran kulutuksessa ei ole juurikaan eroa, valmiustilassa 8W ja päällä ollessa 9W.
Ajastusta en ole vielä kokeillut kun tänä aamuna kytkin tuon boksin.Boksin äänenvoimakkuuden säätö on turha. Tämän kaikki tietävät. Etenkin, jos tallentaa on huono, jos tallennuksiin menee mitä tahansa volyymia. Toki, jos katsot vain digiä ja vain katsot digiä niin voit panna TV:n volyymin kovalle ja käyttää boksin säätöä. Muuten kannattaa hankkia yleiskake.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701073
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132847- 84783
- 51728
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55529Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294515Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?36509Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49467
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53454