Imatra perseestä

Kaikki jotka on samaa mieltä, käsi ylös nyt!

Asustelin siellä ja on se aika syvältä. Se ei ole saanut täällä edes omaa otsikkoaan, joten taas kerran tungen tänne lappeenrannan siivelle, kuten muissakin asioissa.

Jopa Lohjakin (etelä-Suomen persreikä) on saanut oman palstansa, mutta imatra ei.
593865
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 59

Vanhimmat

Ainakin yöelämän suhteen Imatra on ahdasmielisin paikka, jossa olen käynyt.

Tiukkapipoisia "eveliinantappajia" baarit täynnä, hyi hitto...

Äänestä

Tällä nousi molemmat kädet ylös! Imatra on aivan järkyttävä paikka, miten siellä voi kukaan itseään kunnioittava ihminen edes asua.. Oikeuslaitos voisi keksiä uuden rangaistuksen rikoksista; pakkomuutto Imatralle..!

Äänestä
  • Imatran ongelma on se, että kaava on huonosti suunniteltu - mielikuvituksettomasti.

    Äänestä

Ei paljon hetkauta ,onko tälläisen ,kauttaaltaan ala-arvoisen keskustelukanavan listoilla vai ei.
Oletko lapsiparka saanut joltain tyylikkäältä
imatralaiselta pakit ,kun noin jurppii?
Imatralla ollaan sen verran sivistyneitä ,ettei
viitsitä teidän Lprantalaisien tyhmeliinien
antaa häiritä. Valitettavasti teitä sinunkaltaisiasi on siellä aivan liian monta.

Äänestä
  • kerros nyt viisaudessasi mitä hyvää on Imatralla, sehän on svetogorskin esikaupunki.Ei taida olla muuta hyvää kuin ohitustie ! Kouvola on lähes yhtä syvältä.

    Äänestä

  • jarski kirjoitti:

    kerros nyt viisaudessasi mitä hyvää on Imatralla, sehän on svetogorskin esikaupunki.Ei taida olla muuta hyvää kuin ohitustie ! Kouvola on lähes yhtä syvältä.

    Parempi kuitenkin asua Imatralla kuin huumehörhöjen rannassa - eikä siellä kuulekaan kun yhtä vierasta kieltä . Lpr = neukkula.
    Paikatkin rapistuu ihan silmissä ja velkaa olette silmät korvat täynnä!Vanhukset on heitetty hunningolle ja lapsille ei hoitoa löydy.
    Seuraa vähän lehtiä,niin tiedät ,missä teillä mennään!

    Äänestä

  • joo kirjoitti:

    kommentti kolahtaa?
    Vai on Lappeenranta nyt neukkula. Ei kai sentään. Taidat olla kade, kun ei venäläiset tuo teidän kylälle eurojaan. Kohtahan se Imatra on kyllä tyhjillään, kun muuttotappio vaan yltyy vuosi vuodelta. Tuntuu siltä, että imatralaiset kaikki käy meillä työssäkin. Ja tietysti opiskelemassa. Mutta mitä on Imatralla? Ai niin, onhan siellä kuplahalli. Heh.

    Äänestä

  • Beibi kirjoitti:

    Kyllä näyttää kommentit kolahtavan imatralaisiin, mutta kyllä minuakin potuttaisi asua siellä. Valitettavasti joudun käymään siellä työasioissa pari kertaa viikossa ja sen verran olen kaupunkia tutkaillut, että olen todella kiitollinen ollessani lappeenrantalainen. Ostosmahdollisuudet ovat aika heikot, ainakin meihin verrattuna ym.
    EKAMK ei myöskään näytä satsaavan Imatran yksiköihinsä pennin latinkia. Vierailin yksi päivä liiketalouden yksikössä Mansikkalassa ja sehän on suoraan kuin 70-luvulta!!! Huomaa kyllä, että jos on Lpr:lla ja Imatralla jotain yhteisiä projekteja (kuten tämä EKAMK), kyllä ne eurot menee LPR:n yksiköiden käyttöön.

    Äänestä

  • janna kirjoitti:

    Etpä näytä tietävän ,mihin tämän vuoden budjetti
    painottuu. Älä kirjoita ,jos et mitään tiedä!
    Imatralla on ihan kiva asua , antakaa kunkin elää
    siellä ,missä kullakin on hyvä olla. Ei kaikki
    halua rauhattomuutta ympärilleen. Aivan ala-arvoista tuo touhunne.
    Ei toinen voi tietää ,mikä on toiselle hyvä!

    Äänestä

  • janna kirjoitti:

    Kyllä näyttää kommentit kolahtavan imatralaisiin, mutta kyllä minuakin potuttaisi asua siellä. Valitettavasti joudun käymään siellä työasioissa pari kertaa viikossa ja sen verran olen kaupunkia tutkaillut, että olen todella kiitollinen ollessani lappeenrantalainen. Ostosmahdollisuudet ovat aika heikot, ainakin meihin verrattuna ym.
    EKAMK ei myöskään näytä satsaavan Imatran yksiköihinsä pennin latinkia. Vierailin yksi päivä liiketalouden yksikössä Mansikkalassa ja sehän on suoraan kuin 70-luvulta!!! Huomaa kyllä, että jos on Lpr:lla ja Imatralla jotain yhteisiä projekteja (kuten tämä EKAMK), kyllä ne eurot menee LPR:n yksiköiden käyttöön.

    Itse asiassa EKAMK kyllä mielestäni suosii Imatraa.

    Lappeenranta on opiskelukaupunkina huomattavasti Imatraa vetovoimaisempi, ja esim. tekniikan alalla Imatralle päätyvät opiskelemaan lähinnä ne, jotka eivät esimerkiksi Lappeenrantaan pääse. Joillakin aloilla Imatralla on opiskelijapaikkoja tarjolla enemmän kuin pyrkijöitä. Lappeenrantaan vastaavan alan opintoja pääsee aloitamaan sen sijaan vain pääsykokeiden parhaimmisto.

    Olisi mielestäni järkevää, että opiskelijapaikat sijaitsisivat ensisijaisesti siellä, missä niille on eniten kysyntää (eli Lappeenrannassa). Vai onko siinä mitään järkeä, että esim. jotkut lappeenrantalaisopiskelijat joutuvat ajamaan päivittäin imatralaiseen kouluun vain siksi, etteivät hakupisteet riittäneet saman alan koulutuslinjalle Lappeenrantaan?

    Äänestä

  • Rety kirjoitti:

    Tekniikkaa pääsee opiskelemaan ihan yhtä helposti lappenrantaankin. Ja sinne tekniikan
    yliopistoon lappeenrantaan taas pääsee kaikki huonoimmat
    Suomen maasta. SE on fakta.

    Äänestä

  • Beibi kirjoitti:

    kommentti kolahtaa?
    Vai on Lappeenranta nyt neukkula. Ei kai sentään. Taidat olla kade, kun ei venäläiset tuo teidän kylälle eurojaan. Kohtahan se Imatra on kyllä tyhjillään, kun muuttotappio vaan yltyy vuosi vuodelta. Tuntuu siltä, että imatralaiset kaikki käy meillä työssäkin. Ja tietysti opiskelemassa. Mutta mitä on Imatralla? Ai niin, onhan siellä kuplahalli. Heh.

    Luepa tämän päivän lehti ,niin näet näistä rahan
    tuojista. Taitaa mennä poliisin palkkoihin naapurien rötöstelyn takia
    enemmän veromarkkoja kuin ne ikinä tänne tuo!

    Äänestä

  • kuin kirjoitti:

    Tekniikkaa pääsee opiskelemaan ihan yhtä helposti lappenrantaankin. Ja sinne tekniikan
    yliopistoon lappeenrantaan taas pääsee kaikki huonoimmat
    Suomen maasta. SE on fakta.

    Olet väärässä, Lappeenrantaan vaaditaan huomattavasti paremmat hakupisteet kuin Imatralle monien alojen kohdalla. Useasti on käynyt niinkin, että Imatralla on tosiaan ollut enemmän paikkoja tarjolla kuin hakijoita!

    Lappeenrannan Teknillinen Yliopisto ei tosiaan ole yleisesti ottaen niin suosittu koulu kuin Otaniemi tai Tampere, sitä en kiistä millään tavalla. Toisaalta tuotantotalouden yksikkö on käsittääkseni Suomen suurin ja paras.

    Ja Lappeenrannassa tosiaan on yliopisto, toisin kuin kyläpahasessa, joka myös Imatrana tunnetaan...

    EI se mikään kunnon yliopisto ole - sitä samaa
    lappenrantalaisten paskan tärkeyttä kuin kaikki
    muukin touhu.

    Äänestä

  • Beibi kirjoitti:

    kommentti kolahtaa?
    Vai on Lappeenranta nyt neukkula. Ei kai sentään. Taidat olla kade, kun ei venäläiset tuo teidän kylälle eurojaan. Kohtahan se Imatra on kyllä tyhjillään, kun muuttotappio vaan yltyy vuosi vuodelta. Tuntuu siltä, että imatralaiset kaikki käy meillä työssäkin. Ja tietysti opiskelemassa. Mutta mitä on Imatralla? Ai niin, onhan siellä kuplahalli. Heh.

    Vaikka Imatra ja Lappenranta lyötäis yhteen ja vielä kerrottais kahdella niin olis silti aika säälittävä paikka.

    Äänestä

  • Imatralla opiskeleva tamperel kirjoitti:

    Vaikka Imatra ja Lappenranta lyötäis yhteen ja vielä kerrottais kahdella niin olis silti aika säälittävä paikka.

    Mene takaisin sinne hitaiden hämäläisten pariin.Et varmaan kerkeä edes tajuamaan karjalaista elämää!

    Äänestä

  • Imatralla opiskeleva tamperel kirjoitti:

    Vaikka Imatra ja Lappenranta lyötäis yhteen ja vielä kerrottais kahdella niin olis silti aika säälittävä paikka.

    Suomi on ylipäätänsä suhteellisen säälittävä paikka.

    Suomi on läntisen pallonpuoliskon sosialistisin maa, jolla on varsin omaperäinen käsitys sanasta "hyvinvointi".

    Olen itsekin samaa mieltä, että Lappeenranta ja Imatra olisivat yhteenlyötynä säälittävä paikka. Mutta itsenäisinä meillä lappeenrantalaisilla on ainakin jotain, jota avioliitossa Imatran kanssa meillä ei olisi - oma identiteetti.

    Äänestä

  • Beibi kirjoitti:

    kommentti kolahtaa?
    Vai on Lappeenranta nyt neukkula. Ei kai sentään. Taidat olla kade, kun ei venäläiset tuo teidän kylälle eurojaan. Kohtahan se Imatra on kyllä tyhjillään, kun muuttotappio vaan yltyy vuosi vuodelta. Tuntuu siltä, että imatralaiset kaikki käy meillä työssäkin. Ja tietysti opiskelemassa. Mutta mitä on Imatralla? Ai niin, onhan siellä kuplahalli. Heh.

    "" Taidat olla kade, kun ei venäläiset tuo teidän kylälle eurojaan. Kohtahan se Imatra on kyllä tyhjillään, "

    Onnittelut,taidatpa ollakin yksi fiksuimmasta päästä,yhdessä ketjussa kun lappeenrantalaiset haukkuvat maan rakoon euroja tuovat rajanaapurit ja hajuakin on.

    Niin kyllä siellä ainakin tehtaan hajuja on mutta ei tarvitse sikailla palstalla siitä jostain hajusta mitä kaupassa nenässään tuntee..sehän on kuitenkin valuutan haju.

    Äänestä

  • mene kirjoitti:

    Mene takaisin sinne hitaiden hämäläisten pariin.Et varmaan kerkeä edes tajuamaan karjalaista elämää!

    Ikävä kyl, taitaa karjalaiset olla paljon hidasälysempää, tosikkoa, kateellista,sakkia kuin hämäläiset..

    Äänestä

  • jarski kirjoitti:

    kerros nyt viisaudessasi mitä hyvää on Imatralla, sehän on svetogorskin esikaupunki.Ei taida olla muuta hyvää kuin ohitustie ! Kouvola on lähes yhtä syvältä.

    Lappeenranta jäi välistä.. kusettajia kaikki tynnu, kaikki on edelleen ylihinnoiteltu.

    Äänestä

  • mene kirjoitti:

    Mene takaisin sinne hitaiden hämäläisten pariin.Et varmaan kerkeä edes tajuamaan karjalaista elämää!

    Muu muu vaan sullekin. Hyvin moni kun osaa puhua samalla tavalla kun sinä. Ajatukses on kivikaudella, että haukut tietyllä alueella asuvia ihmisiä hitaiksi, koska joku muuuu on kertonut siitä aiemmin.

    Äänestä

  • kokemusta on kirjoitti:

    Ikävä kyl, taitaa karjalaiset olla paljon hidasälysempää, tosikkoa, kateellista,sakkia kuin hämäläiset..

    Kyse ei ole alueesta, vaan luonteesta ja siitä, miten seura tekee kaltaisekseen kun etsitään uskottavuutta.

    Äänestä

  • Rety kirjoitti:

    Itse asiassa EKAMK kyllä mielestäni suosii Imatraa.

    Lappeenranta on opiskelukaupunkina huomattavasti Imatraa vetovoimaisempi, ja esim. tekniikan alalla Imatralle päätyvät opiskelemaan lähinnä ne, jotka eivät esimerkiksi Lappeenrantaan pääse. Joillakin aloilla Imatralla on opiskelijapaikkoja tarjolla enemmän kuin pyrkijöitä. Lappeenrantaan vastaavan alan opintoja pääsee aloitamaan sen sijaan vain pääsykokeiden parhaimmisto.

    Olisi mielestäni järkevää, että opiskelijapaikat sijaitsisivat ensisijaisesti siellä, missä niille on eniten kysyntää (eli Lappeenrannassa). Vai onko siinä mitään järkeä, että esim. jotkut lappeenrantalaisopiskelijat joutuvat ajamaan päivittäin imatralaiseen kouluun vain siksi, etteivät hakupisteet riittäneet saman alan koulutuslinjalle Lappeenrantaan?

    Imatran yliopisto.

    Äänestä

Että tuommoinen sivistymätön "perse "
on muuttanut kaltaistensa luo.

Äänestä
  • Hyvä ihmiset, näin tätä maailmaa parannetaan!

    Äänestä

  • joo-o kirjoitti:

    Hyvä ihmiset, näin tätä maailmaa parannetaan!

    Ottihan ne kivikautiset heimotkin yhteen toisiaan vastaan, vaikka valloittaja oli jo tullut alueelle.

    Äänestä

mutta miullapa menee hyvin asuin missä tahansa.itse tunto kunnossa eikä tarvetta morkata toisia.

Äänestä

Molemmissa on tullut asuttua. Kaupunkina Lappeenranta parempi. Imatralta sentään saa naisia seuraksi, mutta Lappeenrannan naiset ovat olevinaan niin leidejä niin leidejä ;)

Äänestä

Kukas tampio nosti tämän melkein 9 vuotta vanhan keskustelun esiin?

Naurettavaa ''ylemmyydentuntoa'' ja kylätappelun henkeä havaittavissa edellä olevissa viesteissä.

Toivokaamme että tuo omanarvontuntoinen ''Rety'' on nyt päässyt parempiin, ison maailman piireihin, säälittävästä Suomesta. Niinhän tuo reppana tuolla kotimaataan halveksui.

Äänestä
  • Luulisin että joku jolla on tekemisen puutetta,ei silti kannata krisoida koska palsta ei tasollaan juuri järisytä,ikävää turistien ja naapurikaupunkien mollaamista mutta onhan ketju silti vaihtelua.

    Onkos ne naapurien solvaamiset ja selän takana puhumista koskevat keskustelut palstalta diskattu kokonaan ?

    Äänestä

< Se ei ole saanut täällä edes omaa otsikkoaan>,tuota noin tätä en nyt ymmärtänyt,kyllä Imatralla on otsikko jos puhumme samasta asiasta.

< Jopa Lohjakin (etelä-Suomen **********) on saanut oman palstansa >,no tästä olen samaa mieltä kanssasi.

Et ehkä saanut siitä Imatrasta täyttä kuvaa ja syy saattaa olla se että se on todella pahasti hajanainen jolle ei voi mitään,kolme keskustaa tavallaan joten mitään yhtenäistä isompaa keskustaa ei ole olemassakaan.

Paljon riippuu siitäkin mitä harrastaa,yksi harrastusmahdollisuus sieltä löytyy mistä pidän yli kaiken,lomailen Imatralla mielelläni mutta asumaan en sinne muuttaisi.

Äänestä

Olen asunut Lappeenrannassa reilut 12 vuotta ja viihtynyt täällä hyvin, mutta juuri tämä ainainen imatralaisten haukkuminen on asia, joka ei mahdu minulle jakeluun, ei sitten niin millään... Lappeenrantalaiset ovat minun mielestäni vielä monta kertaa pahempia omaan napaan tuijottajia kuin imatralaiset; ei Imatralla koskaan kuule samanlaista Lappeenrannan/ lappeenrantalaisten haukkumista kuin mitä täällä harrastetaan Imatraa kohtaan! Siis ihan oikeasti, haloo! Mitä ihmettä tällaisella mollamisella oikein ajetaan takaa?

Äänestä
  • Se on sama kun alkuasukkaiden sodat toisiaan vastaan vaikka valkoiset oli jo tulleet.

    Äänestä

uskoisin että haukkujat yrittävät pönkittää huonoa itsetuntoaan vielä huonommalla menestyksellä.haukkujat puhuvat yleensä myös pahaa kavereistaan seläntakana.

Äänestä

Onhan lappeenrannassa kauraa.

Äänestä

Se on aivan sama asutteko juntit Hakalissa, Joutsenossa, Kourulassa vai Imatralla.

Ihan peräjunttilaa kaikki tyynni, mitään eroa ole siellä rajametsissä missä asuu, pää-asia että itse on päässyt elämään ja ihmisten ilmoille sieltä.

Äänestä

persläpeä ne kaikki nimim.. lienee juuri tyypillinen huonolla itsetunnolla varustettu turhan jauhaja joka on epäonnistunut elämässään.kunhan taudin kuvaan sopiva lääkitys saadaan hänellekin kohdalleen voi tunnelin päästä näkyä valoa..ehkä

Äänestä

Elämä on...
Mutta miksi Imtralla mennään perse edellä..

Äänestä
  • Miksi sinä menet paraikaa? Vai oma keksintösikö on tuo eka möläytys? Tai jos se on nk. "uus uskottavuus" kortti?

    Äänestä

Lahdessa toimii jo terveydenhuolto ja Ruotsia kohdin vaan paranee. On se kumma, kun sama raha maksetaan, eikä Imatralla (Lappeenrannassa) mikään toimi. Kaikki järkevät muuttaa Taampereelle.

Äänestä
  • Valitettavasti Imatran (Kylältä) päästettiin aikoinaan EKAMK koulutus kokonaisuudessaan Lappeenrantaan josta alkoi Kylän vielä suurempi alasajo, koska Kylään ei tämän päätöksen myötä jäänyt asumaan muita kuin pelkkiä Eläkeläisiä toisin sanoen kaikki nuoret katosivat opiskelemaan jatko-opintojaan Lappeenrantaan tai muualle suomeen joissa jatkokoulutusta on heille vielä saatavana. Poliittisesti tehdyt huonot päätökset kantoivat tässäkin tapauksessa hedelmää huonoon suuntaan, mutta näillä päätöksenteon jälkeisillä asioilla täytyy nyt, vaan elää ja yrittää jokaisen ymmärtää mistä tämä Kylän heikko tilanne nyt johtuu nuorison ymmärtäessä tilanteen ja muuttaessaan viisaina pois koko Kylästä.

    Äänestä

Lappeenrantalaiset ovat kaikin puolin parempia kuin Imatralaiset. Lpr ihmisten pitäisi katsoa alaspäin noita ihmisiä jotka tulevat hoitamaan sairauksiaan meidän keskussairaalaan kun oma Honkaharjun sairaala kilpailutettiin yksityisille. Monet ihmiset ovat muuttaneet Imatralta Lappeenrantaan jotta saisivat paremman elämän. Jokainen ex-imatralainen jota olen tavannut niin on haukkunut Imatraa.

Äänestä
  • Lappeenrantalaiset ovat s....ää/k..aaa vuoksenniska ja imatra on 10 fiksumpi alue kuin sammonlahti ja lappeenranta muumi laaksolaiset e...i lappeenranta sata ja mii piip.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Lappeenrantalaiset ovat s....ää/k..aaa vuoksenniska ja imatra on 10 fiksumpi alue kuin sammonlahti ja lappeenranta muumi laaksolaiset e...i lappeenranta sata ja mii piip.

    Kyllä se Lappeenranta on samaa paskaa Imatran kanssa jos muutosta haluaa niin pois Etelä-Karjalasta on pois päästävä

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Kyllä se Lappeenranta on samaa paskaa Imatran kanssa jos muutosta haluaa niin pois Etelä-Karjalasta on pois päästävä

    Isompi paska Lappeenranta on. Ihmiset näköjään täysin sivistymättömiä toisia haukkuvia luusereita.
    Maksakaa vaan jätteenne, lentokenttänne, areenanne. Ikeakaan ei sinne halunnut.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Isompi paska Lappeenranta on. Ihmiset näköjään täysin sivistymättömiä toisia haukkuvia luusereita.
    Maksakaa vaan jätteenne, lentokenttänne, areenanne. Ikeakaan ei sinne halunnut.

    On sulla kova tarve löytää vihollisia oman kansas seasta. Ja vielä suurempi tarve matkia muiden ajattelemattomuutta puheissa.

    Äänestä

Jospa äänestettäisiin siitä ,miten Perseestä Lappeenranta on! Voittaisi Imatran mennen tullen.
Lappeenrannasta ei ole koskaan tullut mitään hyvää.Senhän osoittaa jo tämän ketjun kirjoittajat.Täysin sivistymättömiä juntteja!

Äänestä
  • Samaan menet sinäkin - matkit kuultuja ja luettuja kaavoja, joihin menee "Lappeenrannasta ei ole koskaan tullut mitään hyvää".
    Lapsi käyttää ikuisuuteen viittaavia sanoja, koska ei tiedä mitä ne tarkottaa.

    Äänestä

Jospa äänestettäisiin siitä, miten perseestä Lappeenranta onkaan. Voittaisi Imatran mennen tullen. Perseestä olevien asioiden listaa ei viitsi edes kirjoittaa . Siitä tulisi niin pitkä.
Johan tämän ketjun kommentitkin näyttävät, mitä juntteja Lappeenrannassa asuu.

Äänestä

Ooooooooolalalaaaa... imatranimmet ja lappeenlumput tukkanuottasilla. Lisää usvaa putkee vienohuttuset...🤪🤪🤪

Äänestä

Sosialistidemarit on perseestä. Kristilliset on eri asia. Ne ei valehtele. Ne arvot, ne arvot! Marinin hallituksen toimilla ei ollut mitään häpyä. Sen takia hallitus saikin vaaleissa epäluottamuslauseen kansalta. Kansa tietää. Myös sosialistidemareiden kannatus laski. Vaalitulos näytti muuta, koska toiset puolueet houkuteltiin äänestämään demareita. SDP:n saamista äänistä 150 000 ääntä oli muiden Marinin hallituksen puolueiden ääniä. Kaikenkaikkiaan hallituspuolueet menettivät 17 paikkaa eduskunnassa, lähes 20% hallituspuolueiden paikoista. Sosialistidemareiden kannatus oli oikeasti alle 15%. Se on valumassa kohti 10%:n kerhoa. Sama vihreillä, turha puolue. Kaikki puolueet ovat heikomman puolella ja ympäristön puolella. SDP:stä ei oikeasti tiedä, koska Marinin aikana tuloerot ovat kasvaneet, hoitojonot pidentyneet ja velkataakka kasvanut valtavaksi. Kaikki tietävät, että velat pitää maksaa takaisin. Mistäs se otetaan? Velan ottajat, Marin ja Li Andersson, mistä otetaan. Lindtman, mistä otetaan? Ai että velaksi elämisellä ei ole väliä! Valehdella ei saa. Kansa tietää.

Äänestä

Kyllä Imatralla on oma palsta suomi24-sivulla. Kirjoita vaikka Etsi aihealuetta- kenttään Imatra niin saat paikkakunnan nimen esille. Imatra on samassa luettelossa missä Lappeenrantakin.

Äänestä

just just.

Äänestä

heh

Äänestä

Itse asun länsisuomessa ja sukua on paljonkin eteläkarjalassa en voi sietää sitä jokapäiväistä näsäviisastelua

Äänestä
  • Imatran jakaa vuoksi ja SDP !Ei ole selkeää keskustaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Imatran jakaa vuoksi ja SDP !Ei ole selkeää keskustaa!

    SDP✌

    Äänestä

Imatralla on paljo lepposampaa ja halvempaaki ku isoissa kaupungeissa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kokemusta on kirjoitti:

Kaikki jotka on samaa mieltä, käsi ylös nyt!

Asustelin siellä ja on se aika syvältä. Se ei ole saanut täällä edes omaa otsikkoaan, joten taas kerran tungen tänne lappeenrannan siivelle, kuten muissakin asioissa.

Jopa Lohjakin (etelä-Suomen persreikä) on saanut oman palstansa, mutta imatra ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu