Lähdimme kotibileiden päätteeksi kaveriporukalla käymään keskustassa sijaitsevassa baarissa. Itselläni sattui olemaan reppu mukana, siinä muutama olut sisällä kun tarkoitus oli lähteä baarista suoraan kotimatkalle. Reppua olin viemässä takin kanssa narikkaan, kuten tapana on. Harmiksi kuitenkin reppu oli jossain vaiheessa avautunut sen verran että sieltä luiskahti pari olutpulloa narikan eteen lattialle josta vikkelä poke ne keräsi talteen. Reppuun jäi vielä neljä pulloa ja reppu puolestaan jäi siis narikkaan. Suljettuna.
Outo juttu, että narikan pitäjien valtuudet riittävät ihmisten narikkaan jätettyjen tavaroiden ratsaamiseen ja tyhjentämiseen. Ai miten niin? no siten niin, että kotona sitten huomattiin että repusta oli viety ne sinne jääneet oluet. Jotenkin vielä pystyn Ymmärtämään että poke takavarikoi lattialle luiskahtaneet olutpullot mutta siihen ei enää ymmärrys riitä, että pullot tyhjennetään kiinni olevasta repusta?? Ymmärtäisin myös, että pullot takavarikoidaan mikäli olisin salakuljettanut repun baarin puolelle, mutta näinhän ei ollut.
Vai onko tämä oikeasti jossakin lain pykälässä määritelty että narikassa olevalla henkilöllä on valtuudet tyhjentää sinne jätettyjen kassien sisältöä ynnä takkien taskuja?
Outo juttu, että narikan pitäjien valtuudet riittävät ihmisten narikkaan jätettyjen tavaroiden ratsaamiseen ja tyhjentämiseen. Ai miten niin? no siten niin, että kotona sitten huomattiin että repusta oli viety ne sinne jääneet oluet. Jotenkin vielä pystyn Ymmärtämään että poke takavarikoi lattialle luiskahtaneet olutpullot mutta siihen ei enää ymmärrys riitä, että pullot tyhjennetään kiinni olevasta repusta?? Ymmärtäisin myös, että pullot takavarikoidaan mikäli olisin salakuljettanut repun baarin puolelle, mutta näinhän ei ollut.
Vai onko tämä oikeasti jossakin lain pykälässä määritelty että narikassa olevalla henkilöllä on valtuudet tyhjentää sinne jätettyjen kassien sisältöä ynnä takkien taskuja?
Vastaukset 15
Vanhimmat
..nimessä ole oikeutta takavarikoida kenenkään repusta mitään. Lain mukaanhan pokeilla tai muillakaan järjestysmiehillä ei ole oikeutta edes penkoa asiakkaan laukun/repun sisältöä, vaan asiakkaan on itse näytettävä sisältö.
Jonkinmoinen tällainen käsitys itsellänikin asiasta oli. Taitaa kuitenkin melko turhaa alkaa mihinkään omistajatahoon ottamaan yhteyttä,kun ei tietenkään muuta näyttöä ole kuin minun ja mieheni sana. Onneksi nyt ei kysymyksessä sentään mikään järin suuri taloudellinen tappio ole. Kyseinen baari kyllä menetti potentiaalisen asiakkaan, mutta kaipa sillä asiakkaita kuitenkin riittää.
Olen usein varsinkin kesäaikana käynyt ravintoloissa, ja kassissani on ollut viina- ja olutpulloja. Kun tulee mökiltä kauppaan linja-autolla ja menee takaisin, tulee odotusaikaa vaikka istua baarissa.
Koskaan ei missään ravintolassa tai baarissa ole kukaan sanonut mitään pulloistani. Olen kyllä aina sanonut, kun jätän kassini, että siellä on lasisia mökkieväitä. Aika usein kassin joutuu jättämään tarjoilijoille, kun kaikissa kuppiloissa ei ole enää portsareita.
Kannattaisi sinun ottaa yhteyttä ravintolan omistajiin.
Paljonko on "narikkamaksu" jos menee juomaan vaikka kahvin baariin takki päällä ja sitten poistuu. Pitääkö portimolle maksaa ja paljonko.
Kyllä itse ainakin olen _aina_ pystynyt omat juomat jättämään narikkaan, huikkaa jo etukäteen et takintaskussa, muovipussissa yms. on evästä kotimatkalle ;)
5-10 egee on sopiva summa vahtimestarille palvelumaksuna ravitsemusliikkeessä viettämänsä ajan mukaan. Takki onko päällä vai ei mutta vartioinista ja palvelusta maksat.
Huumekasssit on oikeus tutkia ja takavarikoda jos huumeeksi luokitetavaa.
johan on taksat nousseet, jos 30-60 markkaa per asiakas pitää portsarille pelkästä seisomisesta antaa! eipä kannata ravinteliin mennä. tulee halvemmaksi käydä alkossa ja juoda kotona kavereiden kanssa.
nyt ihmettelen entistä enemmän, mistä ne kaikki nuoret opiskelijat saavat rahaa joka viikonloppuiseen rellestämiseensä, jos pelkkä pokemaksu on tuota luokkaa.
ei meillä työttömilläkään ole varaa....
Ei sinulla eikä muillakaan vahtimestareilla ole oikeutta kenenkään kassia alkaa tutkimaan.
En usko, että voit itse päätellä kenen kassi on huumekassi, ja sitten menet sitä "tutkimaan".
Sen tarkastuksen voi tehdä vain poliisi, ei vartijat tai vahtimestarit.
Ja siltikin jonkun kassin tyhjentäminen, kuten tässä tapauksessa kaljapullojen pois ottaminen on varastamista. Ja sehän oli kuulemma tehty sinä aikana, kun se kaveri oli ollut siellä kaljalla.
Mitä palvelua saa takki päällä istuva ihminen? Eihän ravintoloissa nykyään edes avata ovia asiakkaille.
sua ei kyllä töihin kannatta ottaa mihinkään pokeksi tai vastavaan hommaa kun et lakia tunne.
Jaa etta 5-10euroa pokelle tippia??? Mista hyvasta?? Eurokin on jo ihan tarpeeksi palkitsemaan ukkoo joka ei muuta tee kun kilistelee kolikoita taskunpohjalla ovenpielessa kuolaten nuorten typyjen persauksia.(ei tietenkaan kaikki poket(!Ja miks pitais maksaa narikka jos ei ole sita takkia?? En tajua!!
En ole sita pokee sihen tilannu niin en siita kylla maksakaan.Juu juu tiedetaan etta ne on siella minun ja muiden asiakkaiden turvallisuuden takaamiseksi. Pidan tasan tarkkaan huolen etta itse ja muu seurueeni kayttaydytaan asialinjalla ja maksetaan mita tilataan - Kiitos -
Olikko varma, että se oli poke. Jospa se oli nokkela ja janoinen sivustaseuraaja joka tyhjensi reppusi. Poket yleensä melko tarkasti tietävät lakipykälät, eivätkä viitti "parin keppanan takia" riskeeraamaan hommiaan.
Samapa tuo kuka lie asialla ollut. Lähinnä kyselin vaan sitä, että voiko poken valtuudet todella ulottua repun sisältöjen takavarikoimmiseen ja siihen sain vastauksen. Kiitos vastanneille. Ketään en varkaudesta aikonut syytellä. Varastaminen ja takavarikoiminen ovat kaksi eri asiaa.
Jos asialla on ollut joku janoinen sivustaseuraaja, niin ei paljon turvallisuutta tuo se ajatus, että narikkaan säilöön jätetyt tavarat voi kuka tahansa ohikulkija näpistää matkaansa. ELämme mielenkiintoisia aikoja
Hemmolla järjestysmieslaattaa rinnuksessa?
Jos oli, niin sitten oli poke.
siellä omasta repustasi takavarikoituja kaljoja, ja maksanut niistäkin ravintolalle? ;-)
Muuten asiaan kantaa ottamatta, narikoissa yleensä on ilmoitus jossa jotensakin sanotaan että ravintola ei vastaa narikkaan jätetystä tavarasta. Miksi näin, sitä en tiedä. Tosin jos paikassa on vain yksi poke, niin narikka on varmasti välillä vartioimaton (esim. wc-tauot, ravintolassa kiertäminen)..