mietityttää...

Jouduin äsken vähän vahingossa lukemaan tota ketjua tuolta lestadiolaisten puolelta ja siinä ruodittiin lasten kasvua ja vastuun ottamista.
Jäi kyllä sellainen olo, että mihin tämä maailma oikein on menossa? Ja nimenomaan niin päin, että annetaanko lapsille mahdollisuutta enää yleensäkään kasvaa vastuuseen? Napapaidat ja muut pikkuaikuisten vaatteet pitää olla jo ekaluokalla, kännykät sun muut.
Mutta jos ekaluokkalainen ei voi katsoa sisarustensa perään sillä aikaa kun vanhemmat "hoitavat suhdettaan" lenkillä luonnossa, niin huh huh!
Päätäni puistelen täällä:)
Asun pienessä kaupungissa pohjanmaalla, en ole lestadiolainen, en edes lukeudu uskoviin ihmisiin. Ikää on 27 vuotta ja minulla on kolme lasta. Vanhin on nyt eskarissa ja joutuu pääsääntöisesti polkemaan koululle eskariin kaksi ja puoli kilometriä. Sen vuoksi hänelle on hommattu kännykkä, jotta hädän tullessa saa vanhemmat kiinni. Jatkuvasti saa sumplia vaatetuksen kanssa, etteivät koululaiset naura eskareille ja ala kiusaamaan. En halua että tyttöni joutuu silmätikuksi ainakaan näin aikaisessa vaiheessa. Niinpä haalarit esimerkiksi on unohdettu vaatevalikoimasta, vaikka ne muuten ihan asian ajavatkin.
Tyttöni on todella reipas luonteeltaan ja tykkää hoitaa pikkuveljiään. Ja SAA hoitaa! Otan avun vastaan mielihyvin ja voisin käydä varmasti lenkillä, jos hän jäisi katsomaan pienempiä. Yleensä kyllä ruokakaupassa käyn tällaisessa tilanteessa;)Jotain taskurahaa siitä annan... Toki koti täytyy olla turvallinen ja säännöt selvillä. Ja kyllä kuusi-seitsemän vuotias ymmärtää luottamuksen määrän minkä saa. Ja ylpeä on siitä.
En jaksa ymmärtää näitä Curling-vanhempia, jotka OIKEASTI kantavat mehulasin vielä ekaluokkalaisenkin eteen! Tiedän että joku heistä varmasti hyökkää kimppuuni, ja epäilenpä luenko edes vastauksia, mutta haluaisin laittaa vähän ajattelun aihetta kehiin.
Millaisia pullamössölapsia tähän maailmaan on tulossa? Kaikkien varmaan täytyy opiskella johonkin siistiin , mukavaan työhön aikuisena. Valmistua joskus kolmikymppisenä ja muuttaa pois kotoa äidin helmoista. Hommata hyväpalkkainen työ ( joita ei siis kaikille tule riittämään!) Ja äippä käy varmaan sitten pesemässä lapsensa vaatteet, niin kauan kun saa pitää ajokorttinsa.... Hohhoijaa!!!
Rakastan lapsiani paljon. Ja enemmän pelkään heidän puolestaan silloin kun he ovat tuolla kouluissa yms. paikoissa, missä yhteiskunta painostaa heitä olemaan "pikkuaikuisia" ja eletään niin materian ja ulkonäön armoilla. Kotona on turvallista kasvaa ja oppia asioita, jotka minun mielestäni vielä kuuluvat elämään.
Sopivaa askaretta, omien välipalojen tekoa, huoneen siivoamista ja hyvää käyttäytymistä ja vastuuta teoistaan.Väitän jopa että se luo myös turvallisuutta elämään, kun tietää miten asiat tehdään.
7772
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minäkin luin noita juttuja siitä, voiko lapsen jättää tunniksi vahtimaan pienempiään. Ja kantani kyllä on, että ei voi! Entä jos jotain sattuu? Pieni tippuu jostain ja loukkaa itsensä? Tai jos tulee tappelu tai vahingossa sattuu jotain? Mitä tahansa voi sattua. Kodissa sattuu valtaosa lasten tapaturmista! On mielestäni turhan rankkaa lapselle joutua ottamaan tilanteesta aikuisen vastuu, jos jotain sattuu!
Jokainen varmasti mieltää kotinsa turvalliseksi paikaksi, mutta näin se ei ikävä kyllä ole. Itse en jättäisi alle kouluikäistä lasta ilman vähintään teini-ikäisen läsnäoloa. Mielestäni lapselle annettava vastuu ja aikuisten vastuuttomuus pitäisi osata pitää erillään.

