Hei vain!
Olen 29-vuotias äiti, minulla on perhe, johon kuuluu miehen lisäksi 6 lasta. Lapset ovat jo isompia, sylivauvaa meillä siis ei enää ole.
Nyt olemme yhtäkkiä törmänneet ikävään ongelmaan.
Menin töihin nyt syksyllä, kun lasten koulut alkoi. Sitä ennen olen ollut kotiäitinä niin pitkään, että lapset tuskin muistavat milloin viimeksi töissä olin. Esikoisen ja toisen lapsen välillä olin töissä, mutta meillä oli hoitaja kotona.
Nyt kumminkin alta kouluikäiset lapsemme, siis 3v, 4,5v. ja 6v. ovat päivähoidossa.
Heti kun lapset menivät päivähoitoon, alkoi ongelmia ilmetä. Päiväkodista tulee ikävää palautetta, milloin lapset ovat kinanneet ja riidelleet muiden lasten kanssa, leikkineet ruualla, terrorisoineet muiden lasten leikkejä,
aiheuttaneet tilanteita joissa voisi sattua tapaturma, kiukutelleet pukemisessa ja päiväunille menossa jne...
En voi ymmärtää sitä oikein, sillä kotona ollessani lapse olivat kilttejä ja hyväkäytöksisiä, he eivät todellakaan ole saaneet mitään vapaata kasvatusta.
Leikkipuistoissa ja kyläillessä muiden kotiäitien luona ovat leikkineet kiltisti muiden lasten kanssa jne.
Tämä yhtäkkinen muutos johtuu ilman muuta töihinmenostani, siitä ei ole epäilystäkään.
Lapsia ehkä stressaa päiväkodissaolo, iso ryhmä tai vieraat hoitajat,
mutta minua huolestuttaa enimmäkseen siksi että lapset joutuvat kasvaessaan työskentelemään koulussa isoissa ryhmissä ja tottelemaan vieraita aikuisia.
Tuntuu vain niin pahalta, että joudun joka kerta aamulla lapset päiväkotiin viemään, kun tiedän heidän siellä terrorisoivan muitakin lapsia ja päiväkodin henkilökuntaa. Mutta miten muutenkaan saisin heidän tottumaan ryhmätyöskentelyyn,
sillä 6-vuotias poikammekin menee ensi vuonna jo kouluun!
Rahassa emme kylve, joten toisen vanhemman töihin meno on enemmän kuin tarpeellista. Mutta tässä asiassa ajattelen ilman muuta lasten parasta,
ja olen nyt kahden vaiheilla,
hommatakko lapsille uusi hoitopaikka (mikä ei ole ihan helppoa) jäädä itse kotiin vai hankkia kotihoitaja??
Isommat lapsemme, jotka ovat jo koulussa ja 11 v. 13v. ja 14v. eivät hekään ole olleet töihinmenostani riemuissaan, mutta ovat kumminkin kunnioittaneet päätöstäni.
Isommilla lapsilla ei koskaan ollut mitään ongelmia sopeutua isoihin ryhmiin, ja ihmettelenkin, miten pienemmillä sitten on.
Toivon asiallista keskustelua ja mielipiteitä, kokemuksia ja sananvaihtoa!
T. Raakel
Olen 29-vuotias äiti, minulla on perhe, johon kuuluu miehen lisäksi 6 lasta. Lapset ovat jo isompia, sylivauvaa meillä siis ei enää ole.
Nyt olemme yhtäkkiä törmänneet ikävään ongelmaan.
Menin töihin nyt syksyllä, kun lasten koulut alkoi. Sitä ennen olen ollut kotiäitinä niin pitkään, että lapset tuskin muistavat milloin viimeksi töissä olin. Esikoisen ja toisen lapsen välillä olin töissä, mutta meillä oli hoitaja kotona.
Nyt kumminkin alta kouluikäiset lapsemme, siis 3v, 4,5v. ja 6v. ovat päivähoidossa.
Heti kun lapset menivät päivähoitoon, alkoi ongelmia ilmetä. Päiväkodista tulee ikävää palautetta, milloin lapset ovat kinanneet ja riidelleet muiden lasten kanssa, leikkineet ruualla, terrorisoineet muiden lasten leikkejä,
aiheuttaneet tilanteita joissa voisi sattua tapaturma, kiukutelleet pukemisessa ja päiväunille menossa jne...
En voi ymmärtää sitä oikein, sillä kotona ollessani lapse olivat kilttejä ja hyväkäytöksisiä, he eivät todellakaan ole saaneet mitään vapaata kasvatusta.
Leikkipuistoissa ja kyläillessä muiden kotiäitien luona ovat leikkineet kiltisti muiden lasten kanssa jne.
Tämä yhtäkkinen muutos johtuu ilman muuta töihinmenostani, siitä ei ole epäilystäkään.
Lapsia ehkä stressaa päiväkodissaolo, iso ryhmä tai vieraat hoitajat,
mutta minua huolestuttaa enimmäkseen siksi että lapset joutuvat kasvaessaan työskentelemään koulussa isoissa ryhmissä ja tottelemaan vieraita aikuisia.
Tuntuu vain niin pahalta, että joudun joka kerta aamulla lapset päiväkotiin viemään, kun tiedän heidän siellä terrorisoivan muitakin lapsia ja päiväkodin henkilökuntaa. Mutta miten muutenkaan saisin heidän tottumaan ryhmätyöskentelyyn,
sillä 6-vuotias poikammekin menee ensi vuonna jo kouluun!
Rahassa emme kylve, joten toisen vanhemman töihin meno on enemmän kuin tarpeellista. Mutta tässä asiassa ajattelen ilman muuta lasten parasta,
ja olen nyt kahden vaiheilla,
hommatakko lapsille uusi hoitopaikka (mikä ei ole ihan helppoa) jäädä itse kotiin vai hankkia kotihoitaja??
Isommat lapsemme, jotka ovat jo koulussa ja 11 v. 13v. ja 14v. eivät hekään ole olleet töihinmenostani riemuissaan, mutta ovat kumminkin kunnioittaneet päätöstäni.
Isommilla lapsilla ei koskaan ollut mitään ongelmia sopeutua isoihin ryhmiin, ja ihmettelenkin, miten pienemmillä sitten on.
Toivon asiallista keskustelua ja mielipiteitä, kokemuksia ja sananvaihtoa!
T. Raakel
Vastaukset 6
Vanhimmat
29 vuotiaalla 14 13 11 vuotiaat kakarat olet nussimaan alkanut alaikäsenä
Kai joka paikkakunnalta löytyy kasvatusneuvola, jossa juuri annetaan neuvoja, ohjeita, yms. tämänlaisiin tapauksiin.
Oma ikäsi ja lasten iät... hhhmm... kyllähän sitä joku saa lapsen jo nuorena, mutta olet siis jo tehnyt kolme ensimmäistä lasta kun olet ollut itse vasta 15, 16, 18v???
Eihän nyt syksystä ole vielä järin pitkä aika kulunut.. entäpä, jos odottelet vielä rauhassa ja annat lapsille vielä hiukan aikaa sopeutua muuttuneeseen tilanteeseen? Yritä jutella päiväkodin henkilökunnan kanssa siitä, millä keinoin lapsenne parhaiten sopeutuisivat hoitopaikan ryhmän ja sen kuvioihin.. jos sieltä löytyy yhtään ammattitaitoa, löytyy sieltä myös ymmärrystä ja keinoja tuolle tilanteelle. Ja jos ongelma on pelkästään siellä hoitopaikassa, että teillä edelleen sujuu asiat SUHT hyvin kotosalla (kenelläkään ei suju kolmen lapsen hoitoon vienti ja tuonti aina hyvin kotopuolessakaan, kiukuttelua, väsymystä puolin ja toisin jne on varmasti joka perheessä), on mielestäni ongelmanne semmoinen, joka tulisi hoitaa siellä päiväkodissa ja nimenomaan heidän toimestaan. Kovin paljoa emme voi kotona vaikuttaa siihen, miten lapsemme hoidossa toimivat. Edellyttäen, että lapset on kasvatettu järkevästi ja ettei heille kotona ilmaista mitenkään, että hoitopaikka ja hoidossa olo ovat ikäviä asioita.
Kysele hoitopaikasta välillä, mitä KIVAA siellä on sattunut. Kai joku asia hyvinkin sujuu? Lapsetkin huomaavat, etttei kaiki ole aivan huonosti, ja ehkäpä se henkilökuntakin huomaa, että lapsenne sopeutuvat ja edistyvät...
Jaksamista!
Heti ekassa lauseessa virhe, en siis ole 29 vaan 39v.
Jotenkin vahingossa tuli 2 eikä 3, enkä kirjoitettuani tarkastanut kirjoittamaani.
En SENTÄÄN 15-vuotias ollut kun esikoisen sain :D
Olen kotiäiti. Biolapsistamme nuorin lähti eskariin viime syksynä. Olin aivan ihmeissäni kun eskarista tuli jatkuvasti negatiivista palautetta. Poika kuulema häiritsi, riiteli, oli nyrkit pystyssä, eikä pystynyt sopeutamaan ryhmään. Hän kävi jopa opettelemassa erityisopen luona sosiaalista käyttäytymistä.
Meillä ei lapsia ole pidetty vain kotona. On käyty srk:n päiväkerhossa, muskarissa, perhekerhossa, avoimessa päiväkerhossa. Naapureissa on samanikäisiä poikia ja leikkivät yhdessä päivittäin ennen eskaria (kaikilla kotiäidit). Koskaan ei mistään tullut pojan käytöksestä negatiivista palauttetta ennen eskaria.
Nyt poika on ekalla ja ainoa mistä on tullut sanomista on, kun alkusyksystä oli häirinnyt vieressä istuvaa tyttöä. Pojan mukaan tyttö oli koko ajan höpöttänyt ja häirinnyt, joten vikaa oli molemmissa.
Itse ajattelen niin, että muutos turvallisesta kotimaailmasta eskariin oli kova. Koulussa vallitsee jo "viidakonlait" ja opettelu isojen poikien juttuihin oli rankkaa. Monesti poika tuumasikin, että kunpa olisi saanut olla eskarissa ihan hiljaa ja kuunnella opettajan lukemaa satua. Eli jo luokan levottomuus tuntui lapsesta oudolta, vaikka ryhmä oli pieni.
Olen itse ollut päiväkodissa töissä. Kyllä siellä väsyy aikuinenkin, saati sitten lapsi, joka on tottunut rauhallisempaa elämään.
Päiväkodissa pitää myös olla henkisesti aikaisemmin iso. Joten ei ihme, että lapsillasi on ristiriitaiset tunteet. Heillä ne purkautuvat negatiivisella tavalla ulos, kuten meilläkin. Ja lisäksi vielä he tekevät "surutyötä" siitä, että olet lähtenyt töihin.
Asiaa pahentaa se, että nykyisin päiväkodeissa kotona hoidetut ovat "hampaissa", kun eivät ole ammattikasvattajien hoidossa olleita ja virikkeitä saaneita. Päivähoidossahan lapset reipastuvat ja osaavat itsenäisesti tehdä kaikenlaista.
Minä en vain ymmärrä, että miksi mahdollisemman nuorena pitää olla jo iso. Tärkeintä mielestäni on, että saa elää täyden lapsuuden ja pystyy oikeasti isona aikuistumaan, eikä jää roikkumaan nuoruuteen.
Voimia teidän perheellenne. Meidän kokemuksella voin sanoa, että aika, syli ja myötätunto auttavat.
Koita kysellä lasten tuntoja ja anna heidän sanoa, että tuntuu pahalta. Sitä en ymmärtänyt itse tehdä. Ja se kuulema on psykiatrien mukaan tärkeää. Lapsella on oikeus sanoa tunteet ulos ja niistä pitää puhua, vaikka tilanne ei muutukkaan mihinkään. Eli aikuiset toteavat, että lapsella on oikeus sanoa, että tuntuu pahalta ja kertoa tunteistaan, silti päiväkotiin pitää mennä, koska äidin pitää mennä töihin.
Meillä on tätä kokeiltu vanhimman kanssa, kun hän ei hyväksynyt alkuun uutta lastamme. Ja se auttoi. Kun hän sai purkaa tuntojaan, niin se helpotti ja pikku sisko muuttuikin ihan mukavaksi ajan kanssa.
Jospa vika onkin päiväkodissa eikä lapsissa, kun he kerran ennen ovat pärjänneet hyvin kotihoidossa ja kerhoissakin.
Päiväkodissahan on melkoinen vilske,kun lapsiryhmät ovat isoja. Päivittäiset rutiinit voivat olla aika tiukkoja, ruokailuhetket, nukkumiset, ulkoilut.. joskus käy niin, että verkkaisempaan rytmiin tottuneet lapset eivät kerkeä siirtyä niin nopesti puuhasta toiseen ja tämä aiheuttaa väsymystä stressiä. Esim. leikit saattaa jäädäaina kesken kun täytyylähteä ulos, syömään jne..
Suomalaiset päiväkodit suurimmaksi osaksi pitävät tiukoista rutiineista kiinni, eli kaikki lapset siirtyvätlähes yhtäaikaa syömään, nukkumaan jne... Lasten yksillöllistö rytmiä ei juuri noudateta ja tämä ei kaikille lapsille sovi.
Myösmelutaso päiväkodissa on kova ja kun lapset ovat kasassa lähes koko päivän eli puuhia eiole eriytetty esim.osa lapsista olisi sisällä, osa ulkona jne.. mekastus voi joskus olla aika kovaa.
Päiväkotihoitoa arvostetaan meilläkovasti ja negatiivista palautetta tulee harvoin. Aina vedotaan päiväkodin sosiaaliseen kasvatuskykyyn ja ammattitaitoiseen henkilökuntaan. Tämäkin tapaus osoittaa, että ammattitaidossa on väliin parantamista, samoin kuin päiväkodin rutiineissa ja käytäntötavoissa. Varsinkin jos tätä hoitomuotoa suositellaan lähes poikkeuksetta kaikille lapsille.
JOs asiat eivät tästäparane ajan kanssa eli aina vaan tulee negat. palautetta kannattaisiko harkita toisenlaista hoitopaikkaa esim. perhepäivähoito (vaikkapa yksityinen), onhan isommilla paikkakunnilla myös yksityisiä päiväkoteja, joissa ehkä paremmin kunnioitetaan lasten yksilöllisiä tarpeita.