Voiko perunkirjoituksen pitää ilman, että siihen olisi kaikkein pesänosakkaiden virkatodistukset. Yksi pesänosakas, ei suostu tai välitä lähettää sitä virkatodistustaan, vaikka on monesti pyydetty.
Perunkirjoitukseen
osakkaat
5760
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Virkatodistus kuuluu liitteeksi, mutta saat sen puhelimitse ao. seurakunnasta tai maistraatista.
Sano käyttötarkoitus, niin tulee oikeat tiedot.
Ei muuten ole harvinaista, että näissä asioissa löytyy uusiakin sukulaisuuksia.
Tietysti pitää tietää henkilöstä ainakin nimi ja mieluusti syntymäaika tai edes osoite.
Maksaa muutaman euron ja kuuluu pesän kuluihin.
Tiedän nimen ja syntymäajan ja asunpaikkakunnan, mutta en tiedä kuuluuko hän kirkkoon. No sepä selviää kun soitan kirkkoherranvirastoon ja jos ei kuulu, nii sitte maistraattiin. No, antaako ne sen, kun ei mulla ole edes sama sukunimi ?
Eivät tuollaiset virkatodistukset ole mitään salassapidettäviä asioita. Kun mainitset mihin todistusta tarvitset, siihen tulee maininta "Perunkirjoitusta varten."
Tilaisuudessa annat perunkirjoittajalle todistuksen ja mainitset millä tavoin ja koska olet kyseiselle henkilölle ilmoittanut kutsun saapua perunkirjoitukseen.
Kyllä saat ja sinustakin saa virkatodistuksen vaikka naapurisikin.
Näytät saaneen rankat ja sinänsä oikeat ohjeet perunkirjoitukseen kutsumisesta, mutta laissa on myös lievennys vaikeasti tavoiteltavien perillisten ohittamiselle. Perukirjahan on lähinnä luettelo osakkaista ja veroilmoitus pesän varallisuudesta. Pääasia on oikeat tiedot ja kutsuttujen paikallaolo on vapaaehtoista.
Poissaolevat on hyvä mainita ja tieto miten heille on kutsut toimitettu.
ellet ole todistettavasti lähettänyt kaksi viikkoa aikaisemmin tiedoksiantoa tapahtumasta kaikille pesän osakkaille, tai testamentilla eden saajille.
Kirjatulla kirjeellä voit kutsua osanottajat koolle kaksi viikkoa ennen perunkirjoitusta, mutta että kirjeen sisältö olisi varmasti ilmoitus kyseisestä tapahtumasta sinun olisi kahden todistajan nähden laitettava ilmoitus kuoreen, vietävä kirje postiin ja jätettävä se postivirkailijalle todistajan nähden.
Kuulostaa uskomattomalta, mutta itse lähetin kirjatulla kirjeellä kutsun pesän osakkaalle, joka kuitenkin väitti väitti, ettei ole koskaan mitään sellaista kirjettä saanut missä ilmoitettaisiin perunkirjoituksesta.