Äänestä
  • Minulla on myös eskari-ikäinen tyttö ja ei tulisi mieleenikään jättää häntä yksin kolmevuotiaan pikkuveljensä kanssa. Ajatus on jo pelottava! Veli on niin villi ja energinen tapaus (ja saa päähänsä mitä hurjimpia tempauksia), että aikuisellakin riittää tekemistä hänen vahtimisessaan. 6 -vuotias on vielä lapsi, eikä osaa (eikä hänen kuulukaan osata) vielä hoitaa ja arvioida tilanteita aikuisen näkökulmasta.
    Toki tuossa iässä vastuuta pitää opetella pikkuhiljaa kantamaan, mutta vastuu toisesta ihmisestä on mielestäni liian suuri noin pienelle kannettavaksi.

    Enkä myöskään antaisi meidän tytön pyöräillä yksin eskariin. Sen verran vilkas liikenne ja teitä ylitettävänä, että käymme itse viemässä ja hakemassa hänet joka päivä. Tässä asiassa varmaan on paikkakuntakohtaisia eroja...mutta en usko että laittaisin häntä yksinään menemään noin pitkää matkaa, vaikka asuisimmekin rauhallisemmassa paikassa.

    Onhan tietysti ihmisissä on eroja. Ja lapsissa on eroja. Toiset lapset "aikuistuvat" jo pienempinä, toiset ovat ihan huithapeleita vielä isompanakin. Kai se on aika tilannekohtaista, että missä iässä vastuuta aletaan antaa ja kuinka paljon. Mutta kyllä minä ainakin olen sen verran suojeleva mamma, että tosi pitkälti haluan lapsiani suojella kaikilta mahdollisilta onnettomuuksilta. Ja liian nopealta aikuistumiselta ja aikuisten huolilta varsinkin!

    Äänestä

  • Toinen eskarilaisen äiti kirjoitti:

    Minulla on myös eskari-ikäinen tyttö ja ei tulisi mieleenikään jättää häntä yksin kolmevuotiaan pikkuveljensä kanssa. Ajatus on jo pelottava! Veli on niin villi ja energinen tapaus (ja saa päähänsä mitä hurjimpia tempauksia), että aikuisellakin riittää tekemistä hänen vahtimisessaan. 6 -vuotias on vielä lapsi, eikä osaa (eikä hänen kuulukaan osata) vielä hoitaa ja arvioida tilanteita aikuisen näkökulmasta.
    Toki tuossa iässä vastuuta pitää opetella pikkuhiljaa kantamaan, mutta vastuu toisesta ihmisestä on mielestäni liian suuri noin pienelle kannettavaksi.

    Enkä myöskään antaisi meidän tytön pyöräillä yksin eskariin. Sen verran vilkas liikenne ja teitä ylitettävänä, että käymme itse viemässä ja hakemassa hänet joka päivä. Tässä asiassa varmaan on paikkakuntakohtaisia eroja...mutta en usko että laittaisin häntä yksinään menemään noin pitkää matkaa, vaikka asuisimmekin rauhallisemmassa paikassa.

    Onhan tietysti ihmisissä on eroja. Ja lapsissa on eroja. Toiset lapset "aikuistuvat" jo pienempinä, toiset ovat ihan huithapeleita vielä isompanakin. Kai se on aika tilannekohtaista, että missä iässä vastuuta aletaan antaa ja kuinka paljon. Mutta kyllä minä ainakin olen sen verran suojeleva mamma, että tosi pitkälti haluan lapsiani suojella kaikilta mahdollisilta onnettomuuksilta. Ja liian nopealta aikuistumiselta ja aikuisten huolilta varsinkin!

    että, eskarilainen kulkee yksin pyörällä eskariin. no meillä päin se ei ole edes sallittua. meillä vanhempien tehtävä on hoitaa lapsi eskariin ja sieltä kotiin, ihan niin kuin päiväkotilapset yleensäkin (sama pätee niin kunnallisella puolella kuin yksityiselläkin, niin kokopäivä kuin puolipäivä eskarissakin).

    ja meillä päin edes vielä eka- ja tokaluokkalaiset eivät saa kulkea pyörällä koluun, sillä heidän huomio kykynsä ei vielä riitä reagoimaan riittävän nopeasti kovassa vauhdissa. pikku koululaiset kulkevat siis jalan ja vasta kolmoset saavat kulkea kouluun pyörällä ja minusta tämä on hyvä näin.

    Äänestä

  • samaan asiaan kirjoitti:

    Eskarit, jotka ovat koulun yhteydessä eskarissa, aavat kulkea omin päin matkat jos siitä on vanhempien kanssa neuvoteltu.

    Täälläpäin koulujen eskareissa on pääosassa niitä joiden äipät on kotiäitejä ja kotona on vielä muutama alle kouluikäinen, tai vauva.

    Silloin on ihan ok että tuon ikäinen mnee isojen sisarusten kanssa samat matkat kouluun tai vaikka ihan yksinäänkin.

    Meneehän ekaluokkalaisetkin, ja ei se ero 6 ja 7 vuotiaan välillä niin traaginen ole.

    Toki on erilaisia lapsia ja en minäkään ihan jokaista päästäisi yksikseen koulumatkalle, mutta osa eskarilaisista on niin kypsiä ettei tuommoinen matka tuota mitään ongelmia.

    Ihmettelen tavallaan tuota sääntöä, ettei eka ja tokaluokkalaiset saa kulkea pyörällä kouluun koulun määräyksestä. Minusta lasten vanhempien kuuluu päättää tuo, sillä he tietävät onko oma lapsi kykenevä pyöräilemään vai ei.

    Minusta tuntuisi pahalta asua 3 km päässä koulusta ja laittaa lapsi kävelemään painavan repun kanssa joka aamu kouluun.

    Ja kuskaamiseenkaan ei ole mahdollisuuksia...

    Jossain pk seudulla tuo voi olla ihan ok, kun siellä on kouluja niin vieri vieressä ja niin pois päin, mutta täälläpäin pohjoisessa lähin koulu saattaa olla yli 3 kilometrin päässä.

    Äänestä

  • sisiliskosisko kirjoitti:

    viisivuotias voisi kulkea yksin päiväkotiin ja takaisin, jos siitä on venhempien kanssa neuvoteltu, eihän se ero 5 ja 6 vuotiaan välillä niin trrginen ole. johonkin se raja on kuitenkin vedettävä ja minun mielestäni mieluummin tuohon seitsemään kuin kuuteen vuoteen. lapsen kuuluu olla lapsi, miksi sälyttää aina vain aikaisemmin ja aikaisemmin isoa vastuuta pienille hertioille.

    valitettavasti en ole pääkaupunkiseudulta ja olen itse aikanai joutunut kulkemaan kolmenkilometrin koulumatkan kävellen ja väitän siltikin, että pikku koululaisen on parempi harjoitella liikennesääntöjä ja huomiokykyä ensin hitaammassa vauhdissa. kyllä minäkin sain jo ekaluokkalaisena kulkea kavereille yksin pyörällä koulunjälkeen, mutta jo siksi, että kävely on todella tehokasta liikuntaa, en pidä pahana tuota koulunkieltoa.

    Äänestä

On aivan eri asia kannustaa lapsia omatoimisuuteen; huoneen siivous siivouspäivänä, auttaminen ruoanlaitossa, ruokailun jälkeen jälkien siivous, leipominen yhdessä, yms.
Ja taas eri asia jättää 7v NELJÄN pienen kanssa yksin heistä vastuuseen yhdeksi tunniksi. Kyllä tuon tunnin aikana voi tapahtua vaikka mitä! Eiköhän niistä lasten haavereista suurin osa tapahdu juuri siellä omassa kodissa tai kodin läheisyydessä.

Äänestä
  • Olen kyllä sun kanssa ihan samaa mieltä tosta et lapsen voi kasvattaa omatoimisuuteen juuri noilla asioilla, mutta eskari ikäinen jätetään huolehtimaan sisaruksista kun vanhemmat käyvät lenkillä tai ihan missä vaan...olen itse ollut päiväkodissa hoitajana eskariikäisille...ne on ihan liian pieniä ottamaan niin isoa vastuuta. Itse en kyllä mitenkään voisi jättää sen ikäiselle lapselle sisaruksia hoitamaan...se on mielestäni vanhempien vastuuttomuutta.Varmasti ton ikäinen lapsi mielellään hoitaa pienempiään mut mitä jos kotona onkin jotain mielenkiintoisempaa tekemistä ja sisarukset unohtuvatkin... mut tämä on tietysti minun mielipiteeni asiasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

miten tämä menee kirjoitti:

Jouduin äsken vähän vahingossa lukemaan tota ketjua tuolta lestadiolaisten puolelta ja siinä ruodittiin lasten kasvua ja vastuun ottamista.
Jäi kyllä sellainen olo, että mihin tämä maailma oikein on menossa? Ja nimenomaan niin päin, että annetaanko lapsille mahdollisuutta enää yleensäkään kasvaa vastuuseen? Napapaidat ja muut pikkuaikuisten vaatteet pitää olla jo ekaluokalla, kännykät sun muut.
Mutta jos ekaluokkalainen ei voi katsoa sisarustensa perään sillä aikaa kun vanhemmat "hoitavat suhdettaan" lenkillä luonnossa, niin huh huh!
Päätäni puistelen täällä:)
Asun pienessä kaupungissa pohjanmaalla, en ole lestadiolainen, en edes lukeudu uskoviin ihmisiin. Ikää on 27 vuotta ja minulla on kolme lasta. Vanhin on nyt eskarissa ja joutuu pääsääntöisesti polkemaan koululle eskariin kaksi ja puoli kilometriä. Sen vuoksi hänelle on hommattu kännykkä, jotta hädän tullessa saa vanhemmat kiinni. Jatkuvasti saa sumplia vaatetuksen kanssa, etteivät koululaiset naura eskareille ja ala kiusaamaan. En halua että tyttöni joutuu silmätikuksi ainakaan näin aikaisessa vaiheessa. Niinpä haalarit esimerkiksi on unohdettu vaatevalikoimasta, vaikka ne muuten ihan asian ajavatkin.
Tyttöni on todella reipas luonteeltaan ja tykkää hoitaa pikkuveljiään. Ja SAA hoitaa! Otan avun vastaan mielihyvin ja voisin käydä varmasti lenkillä, jos hän jäisi katsomaan pienempiä. Yleensä kyllä ruokakaupassa käyn tällaisessa tilanteessa;)Jotain taskurahaa siitä annan... Toki koti täytyy olla turvallinen ja säännöt selvillä. Ja kyllä kuusi-seitsemän vuotias ymmärtää luottamuksen määrän minkä saa. Ja ylpeä on siitä.
En jaksa ymmärtää näitä Curling-vanhempia, jotka OIKEASTI kantavat mehulasin vielä ekaluokkalaisenkin eteen! Tiedän että joku heistä varmasti hyökkää kimppuuni, ja epäilenpä luenko edes vastauksia, mutta haluaisin laittaa vähän ajattelun aihetta kehiin.
Millaisia pullamössölapsia tähän maailmaan on tulossa? Kaikkien varmaan täytyy opiskella johonkin siistiin , mukavaan työhön aikuisena. Valmistua joskus kolmikymppisenä ja muuttaa pois kotoa äidin helmoista. Hommata hyväpalkkainen työ ( joita ei siis kaikille tule riittämään!) Ja äippä käy varmaan sitten pesemässä lapsensa vaatteet, niin kauan kun saa pitää ajokorttinsa.... Hohhoijaa!!!
Rakastan lapsiani paljon. Ja enemmän pelkään heidän puolestaan silloin kun he ovat tuolla kouluissa yms. paikoissa, missä yhteiskunta painostaa heitä olemaan "pikkuaikuisia" ja eletään niin materian ja ulkonäön armoilla. Kotona on turvallista kasvaa ja oppia asioita, jotka minun mielestäni vielä kuuluvat elämään.
Sopivaa askaretta, omien välipalojen tekoa, huoneen siivoamista ja hyvää käyttäytymistä ja vastuuta teoistaan.Väitän jopa että se luo myös turvallisuutta elämään, kun tietää miten asiat tehdään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu