IS uutisoi, että hovi antaisi 4 kuukauden syytteen perusteella yhden kuukauden ehdonalaista lisäksi ehdonalaisesta.
Kuitenkin se on puolet 3 vuoden tuomiosta, josta Matti istui puolet.
Ajojahtia tuollainen uutisointi.
Vapautusjuhlinnan pienestä naarmusta alioikeus tuomitsi 2 kk.
Hovin oikea tuomio olisi alioikeuden tuomion mitätöinti.
Kuitenkin se on puolet 3 vuoden tuomiosta, josta Matti istui puolet.
Ajojahtia tuollainen uutisointi.
Vapautusjuhlinnan pienestä naarmusta alioikeus tuomitsi 2 kk.
Hovin oikea tuomio olisi alioikeuden tuomion mitätöinti.
Vastaukset 9
Vanhimmat
toinen osapuolihan yritti peruuttaa syytteen, kun käsitti tuon pikkujutun todelliset seuraukset.
En ole kuullutkaan. Kertokaa!
Hovioikeuden toimesta ?
Menestyvä show-tähti yritetään pistää poseen 1,5 vuodeksi, josta seuraa:
-hengiltä ryyppäämistä
-vankilamasennusta
-elämän pilaantumista, vaikka kysessä on
14 arvokisamitallin urheilija, jollaista ei
Suomeen enään koskaan saada.
Lukaisin koko rikoslain läpi, mutta en löytänyt sieltä pykälää, joka olisi kertonut, että tämän lain säännökset eivät koske Matti Nykästä.
Tosi harmillista.
puolitoista vuotta.
Ehdotonta.
Turun hovioikeus määräilee ehdonalaisen kohdalla.
Vaikka siviiliin sopeuttamista vasta suunnitellaan.
Mitähän mahtoivat päätää.
Päätös annetaan myöhemmin.
putkeen. Laitakaupungin valoissa.
mäkikotka ilman muuta. Mervi antakoon miehelle kenkää ja ottakoon uuden, niin ei tarvi kestää hakkaamista.
Se oli Mervi aivan höpöttänyt siitä Teuvo Lomanista kun Matti tuli sieltä linnasta. Sitten neljän vuorokauden juhlinnan jälkeen Matilta paloi pinna ja pahoinpiteli Mervin. Matti totesikin käräjillä: Oli kaksi keittäjää siinä sopassa.