Olen itse 18 - vuotias, mutta ajattelin kirjoittaa novellin ikäistäni vanhemman näkökulmasta, rakkaudesta ja intohimosta tämäkin!
Nuoruudessani, kun opiskelin vielä lukiossa, oli luokallani nuori poika, Mikael. Hän oli tuolloin 18-vuotias ja minä 17. Mikaelilla oli kauniit vaaleat hiukset ja kauniit syvänsiniset silmät. Hänen silmänsä olivat kuin säihkyvät safiirit iltahämärissä...Hänellä oli kasvoillaan aina sellainen suloinen, naurava ilme, tuntui kuin itku ja suru olisi tuntematonta hänelle... Vartaloltaan hän oli täydellinen, minun mielestäni. Hänellä oli hoikka lihaksikkaanoloinen vartalo, pitkät jäntevät pianistin sormet (hän olikin pianisti!).
Joka tapauksessa (haaveilun ohella) tapasin häntä päivittäin koululla. Usein hän kulki vierestäni ohi tai tuli luokseni istumaan. Kun hän istuutui luokseni, hän istui aina vierelleeni, vaikka olisi kuinka vapaita paikkoja tarjolla... Sitten hän alkoi rupattelemaan niitä näitä suloisella, pehmeällä miehen äänellään. Kesti ehkä pari vuotta häneen tutustumisen jälkeen - tähän hetkeen - että aloin tuntemaan hellyyttä häntä kohtaan. Olin jo pitkään epäillyt että hänellä on taipumuksia siihen suuntaan, mutta en saanut kunnon vastauksia häneltä.
Hän oli rinnakaisluokallani ja siitä syystä tapasimme korkeintaan välitunneilla tahi ruokailutunnilla. Lopulta aikain kuluttua, rohkastuin ja istuin kerran ruokalassa hänen viereensä ja pyysin häntä luokseni kylään, ihan vain kahvikupposelle juttelemaan. minulla melkein vuosi hiki pelosta odotellessani vastausta häneltä, kunnes hän lopetti kuolemanhiljaisuuden toteamalla mitä suloisimmalla äänellä että on tulossa luokseni. Sovimme että koulun jälkeen voisimme suoraan mennä luokseni, asuin nimittäin ihan kulman takana.
Koulun päätyttyä tapasimme koulun pääovella ja kävelimme vierekkäin kohti kotiani. Kotonani riisuimme takit ja asetuimme keittiön pöydän ääreen. Hän katseli innokkaan uteliaana säihkyvin silmin ympärilleen ja näytti viihtyvän. Keittelin hyräillen samalla kahvia meille ja vilkuilin välillä häneen, hän vastaili suloisesti hyvmyillen minulle.
Kotonani oli piano, hän asteli sen eteen huomaamattani ja avasi kannen...hän hyväili sormillaan koskettimia ja alkoi soittamaan sydäntäraastavan kauniisti. Itse asiassa hän soitti erästä Chopinin nocturnia, joka oli minulle niin rakas ja niin kaunis...hullaannuin tilanteesta niin että kyynelsilmin tulin hänen selkänsä taakse, laitoin käteni hellästi hänen olkapäilleen ja painauduin kevyesti häntä vasten... Hän nautti selvästi siitä, sillä hän vaihtoi kappaletta...hän tuntui tietävän selvästi mikä saa sydämeni vuotamaan nautinnosta...Tällä kertaa oli vuorossa Lisztin etydejä ja nocturneja...
Syleilin häntä hellästi aikansa ja lopulta hän lopetti soittamisen. Hän kääntyi hitaasti ympäri, laittoi hellästi kätensä olkapäilleni ja käpertyi syliini...hän rutisti minua lämpimästi pitkään, pää olkapäätäni vasten. Hän hyväili hiuksiani ja kasvojani hellästi Pian hän päästi otettaan ja suuteli kevyesti lämpimillä huulillaan minua. Minä värähdin ihastuksesta ja vastasin kevyellä suudelmalla takaisin. Vähitellen aloimme molemmat suutelemaan ja hyväilemään kielillämme toistemme kaulaa, poskia, korvia...käsiä ja taas kaulaa. Mikael alkoi hitaasti riisumaan paitaani ja ihaili samalla lihaksia, jotka paljastuivat alta. Hän painoi välillä kevyitä suudelmia kaulalle, rinnalle, hyväili nännejä sormillaan, kielellään ja suuteli niitä hellästi...Hän riisui enemmän paitaa ja riuhtaisi sen lopulta pois. Minä aloin riisumaan myöskin hänen paitaansa. Paidan alta paljastuivat kauniit, täydelliset lihakset. Komeat rinnat, joiden nännit olivat kovettuneet nautinnosta. Hän hengitti tasaisesti syvään, ja hänen silmänsä olivat kiinni, kätensä lanteillani. Aloin suutelemaan hänen nännejään ja vatsaansa...suutelin hänen kaunista vartaloaan pitkään ja olimme kauan toistemme läheisyydessä, vasten painautuneina...tunsin suunnatonta mielihyvää ja iloa...
Aikamme kuherreltuamme, aloimme hitaasti riisua toisiamme kokonaan. Itselläni paljastui kivikova kalu ja hänelläkin oli kalu juhlakunnossa. Käperryimme taas toisiamme vasten ja suutelimme toisiamme kahta ahnaamminkuin koskaan ennen, hän huokui lämpöä ja hymyili suloiisesti minulle... Laskeuduin suutelemaan häntä alempaa ja alempaa, lopulta katsoin häneen kysyvästi ja hän vastasi että saat... otin hänen kalunsa käteen, tunnustelin sitä hellästi. Annoin sormien vaeltaa sen terskalla ja varrella. Tutustuin hänen pitkän kalunsa kiveksiin sormillani... hänen silmänsä olivat kiinni ja hän huokaili nautinnosta raukeana, samalla hyväillen hiuksiani.
Pian otin hänen kalunsa suuhuni ja tunsin hänen kalunsa ihanan lämmön. Aloin kasvattamaan painetta ja kuljettamaan sitä edestakaisin suussani samalla hyväillen hänen kiveksiään. Hän voihki rauhalliseen tahtiin nautinnosta. Välillä otin kalun ulos ja nuolin sen terskaa ja vartta...sen täyteläisiä kiveksiä ja Mikaelin lihaksikasta vatsaa...Aikansa tehtyäni tätä, hän alkoi huutamaan kiihkosta ja suuhuni tulvi hänen nesteensä...nielin joka tipan ja jatkoin ottamista...Hän kehräsi kuin kissa nautinnosta...
Lepäilimme hetken toistemme sylissä seisaaltaan pianon äärellä ja sitten hän otti kaluni käteensä ja alkoi hyväilemään sitä kielllään. Hän antoi kielensä tutustua minun kaluuni perinpohaisesti ja sitten hän imaisi koko kalun suuhunsa ja lisäsi painetta. Hän imi välistä ja välistä antoi sen kulkea sujuvasti edestakaisin hänen lämpimässä suussaan... lopulta minäkin laukesin nautinnosta...
Rakastelimme monta tuntia näin ja lopulta sinetöimme tapahtuman ikimuistoiseksi ruususeppeleeksi anaaliseksillä. Muistan tänänkin päivänä, kuinka ihanalta se tuntui...
Parasta oli kun aamun sarastaessa sauraavana päivänä hän herättyään sanoi minulle: "Huomenta rakkaani, tänään on uusi päivä; minä rakastan sinua!" "niin minäkin sinua" - vastasin hellästi ja suutelin häntä otsalle.
Tässä oli tämä tarinani, toivon että tästäkin oli iloa. Kiitos edellisistä kommenteista ja uudet ovat tietty tervetulleita. Lisää tulee jos sitä pyydetään. :-)

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tämä on aika lailla 'Ruusunpiikkien' toistoa.
Esipuheen suhdetta varsinaiseen tekstiin en ymmärrä ollenkaan.
Kirjoita lisää, mutta anna aiheen hautua pitempään. Hiljaa hyvä tulee.