NEUVOKAA VIISAAT! Taloyhtiömme ,44 huoneistoa. kevään yhtiökokouksessa ehdotettiin hoitovastikekorotusta 2.44 eurosta 3.5 euroon.eli 43% , korotus ei mennyt läpi vaan päätös oli 3 euroa /m2. aikaisemmiltakin vuosilta oli jäänyt yleensä aina vähän ylijäämää. lokakuun puolivälissä oli ylimääräinen yhtiökokous , aiheena rahat loppu yhtiön tililtä. (lomamatkan vuoksi en kokoukseen päässyt) kokuksessa päätettiin periä ylimääräistä vastiketta kerralla 4kk vastike, kohdallani 890 euroa. olen epäillyt virhettä tai vilppiä. vaatinut isännöitsijää ja hallitusta selvittämään juttua, ei ole aihetta, hinnat vaan kuulemma on nousseet. yhtiössä asuin-neliöitä n.2700. hoitovastike talousarviossa n. 100 000 euroa/vuosi.ylimääräinen vastike 30 000 euroa. lisäksi yhtiiöön on tulossa kaupungi korjausavustusta 15 000 euroa. KIITOS ETUKÄTEEN NEUVOISTA111
kusetustako
osakas
3839
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
jutellut yhtiökokouksessa olleiden ihmisten kanssa, mitkä ovat olleet taloudelliset lähtökohdat, minkä perusteella nosto on tehty, yhtiökokouksessa on varmasti nämä asiat käyty läpi.
Oletteko alkaneet budjetoimaan rahaa johonkin tulevaan remonttiin? Vai onko yhtiössänne ollut joitain suurempia remontteja tai vahinkokorjauksia jotka ovat maksaneet paljon rahaa?
Ei tuo korotus niin kauhean erikoinen asia ole, eräässä yhtiössä jossa olen hallituksen pj. jouduimme nostamaan vastiketta kerralla yli 35%, kun korotuksia ei oltu tehty vuosikausiin ja yhtiön kassatilanne oli totaalisen katastrofaalinen. Ei tuo vastikken taso 3€/m2, vielä kovin kummoinen ole, jos talo on juuri siinä iässä että on ja tulee olemaan paljon korjauksia ja kunnostuksia. Pahiommillaan taitaa ongelmayhtiöissä olla vastike jopa 4,5€/m2 luokkaa, useissa yhtiöissä jokatapauksessa 4€/m2.
Mene juttelemaan vaikkapa hallituksen Pj:n kanssa, voi näyttää (jos haluaa) talouslukuja yhtiöstänne.
Mutta tajuan kyllä senkin, ettivät jaksa niitä jokaiselle henkilölle joka ei ollut kokouksessa paikalle alkaa esittelemään.
Viimeistään asia selviää siinävaiheessa kun seuraavankerran käsittelette taloyhtiön toimintakertomusta ja seuraavaa budjettia.
Se on vain kylmä tosiasia että talojen vanhetessa hoitovastikkeet tulevat nousemaan.
Jos yhtiö on saamassa korjausavustuksia 15k€ isoja korjauksia on tulossa. Avustuksia ei saa normaaliylläpitoon eikä se ole kuin pieni osa kokonaiskustannuksista.
Edellinen hallituksenne oli siis tehnyt liian matalan arvion tarvittavasta rahasta ja yhtiökokous ei myöntänyt edes sitä.
Kerro nyt mitä korjauksia on tulossa, niistä on varmasti kerrottu molemmissa kokouksissa.
2,44€/m2 neliövastikkeella ei missään yhtiössä tehdä minkäänlaisia korjauksia ja jos mitään ei ole vuosiin tehty (ylijäämää ollut) joskus iskee kerralla ja kunnolla.
Pitkäaikaissuunnittelulla ja vähän vuosittain tekemällä tuollaisesta voi välttyä.
Herkästi nousee viiteensataan euroon neliöltä sano remontin hinta, kunnioittaen nykypäivänä ainaskin tuolla pääkaupunkiseudulla.
Toivottavasti saatten hissin samaan hintaan köyhäinapua.
Begemot666 hätiin!