kevein askelin

Toivotan tervetulleeksi kaikki ihanat,hyvälle tuoksuvat ja fiksut herrasmiehet tanssimaan Ikaalisten Kylpylään 20-24.11 teitä tervehtien Keiju kevein askelin.
3695
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei siellä mahdu tanssimaan. Kävin paikan päällä muutama vuosi sitten ja se minulle riitti tässä elämässä. Oli samalla kertaa ensimmäinen ja viimeinen kerta ko. paikassa.

Äänestä
  • Totta on, että pikkujouluaikaan varsinkin on tanssilattian käyttö ongelmallista myös Violettassa, mutta niin se tuppaa ravintoloissa tähän aikaan kaikkialla olemaan.

    Kokemuksia on kahdelta viikolopulta, joista toisen aikana oli SULSELin suurleiri siellä. Taitavia tanssijoita siis paljon, mutta tilaa vähän. Keittiön ovensuussa piti paljonkin pitäytyä jivettelemässä. Wanhassa ravintolassa pistäydyttiin rokkaamassa, mutta vain matolle orkesterikorokkeen eteen sielläkin mahtui.

    Tuona nyt esillä olevana viikkona näkyy olevan kahtena iltana tanssit: 21.11. Tommi Soidinmäki & Seinäruusut, mutta vasta 21.30 alkaen. Sitä ennen pääravintola varattu yksityistilaisuuteen. Wanhassa ravintolassa samanaikaisesti Jarkko Salmi. Sama bändi sitten asialla pääsalissa 23.11.

    Äänestä

niinväitettyjä kylähulluja ynnämuitasensemmoisia valtavirroista poiketen minimisänsä hieman toisin silmin ynpäröiviä vanhaintanssitilojakin silmäilevistä henkilöistä etenkään heroja ei koskaan kutsuta: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että juuri sellaisella herrallahan saattaisi olla sinänsä toki hyvinkin lukuisten muittenkin innovaatioittensa joukossa myöskin muutamia täysin erilaisia eli erittäinkin pitkälti todella uusia tapoja mielyttää täysin satunnaistakin, mutta aina niin sekä vaateliasta että tietenkin upeaa daamia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tähti kirjoitti:

Toivotan tervetulleeksi kaikki ihanat,hyvälle tuoksuvat ja fiksut herrasmiehet tanssimaan Ikaalisten Kylpylään 20-24.11 teitä tervehtien Keiju kevein askelin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu