portfolio

Kuinka yleistä on, että opettajilla on portfoliot ja niitä sitten esitellään työhaastattelussa?

Yliopistolla sitä saarnattiin, että sellainen pitäisi tehdä. Minulla onkin sellainen mutta mielestäni myös todella huono sellainen. Mitä opettajat yleensä portfolioonsa liittävät?

SIIS:Tarvitsenko portfoliota mahdollisissa haastatteluissa?
2410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Me varttuneemmat opettajat olemme tottuneet niin kaavamaisiin hakemuksiin, että periaatteessa omastani tulee portfolio jo siinä vaiheessa, jos uskallan tunkea siihen mukaan jonkin ylimääräisen todistuksen vaadittujen kelpoisuutta osoittavien todistusten lisäksi.

Olen tehnyt tämän joskus jo hakuvaiheessa päästäkseni edes haastatteluun. Pitäisi ilmeisesti olla kuitenkin kenkälaatikollinen tavaraa, että haastatteluun todellakin kutsuttaisiin. Luultavasti tämäkin voidaan tulkita ellei niskuroinniksi niin ainakin itsearvioinnin periaatteen rikkomiseksi, kun on toisen antaman todistuksen siihen laittanut.

Kyllähän minäkin omille lapsilleni aivan alasta riippumatta annan kovin erilaiset ohjeet työnhakuun (ja mahdollisimman vapaat kädet) kuin itselleni. Heillä ei ole yksinkertaisesti laittaa liitteeksi kovin pitkää ansioluetteloa työkokemuksineen ja esimerkiksi täydennyskoulutuksineen, joiden pohjalta voisi sitten haastattelussa keskustella lisää.

Opitun ja kokemusten reflektointi ei ole tietenkään kenellekään pahaksi, kunhan muistaa, että portfolion periaatteen mukaan voi tuoda esiin vaikkapa vain parhaat puolensa tehtävän kannalta, mikä ei tarkoita ainakaan minulle pelkästään mukavia asioita.

Äänestä

ei ole käytössä. Itse olen aina pärjännyt perusasiallisella hakemuksella ja CV:llä, jossa yritän edes hieman kehua omaa osaamistani. Joku kollega joskus sanoi entisen koulunsa rehtorin sanoneen jättäneensä portfoliot pöydällä paksuutensa vuoksi "odottamaan parempaa aikaa"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


työnhaussa kirjoitti:

Kuinka yleistä on, että opettajilla on portfoliot ja niitä sitten esitellään työhaastattelussa?

Yliopistolla sitä saarnattiin, että sellainen pitäisi tehdä. Minulla onkin sellainen mutta mielestäni myös todella huono sellainen. Mitä opettajat yleensä portfolioonsa liittävät?

SIIS:Tarvitsenko portfoliota mahdollisissa haastatteluissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu