Hei!
Monien vastoin käymisten jälkeen perjantaina oikeaan silmään tehtiin uusintaleikkaus. Olin kuukausi sitten zyoptik-lasikissa, mistä kaikki vastoinkäymiset alkoivat. Olenkin saanut monelta teistä ihanaa, myötäelävää palautetta.
Tänään olin keskussairaalassa kontrollissa. Siellä oli nuori lääkäri, joka oli juuri ollut koulutuksessa näönkorjausleikkauksista. Sanoin ensimmäisenä, että olen niin huolissaan molemmissa silmissä olevasta jatkuvasta roskantunteesta/pienestä kipuilusta. Hän sanoi heti, että se johtuu pelkästään kuivuudesta ja voi kestää kuukausiakin, mutta varmuudella paranee. Se jo helpotti oloani. Sitten hän katsoi silmät. Vasemmassa läppä hyvin kiinni. Oikea erittäin siisti ottan huomioon, että on perjantaina leikattu. Molemmissa silmissä pieniä solukertymiä reunassa, mutta häipyvät muutamassa kuukaudessa, eivätkä tule haittaamaan näköä. Sitten itse näöstä. Vasemmassa on nyt 0.5. Oikean uusintaleikkausta lääkäri piti erittäin onnistuneena: epiteeli oli poistettu, läppä hyvin kiinni, hajataitto ja plussa hävinneet!!!!! Olen kokenut oikean silmän näköni leikkauksen jälkeenkin huonoksi, vaikka en läheskään niin hulluksi kuin ennen leikkausta. Tajusin kyllä heti, ettei se ole plussaa, kun pluslasit tekivät näöstä entistä hullumman. Nyt olikin miinusta -0.5. Ei siis kauhea määrä. Kai näkö vaan tuntuu vielä huonolta senkin takia, että uusinnasta on niin vähän aikaa ja aivot varmaan taas totuttelevat tähän uuten tilanteeseen. Kävin vielä optikollakin, kun olimme sopineet, että tarkistetaan näkö leikkauksen jälkeen. Hänellä oli lisää hyviä uutisia: koska leikkausen seurauksena oikea silmäni oli niin turvonnut, tosin jo aika paljon laskenut, niin turvotuksen laskun myötä erittäin todennäköisesti myös miinus vähenee. Ihmettelin sitä, miksi 0.5 ei tunnu miltään, mutta -0.5 vaikeuttaa näkemistä paljon enemmän. Optikon mukaan silmä korjaa itsestään plussaa, mutta ei miinusta. Pyysin optikkoa näyttämään taulukkoa, mikä täytyy läpäistä, jotta voi ajaa ilman laseja autoa -näin sen todella loistavasti, ihan puhtaasti!! Nyt elämä siis hymyilee!! Kivut ja roskantunteetkin kestän, jos paraneminen jatkuu tästä eteenpäin näin hyvänä. Kuukauden päästä kontrolli. Siihen asti olen ainakin ilman laseja. Sitten täytyy katsoa, mihin näkö asettuu ja miltä se näkö vaikuttaa, jos täytyy hankkia "tarkan näön lasit". Tosin voihan olla, että näkö vielä tästä terävöityy -kun nyt ollaan ryminällä muutenkin menty hyvään suuntaan. Kirjoittelen jatkossakin kuulumisia. Ja kiitos teille kaikille, jolta olen saanut paljon tukea keskellä tätä ahdinkoani. Se on ollut minulle todella arvokasta, että olen saanut täällä keskustella teidän kanssanne. Kiitos!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olipa ihana lukea sinun silmiesi parantumisesta!Minullakin on edelleen kuivat silmät ja luomet turvoksissa jatkuvasta kostutustippojen laitosta. Mitä tippoja käytät ja kuinka usein? Tuskin olet pystynyt meikkaamaan silmiäsi? Minkä niminen oli sinut tutkinut lääkäri ja onkohan hänellä mahdollisesti yksityisvastaanottoa Helsingissä? Olisi hyvä löytää pätevä silmälääkäri,joka tietäisi lasik-leikatuista silmistä. Hänellä voisi jatkossa käydä tutkituttamassa silmänsä(optikkohan ei saa määrätä silmälasireseptiä leikatuille silmille).Ihanaa,että elämäsi hymyilee jälleen!
Olen kyllä paljon pirteämpi nyt. Tosin voimat ovat vielä vähissä koko ruljanssin jäljiltä. Ja vaikka se lohduttaa, että nyt kaikki on kunnossa, niin kyllä jatkuva roskantunne kamalalta kuitenkin tuntuu. Ja näköhän ei ole ainakaan vielä "kuin haukalla". Minä käytän Viscotears geelimäisiä kertakäyttötippoja tunnin välein. Ne tuntuvat aika lempeiltä silmille. En ole voinut ajatellakaan silmien meikkaamista. Tosin oikean silmän uusintaleikkauksesta on nyt vasta muutama päivä. Kyllä oikea silmä selvästi on toipilaampi, mikä on tietenkin ihan normaalia. En edes muista, mikä sen keskussairaalalääkärin nimi oli, mutta kaukana Helsingistä asun, joten ei varmasti ole sielläpäin vastaanottoa. MInä kyllä sain ekan leikkauksen jälkeen jo silmälääkäriltä luvan käydä optikolta hakemasssa lasit. Hyvät lasit tulikin. Nyt en laseja hanki, vaan odottelen kuukausikontrolliin asti, että näen, mihin näkö alkaa vakiintumaan. Ja näköhän on nyt huomattavasti parempi kuin ekan operaation jälkeen. Kuinka kauan sinulla on leikkauksestasi?