Kauppareissulla

Tänään, kun olin ostamassa kesäks virvelin,
näin sattumalta sen iki-ihanan Irmelin,
oli minihamosensa vaihtanut tummaan jakkupukuun,
tiukan toppinsa ylös saakka napitettuun juttuun,
korkokenkänsä sexyt mataliin kävelyjalkineisiin;
"Tuoko on Irmeli?" mietin ja emmin,
ennen kuin tervehtiä uskalla taisin,
odottaen että vastauksen saisin.

Mutta tyhjää sain odottaa,
ei hän virkannut sanaakaan,
kun kysyin; "Mitä sulle kuuluu?"
Mietin tovin, mitä pahaa olin tehnyt?
Liikaako rohkeita runoja viljellyt?
Vai onkohan ne ees Irmelin korviin kantautuneet,
ois silloin varmaan omanikin iskusta punoittaneet!

Ei kai sitten meistä ollut edes ystäviksi,
puolitutuiksi jäimme, vaikka senkin teimme,
että saman pöydän ääressä istuimmekin tovin,
tuskin montaa sanaa vaihdettiin,
kengänkärkiämme kovin
vain tuijotettiin kilpaa.

Ja se viimeviikkoinen valheeni,
sekö viimeinkin sut kovetti?
Oli ilmeesi niin tuima,
huules mutrussa taas kerran,
se oli menoa tämän herran,
sillä vihaista naista on parasta karttaa,
jollei halua kelleistä seinällä roikkua!
13676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

riimitelty, tätä oli ilo lukea, kiitos!

Äänestä
  • ajattelin kyllä itte etten oikein saa mitään paperille, kun vähän mietityttää oikeasti,
    että olenko sanonut pahasti jollekin. ;(
    Hups, miehethän eivät itke ;) joten pyyhin ton edellisen pois ja laitan hymyä tilalle :)

    Äänestä

Irmelillä taitaa olla
flunssa inha alulla?
Ja ehkä köyhänä neitona
ei saa nätisti pukeutua?
Tuskin Irmelisi vihainen
enemmän on huolehtivainen?
Ehkä Irmeliä voisit ilahduttaa
vaikka hölmön kortin postittaa?

Äänestä
  • mutta muuten se olisikin hieno ele.
    Thanks.

    Äänestä

  • yks mies. kirjoitti:

    mutta muuten se olisikin hieno ele.
    Thanks.

    Kyllähän noin fiksu mies osoitteen helposti löytää?
    Ole hyvä.

    Äänestä

  • nimetön merkki kirjoitti:

    Kyllähän noin fiksu mies osoitteen helposti löytää?
    Ole hyvä.

    vaikka runot joskus siihen viittasivatkin...
    hmmm... et kai vaan yllytä mua pimputtamaan vieraiden ihmisten ovikelloja tai kolistelemaan kolkuttimia... ;)

    Äänestä

  • yks mies. kirjoitti:

    vaikka runot joskus siihen viittasivatkin...
    hmmm... et kai vaan yllytä mua pimputtamaan vieraiden ihmisten ovikelloja tai kolistelemaan kolkuttimia... ;)

    No missäs sä sitten...
    Olisit voinut lähettää vaikka nimettömän kortin tai muuta vastaavaa jos et nimellä olisi kehdannut ja jos sulla olisi sähköpostiosoite ollut.
    Mutta sä haluat ovikelloa suoraan soittamaan? ;)
    Minäkö yllyttäisin....?

    Äänestä

  • nimetön merkki kirjoitti:

    No missäs sä sitten...
    Olisit voinut lähettää vaikka nimettömän kortin tai muuta vastaavaa jos et nimellä olisi kehdannut ja jos sulla olisi sähköpostiosoite ollut.
    Mutta sä haluat ovikelloa suoraan soittamaan? ;)
    Minäkö yllyttäisin....?

    ja sinne välillä lähetän 'tärkeyksiä' - huom! siis ei törkeyksiä... ja toivon, ettei hän ole niin luullutkaan mun tekevän. Jos nyt olen jotain ilkeää lipsauttanut kuitenkin puolivahingossa, kun hän niin kiukkuiselta tänään näytti tai jos hän ei tunnistanutkaan mua, kun olen kasvatellut tuota partaa, niin se varmaan onkin, pitäisköhän se jo ajaa pois?

    Mut kauniita unia sullekin ja kiitos että jaksoit kommentoida. :)

    unia sulle myös!

    Äänestä

Pilkekkö lie silmäkulmassa.
Kun saat suutumaan naisen,,,luomakunnan kruunun.
Ihanaa,,,yötä sinne jonnekin...

Äänestä
  • Kauniita unia sinnekin.

    Äänestä

hmmm, tykkään kyllä runoistas, suurimmasta
osasta, mutta vaikka itsekkin kirjotan melko
pitkiä, niin rehellisyyden nimissä - omasi ovat
kyllä huippu siinä suhteessa.

En jotenkin aina jaksa keskittyä pitkän
lukemiseen, vaikka kuinka ajatus soljuisi hyvin
eteenpäin.

Melkoisen realistisiakin runosi ovat, hyvin ne
kyllä muotoilet, ei sen puoleen ja hauskastikin.

Tässäkin runossa on monta veikeää kohtaa, kuten
" kengänkärkiämme kovin vain tuijotettiin kilpaa "

ja

" Oli ilmeesi niin tuima,
huules mutrussa taas kerran,
se oli menoa tämän herran "

Jaksoin - ihme kyllä, näin aamusta jopa keskittyä
tähän :)

Kiitz ja kivaa päivää sinne jonnekkin.

Äänestä
  • Iski ujouskohtaus, ja siitä tuo em. kohta kertoi ehkä hieman liioitellusti. :)))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yks mies. kirjoitti:

Tänään, kun olin ostamassa kesäks virvelin,
näin sattumalta sen iki-ihanan Irmelin,
oli minihamosensa vaihtanut tummaan jakkupukuun,
tiukan toppinsa ylös saakka napitettuun juttuun,
korkokenkänsä sexyt mataliin kävelyjalkineisiin;
"Tuoko on Irmeli?" mietin ja emmin,
ennen kuin tervehtiä uskalla taisin,
odottaen että vastauksen saisin.

Mutta tyhjää sain odottaa,
ei hän virkannut sanaakaan,
kun kysyin; "Mitä sulle kuuluu?"
Mietin tovin, mitä pahaa olin tehnyt?
Liikaako rohkeita runoja viljellyt?
Vai onkohan ne ees Irmelin korviin kantautuneet,
ois silloin varmaan omanikin iskusta punoittaneet!

Ei kai sitten meistä ollut edes ystäviksi,
puolitutuiksi jäimme, vaikka senkin teimme,
että saman pöydän ääressä istuimmekin tovin,
tuskin montaa sanaa vaihdettiin,
kengänkärkiämme kovin
vain tuijotettiin kilpaa.

Ja se viimeviikkoinen valheeni,
sekö viimeinkin sut kovetti?
Oli ilmeesi niin tuima,
huules mutrussa taas kerran,
se oli menoa tämän herran,
sillä vihaista naista on parasta karttaa,
jollei halua kelleistä seinällä roikkua!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu