Onko Imatralla tarpeeksi tasokkaita vaateliikkeitä?
Minkalaista kaivattaisiin, jos ollenkaan.
Itärajan kiinnostusta kuitenkinn minulla olisi. Potentiaalia ostamiseen luulisi sieltä päin Suomea löytyvän.
Minkalaista kaivattaisiin, jos ollenkaan.
Itärajan kiinnostusta kuitenkinn minulla olisi. Potentiaalia ostamiseen luulisi sieltä päin Suomea löytyvän.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Aina tänne yksi lisää mahtuu
niskalle
myös miehille,kunnon kuteita ei meinaa täältä löytyä.
asusteita myyvä liike olisi paikallaan. Nykyisillä kaupoilla, tavarataloilla ja muilla pukineliikkeillä hinnat ovat sitä luokkaa, ettei tällainen ansiosidonnainen pysty niitä ostamaan.
Muutenkin kaikki hinnat ovat ryöstäytyneet käsistä euron myötä. Kauppiaat ovat käyttäneet tilaisuutta, ja kuluttajien hintasokeutta hyväkseen, nostamalla hintoja. Tämä koskee kaikkia tuoteryhmiä, elintarvikkeita myös. "Eihän kukaan huomaa jos hinta nousee 10-50%. Euroaikaanhan kaikki on halpaa."
Kohtuullisen kaupan hinnasto:
Miesten puku 50-99 euroa
Bleiseri 20-50 euroa
Paita 5-10 euroa
Villapusero 10-20 euroa
Alusasu 5-10 euroa
Sukat 1- 5 euroa
Solmio 2- 6 euroa
jne.
Verratkaa hintoja markkahintoihin.Kerroin 6. Eivät ole kuitenkaan sieltä halvimmasta päästä, mutta näillä kauppa kävisi.
Tervetuloa Imatralle.
Mielihyvin otetaan vastaan.
Kauppa käy kuin siimaa ja ostajatkin ovat kuin ongenkoukkuja, sanoi entinenkin kauppias.
Et ole ilme. ostanut vaatteita kuin 2000 luvulla hehe? esim. nahkatakit maksaa aivan saman verran kuin yleensä. ihmmisillä on se luulo että hinnat ovat kerrottu kuudella jos näin olisi olisi myös kaupan sissänosto hinnat nousseet kuudella?
Noissa hinnoissa mitä edellisessä viestissä oli niin ei herranjumala...juurit tätä tarkoitin kaikki helvetti ilmaista..jos esim. puvusta maksat 50 € niin halpahalleista niitä saa. ´Nuo hinnat ovat osittain sissänosto hinnat..ja laatu on sitä mitä on jos noilla hinnoilla edes mistään saa esim. solmioita 2 €!! HERÄTKÄÄ!! eletään vuotta 2006/2007!!! jos normaalisti esim. farkut maksaa n. 40-50 € niin sehän on jo liikaa imatralla..muualla se on aivan normaali hinta. Täällä imatralla pitäisi saada Hugo Bossin tasoiset farkut 4 €!!! MENKÄÄ IHMISET MUUALLA SUOMESSA KÄYMÄÄN JA VERTAILKAA HINTOJA PERKELE!!
nähnyt yhtään alastonta miestä Imatran kaduilla?
Kaikilla näyttää olevan jonkinlaiset asusteet päällään.
Ostin kesällä kalliit farkut, 10 euroa maksoivat.
Vaimo osti synttärilahjaksi peräti 60 euroa maksavan tuulipuvun. Sanoinkin jo, ettei olisi kannattanut mennä tuhlaamaan. Vanhaan mieheen.
Silläkin rahalla olisi saanut kymmenet pitkät alushousut Tokmannilta tai Lidliltäkin.
Kyllä Imatralta vaatetta löytyy, ei tarvitse itseään palelluttaa, pakkasessa.
ostin viimekesänä kalliit farkut, 10 euroa maksoivat. Vaimo on minut vaatettanut. Ostaa, kun katsoo ettei kehtaa enää kadun samalla puolella kävellä. Eikä samaan kauppaan tulla.
Mitäs minä vaatteisiin tuhlaamaan.
Ei ihmisillä mitään luuloa ole hintojen noususta. sen näkee kun katsoo lompakkoon tai tiliotetta seurailee.
Kyllä ne kaupan sissäänostajat ja kauppiaat tietävät mistä on kysymys. Eivät ne käy mainostamaan sitä, että nyt ostakaa, hinnat on kerrottu kuudella, eurohinta olisi muuten liian halpa. Ei halvalla kannata ostaa. Tuhlatkaa nyt euroja. Näyttäkää kateellisille naapureille, että teillä on millä mällätä.
Solmioita saa yhdelläkin eurolla. Lappeenrannan kontista.
Sanoit."esim. nahkatakit maksaa aivan saman verran kuin yleensä"
Olisiko tuota noin tarkkaan tarvinnut sanoa?
Kaikki maksaa aivan saman kuin yleensä. Kallista on. Sanokaa muut mitä tahansa.
kirjoittamiseen. tulee sanottua mitä sattuu. Kunhan selviät ja oikoluet kommenttisi, niin palataan asiaan.
Eli turvallista matkaa halpahalleihin "shoppialemaan" lidl tai tokmanni..herranjumala!! herätkäää!!
täällä imatrallahan ollaaan humalassa päivät ja tod. räkäkännissä vkloput!! että ihan normaalia että pilkut ja pisteet eivät täsmää...:DDD
miesten asusteita myyvää liikettä, laatutietoisille venäläisille ostajille. Kyselevät päivittäin, eikö täällä ole muita, kun noita halpahalleja ja kirppareita.
Rahaa on, eikä tingitä. Tarjonta vain pitäisi olla korkeatasoista. Venäjänkielen taitoa vaaditaan myös. Paikalliset eivät ole sitä vielä sisäistäneet.Olemme asuneet venäjän naapurina, emmekä edes tunne heitä riittävästi. Venäjän kulttuurin tuntemuskaan ei olisi pahitteeksi.
Dabro pazalovat! Tervetuloa.
Selvä kiitos vastauksista.
Katsotaan ensi vuoden alkupuolella.
Tuodaan Imatralle tasokasta vaatepuolta.
Ensinnäkään imatralla ei ole kunnollisia liikepaikkoja. Jos jotain uutta tänne avataan jne se on n. kk hienoa ja upeeta. Äskeiseen viestiin viitaten että pitäisi olla kohtuu hintaisia vaatteita miehille bleiserit 20 € jne? mitä helvettiä? tuolla hinnalla ne ostetaan sisälle jokaisessa kunnollisessa vaateliikkeessä. Imatran mentaliteetti on että kaikki pitäisi olla ns. ilmaista, vaikka kaupunki on ns. paperitehdaskaupunki joten luulisi rahaa olevan.
Jos haluta kunnollisia vaatteita tottakai hinta ja laatusuhde pitää olla kohdallaan jota olen myös täällä imatralla asuessani muutamissa liikkeissä huomannut että näin on ja itse löydän vaatteni aina sieltä mistä osatn yleensä. Imatralla on todella vähäiset asiakasmäärät ja nuoret häviävät imatralta. eli vanhaa kansaa sieltä kyllä löytyy. mitään erittäin upeeta ja kiiltävää liikettä ei kannata imatralle tuoda. täällä ihmiset jos lähtevät ostoksille niin suurin osa menee ja ajaa lappeenrantaan. Imatralle tullessasi hävitä rahasi. mutta tietysti tervetuloa vaan mutta vaikeeta tulee olemaan ellet halua myydä katteella 2-5 %!!!
imatra on kuollut!!!!!!! mutta jos on rahaa jne niin tervetuloa...