mietiskelevä

Hei,
kertokaas minulle, että mistä nämä dobermannien "kauhu" jutut ovat peräisin..Esim. Dobermanni olisi jotenkin yhtäkkiä kääntynyt omistajaa vastaan tai vahingoittanut jotakin ihmistä. Onko tämmöinen käytös siis mahdollista ja mistä se saattaisi johtua? Voiko siis kaikissa dobermanneissä biiletä tämmöisiä käytöshäiriöitä?
3534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

siellä hihnan toisessa päässä on, dobberi on aivan ihanaluonteinen ja mahtava koira kun sitä ei ihminen omalla typeryydellään pilaa.

Äänestä

Jos omistajalta karkaa mopo käsistä, niin mikä tahansa on minkä tahansa koiran kanssa mahdollista.

Äänestä
  • koira pitää kouluttaa, jotta se ei ala pomoilemaan. Pomoileva koira näyttää hampaillaan ihmiselle, että nyt et ihminen totellut. Koira voi vaikka omia sohvan tai sängyn itselleen ja huolia vain tietyn ihmisen vierelleen. Muille kalahtaa hampaat. Tällaisessa tapauksessa on koira päässyt pomoksi. Oli rotu mikä hyvänsä.

    Toisaalta koulutus pitää olla sellaista, että koira pystyy ymmärtämään mitä siltä halutaan. Pitää siis olla selkeyttä ja pitkäjänteisyyttä.
    Johdonmukaisuutta - jos koira ei saa mennä sohvalle niin sitä ei sitten ikinä välillä päästetä sohvalle.

    Jos koira pentuna murisee ruokakupilla niin sille ei suloisesti naureta. Yleensä pennun hömpötyksille nauretaan mutta sitten kun koira on aikuinen niin yhtäkkiä käytös onkin ongelma.

    ja niin edelleen. Näitä samoja ongelmia on myös seurakoirien kanssa. Dobberilla nyt on tuo puruvoima sitä luokkaa, että voipi ihan käsi katketa puremasta.

    Mutta jos on koiraksi kasvatettu koira, joka tietää paikkansa, niin sellainen ei hyökkää omistajansa päälle. Mikäli näin käy, kyseessä lienee vaikkapa kasvain päässä. Toisaalta, onhan sitä nähty koirakkoja, jossa ihminen luulee olevansa pomo, mutta sivullisella voi tulla tilanteesta vähän toisenlainen käsitys.

    Jos taas on liian agressiivinen koiralleen niin se voi myös laukaista koirassa pelkokäytöstä ja koira puree yllättäen takaapäin, kokiessaan olonsa uhatuksi.
    Mikä on tilanne, jossa koira kokee olonsa uhatuksi? Riippuu siitä, mihin tilanteisiin koira on joutunut.

    Meillä nyt on sitten dobberi, joka nauttii siitä, että lapset makaavat sen päällä pitkin ja poikin. Siis hellästi.
    Ikinä ei ole murissut meille, eikä muutenkaan ollut agressiivinen. Ikää on kuitenkin jo kiitettävästi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


immeinen kirjoitti:

Hei,
kertokaas minulle, että mistä nämä dobermannien "kauhu" jutut ovat peräisin..Esim. Dobermanni olisi jotenkin yhtäkkiä kääntynyt omistajaa vastaan tai vahingoittanut jotakin ihmistä. Onko tämmöinen käytös siis mahdollista ja mistä se saattaisi johtua? Voiko siis kaikissa dobermanneissä biiletä tämmöisiä käytöshäiriöitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu