Ympärileikkaus

Koululääkäri

Jani korjasi asentoaan tuolilla - koululääkärin tarkastus oli kestänyt jo vaikka kuinka pitkään, eikä loppua näkynyt. Kun opettaja oli ojentanut hänelle koululääkärin lähettämän kutsun vuositarkastukseen, hän oli kuvitellut että käynti olisi ollut jokin byrokratian vaatima rutiinijuttu, mutta todellisuus oli ollut kaukana siitä. Normaalisti tarkastus olisi kuulunut suorittaa jo kolme vuotta aiemmin kuudennella luokalla, mutta Jani oli muuttanut muun perheen kanssa isän töiden perässä ulkomaille jo Janin ollessa 11, eikä Jani ollut ehtinyt koskaan edes aloittaa kuudetta luokkaa Suomessa. Uskomattoman hyvin suomalainen kouluterveydenhuolto kuitenkin näytti toimivan, sillä Janin hämmästykseksi nyt kotiinpaluun ja yhdeksännen luokan aloittamisen jälkeen koululääkäriltä oli tullut kutsu aikanaan väliin jääneeseen, mutta nyt jälkeenpäin suoritettavaan 6-luokan tarkastukseen. Siinä Jani nyt istui - 16-vuotiaana tarkastuksessa jossa tavallisesti käytiin jo 12 vuoden iässä.

Äkkiä Jani havahtui ajatuksistaan. "Nousetko sitten tähän tutkimuspöydälle selällesi, niin katson vielä muutaman jutun." lääkäri tokaisi ja viittasi Jania nousemaan pöydälle. Lääkäri oli nainen, ehkä neljänkymmenen ikäinen ja tiukkailmeinen. Hiukan vastahankaisesti Jani vääntäytyi ylös ja asettui sitten tutkimuspöydälle makuulle. Hän tunsi karkean paperin rypistyvän paljaan selän alla. Tuskin hän oli ehtinyt päästä makuulle kun lääkärin kädet jo alkoivat painella Janin vatsaa joka puolelta. Painelu kutitti Jania ja hänen oli vaikea pysyä paikallaan. Hetken kuluttua lääkäri sai kuitenkin työnsä päätökseen ja käveli kohti nurkkakaappia. Jani luuli tutkimuksen jo päättyneen ja kohottautui istumaan, kun lääkäri äkkiä käännähti ympäri ja kehotti Jania paneutumaan selälleen vielä hetkeksi jotta lääkäri saisi loput tutkimukset tehtyä. Jani yllättyi kommentista, mutta laskeutui kuitenkin takaisin selälleen rapisevalle, nyt jo hieman rypistyneelle paperille.

Lääkäri oli jo löytänyt etsimänsä nurkkakaapista ja käveli takaisin pöydän viereen. Jani vilkaisi lääkäriä, ja silloin hän huomasi jotain mikä sai hänet tuntemaan olonsa äkkiä hyvin epämukavaksi - lääkäri roikotti käsissään paria valkoisia kumihanskoja, ja oli jo hyvää vauhtia pukemassa toista hanskaa vasempaan käteensä. Kuului napakka paukahdus kun hanska asettui paikoilleen, ja pian myös toinen käsi oli saanut kumihupun suojakseen. "Sitten pitäisikin kuule katsoa vähän sinne housuihin.. Yleensä nämä jutut katsotaan pojilta jo vähän nuorempana, mutta kun sinun kohdalla tämä jäi kuudennella luokalla tekemättä, niin tehdään se sitten nyt.." lääkäri totesi päättäväisesti, ja Janille kävi harvinaisen selväksi, että lääkäri suorittaisi tutkimuksen olipa Jani siitä mitä mieltä tahansa.

Silmänräpäyksessä lääkäri tarttui Janin alushousujen kaulukseen ja tottunein ottein alkoi laskea niitä alas. Ilmiselvästi lääkäri oli riisunut uransa aikana satojen muidenkin poikien housut, sillä jollain käsittämättömällä tavalla lääkärin onnistui luiskauttaa housut alas ennen kuin Jani oli edes ehtinyt kohottaa takapuoltaan. "Otan nämä kokonaan alas niin eivät ole turhaan tiellä" lääkäri jatkoi ja antoi alushousujen liukua aina nilkkoihin asti ja pujotti ne sitten pois.

Jani sulki silmänsä. Mitään tällaista hän ei ollu osannut kuvitellakaan! Jani oli olettanut koko jutun olevan pelkkä muodollisuus, ja kaikkein vähiten hän oli olettanut joutuvansa esittelemään keskenkasvuisia sukukalleuksiaan! Ja vielä naislääkärille! Hän tunsi olonsa todella alastomaksi maatessaan siinä avuttomana ja lääkärin armoilla. Lääkäri katseli paljastunutta näkyä - Janin murrosikä oli selvästi ihan hyvässä vauhdissa, mutta isompiakin pelejä hän oli kyllä yhdeksäsluokkalaisilla nähnyt silloin harvoin kun oli päässyt niitä tarkastamaan. Karvoitusta ei ollut vielä kovin paljon, mutta se mitä oli, oli väriltään aika tummaa.

Jani tunsi kuinka lääkärin käsi kosketti hänen kivespussiaan, joka oli kylmän ilman ja tilanteen jännittävyyden yhteisvaikutuksesta kuroutunut aivan kiinni kiveksiin ja pullotti nyt terhakkana Janin jalkojen välissä. Lääkäri kouraisi ensin muutaman kerran ja nosteli ja käänteli sitten kivespussia sormillaan. Jani tunsi kuinka lääkäri painoi toisella kädellään kivespussia niin, että vasemmanpuoleinen kives puristui tiukasti kivespussia vasten. Samassa Janin jalkojen väliin ilmestyi toinenkin käsi, jonka sormet ryhtyivät huolellisesti tunnustelemaan ja puristelemaan kivestä. Jania puistatti ja hän tunsi kuinka lievä erektio alkoi tehdä tuloaan. Hän onnistui kuitenkin hillitsemään omat reaktionsa, ja pian lääkäri olikin jo toisen kiveksen kimpussa ja sitten koko operaatio oli jo ohi. "Hyvältähän täällä näyttää! Sinulla kivekset onkin kehittyneet jo aika pitkälle ja kaikki tuntuu olevan kunnossa. Mutta kyllähän sinun iässä pitää kehitys jo ollakin pidemmällä kuin kuudesluokkalaisilla" lääkäri totesi kylmän asiallisella äänellä.

Samassa Jani tunsi kuinka lääkärin kädet palasivat jatkamaan työtään ja tällä kertaa tutkimuksen kohteeksi joutui varsinainen lisääntymiselin. Lääkäri nosteli ja käänteli Janin penistä ja tunnusteli sitä varovaisesti painellen. Penis ei ollut vielä kovin suuri - pituudeltaan lepotilassaan ehkä 7 tai 8 senttiä - mutta muodoltaan varsin kaunis ja symmetrinen. Yksi asia kiinnitti kuitenkin lääkärin huomion - esinahka! Jos peniksessä ehkä olikin vielä useampikin sentti kasvunvaraa, oli esinahka kokenut kasvupyrähdyksen hyvissä ajoin. Toisin kuin yleensä murrosikäisillä pojilla, joilla esinahka hädin tuskin yltää terskan päähän asti, Janilla esinahka peitti helposti terskan kokonaan, ja sitä riitti vielä toista senttiä ylikin. Janin peniksen kärki näytti itse asiassa hiukan hassulta, sillä ylimääräinen esinahka muodosti peniksen päähän suipon tötterön.

"Kokeilen sitten miten hyvin sinulla esinahka menee taakse.. Sinulla onkin tätä esinahkaa aika reilusti.. Onkos tästä ollut mitään vaivoja?" lääkäri tokaisi ja jatkoi samalla Janin peniksen tunnustelua. "Ei mulla mitään oo ollu.. Eihän siitä mitään haittaa oo vaikka se onkin aika pitkä!" Jani jatkoi ja tunsi olonsa entistä epämukavammaksi. "Sovitaankos kuule niin että minä olen täällä se joka arvioi sellaisia asioita.. Mutta tutkitaan nyt kumminkin sinut ensin.. Vedän nyt vähän esinahkaa taakse.. Tämä tuntuu monista pojista aika ikävältä, mutta koita olla vaan ihan rentona.." lääkäri jatkoi ja samalla Jani jo tunsi kuinka lääkärin sormet ottivat napakan otteen Janin peniksen päästä ja alkoivat vetää esinahkaa rullalle.

Alkuun esinahka ei tahtonut liikkua ollenkaan - ikään kuin se olisi liimaantunut kiinni terskaan - mutta sitten lopulta tötterölle kuroutunut ylimääräinen nahka alkoi venyä ja esinahka alkoi liikkua terskan yli taakse. Lääkäri veti nahkaa taakse kiduttavan hitaasti, ja Janilla alkoi olla suuria vaikeuksia erektionsa hillinnässä. Lääkäri antoi nahan liukua taakse aina siihen asti kunnes koko helakanpunainen terska pullahtui näkyviin ja nahka painui terskan reunuksen taakse. "Sinä et kuule taida käydä ihan tarpeeksi usein alapesulla.. Täällä esinahan alla kun on aika paljon eritteitä" lääkäri totesi ja paineli samalla paljastunutta terskaa sormillaan. "Ky-kyllä mä käyn mut en vaan just nyt tänään käyny" Jani sopersi pelokkaalla äänellä ja samalla kirosi mielessään, että oli jättänyt alapesut väliin juuri tänään. Tietysti hän olisi käynyt alapesulla jos olisi arvannut mikä häntä odotti, mutta eihän hänellä ollut ollut aavistustakaan mistään tällaisesta!

"Ei sinun tarvitse minulle esittää eikä valehdella - se on ihan ymmärrettävää ja yleistä että pojilla joilla esinahka on vähän tiukka tai liian pitkä kuten sinulla alapesu tahtoo jäädä väliin kun esinahkaa on vaikea vetää taakse" lääkäri jatkoi ja rullasi samalla esinahan takaisin etuasentoon. Jani yritti sanoa vielä jotain puolustuksekseen, mutta lääkäri oli jo lähtenyt kohti kahden tutkimushuoneen välistä väliovea. "Odotas hetki siinä - minä käyn vaan tuossa toisella puolella" lääkäri huikkasi Janille ja oli jo oven toisella puolella. Ovi jäi kuitenkin sen verran raolleen, että Jani kuuli vaimeasti mitä lääkäri puhui. "Tulettekos kuulkaa katsomaan - luulen että meillä on nyt yksi tapaus täällä, mutta haluaisin vielä toisen mielipiteen.."

Ennen kuin Jani ehti edes ajatella mistä mahtoikaan olla kyse, ovi aukesi ja sisään astui koululääkärin lisäksi toinen, hiukan vanhempi naislääkäri sekä Janin suureksi hämmästykseksi ja kauhistukseksi todella nuori nainen lääkärin takki päällään. "Tässä on tohtori Vartola - pyysin häneltä vähän apua tämän sinun tapauksesi arvioimisessa.. Ai niin ja sinua ei varmaan haittaa että myös Ninni on tässä mukana - hän on täällä meillä suorittamassa harjoittelua joka liittyy lääkärin opintoihin ja on tärkeää että hän pääsee mukaan ihan oikeisiin tilanteisiin." lääkäri selosti. Jani katsahti Ninniä kauhistuneena. Ninni oli tuskin paljon yli kahtakymmentä - siis vain jokusen vuoden Jania vanhempi - ja hän olis selvästi ilahtunut tarjoutuneesta tilaisuudesta ja tuijotti nyt Janin jalkoväliä silmät uteliaisuudesta kiiluen. Jo pelkästään se, että pääsi näkemään 16-vuotiaan pojan varustuksen olisi ollut hänelle riittävän mielenkiintoinen juttu, mutta tällä kertaa katseltavana oli varsin hassun ja jännittävän näköisellä lisääntymiselimellä varustettu poika!

"Kuten huomaat, esinahkaa on todella reilusti. Kokeilin äsken liikkuvuutta.. Ei se nyt ihan mahdoton tapaus ole, mutta ihan selvästi vähän tiukka kyllä. Ja niin kuin näissä tapauksissa nyt yleensäkin, niin puhtaanapito tahtoo olla vaikeaa ja jää sitten aika vähälle." lääkäri selosti. "Eli kyllä minä tässä tapauksessa olisin ehdottomasti ympärileikkauksen kannalla! Johan tästä on hankaluuksia pissatessakin, ja puhtaanapito on kyllä tosi iso ongelma! Mutta halusin nyt vielä sinunkin mielipiteesi kun olet näitä enemmän nähnyt" hän jatkoi ja nyökkäsi vanhemmalle lääkärille.

"Mutta.. Mutta en mä halua ympärileikkaukseen!" Jani parahti kauhuissaan. "Se ei kuule ole valitettavasti halusta kiinni. Joillakin pojilla esinahka vaan on sellainen että se pitää poistaa koska muuten siitä tulee kaikenlaista harmia.. Onhan se ympärileikkaus tietysti vähän ikävä operaatio ja varsinkin jos se joudutaan tekemään vielä sinun iässäsi, mutta valitettavasti se on usein sitten se ainut vaihtoehto" vanhempi lääkäri totesi ja samassa Jani jo tunsi kuinka lääkärin kädet tarttuivat penikseen ja alkoivat kiskoa esinahkaa jälleen taakse.. Nyt Jani ei enää kyennyt hillitsemään itseään vaan erektio pääsi valloilleen. Penis turposi ja helakanpunainen terska kiilteli pulleana ja kiiltävänä.. Jania nolotti ja pelotti samalla suunnattomasti eikä hän enää tiennyt miten päin hän olisi ollut. Vieressä Ninni katsoi tilanteen kehitystä vielä entistäkin kiinnostuneempana ja nautti selvästi asemastaan!

"Valitettavasti tämä on nyt kuule kyllä ihan selvä tapaus - kyllä tämä pitää ihan ehdottomasti ympärileikata. Täällähän on alkavan tulehduksen merkkejä esinahan alla, ja muutenkin nahkaa on kyllä niin paljon ja se rullaa niin heikosti, ettei muita vaihtoehtoja ole." lääkäri totesi ykskantaan. "Tehdään sinulle ihan täydellinen ympärileikkaus, jossa koko esinahka poistetaan niin että koko terska tulee näkyviin. Sillä keinolla vältetään tulevaisuudessa monta vaivaa ja tulehdusta.. Ja hygieniapuolikin sujuu sitten paremmin.." lääkäri jatkoi. Jani tunsi silmäkulmansa kastuvan ja hän yritti saada jotain sanotuksi, mutta ääni ei tullut, kuului vain nyyhkytystä. "Laitahan nyt vaatteet päälle.. Minä kirjoitan sinulle lähetteen sairaalaan - pääset jonon ohi kun tulehdus on kerran jo aluillaan, eli varmaan jo ensi viikolla pääset sitten leikkaukseen" lääkäri tokaisi.

Kun Jani asteli ulos koululääkärin huoneesta hän tunsi kylmiä väreitä pitkin selkäänsä.. Hän puristi kädessään koululääkärin kirjoittamaa lähetettä, ja äkkiä hänelle tuli pakottava tarve päästä vessaan. Hän ryntäsi odotushuoneen eteisessä olevaan vessaan, lukitsi oven, riuhtoi housut kinttuun ja istui pöntölle. Sitten hän alkoi nopein ottein tyydyttämään itseään - ehkä lähes viimeisiä kertoja elämässään esinahan kanssa..

8

12318

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiihottava tarina

      kun naislääkäri ensin yleisesti katsoo, että kivekset ovat hyvin kehittyneet,siellä ihanasti vierekkäin kaunismuotoisina pusseissaan. Kun Jani vähän puristaa ujosti reisiään yhteen, lääkäri nostaa ensin kivekset siihen reisien päälle nähdäkseen ne kunnolla. Sitten hän tunnustelee molemmat kivekset hellästi sormillaan. Mutta erittäin kiihottavaa on, että Janin kovin pitkä ja runsas esinahka herättää hänen huomiotaan ja että naislääkäri heti ajattelee, että ympärileikkaus on välttämätön toimenpide. Sitten paikalle tulee kaksi muuta naislääkäriä, jotka totevat saman, kun tutkiva lääkäri kääntelee penistä ja tunnustelee esinahkaa. Tietenkin lääkäri vetää esinahan taakse ja siten paljastaa kostean nihkeän terskan. Tuntoherkän esinahan käsittely ja etenkin taaksen vetäminen on kiihottavaa ja helposti johtaa jopa siemensyöksyyn. Lääkärien mielestä esinahka on kovin runsas ja olisi hyvä jos Janin terska paljastetaisiin pysyvästi. Tottakai Janin tuppipippeli on söpön näköinen, mutta parasta sille ja Janille on, että se ympärileikataan.

      • ensin nyyhkytys

        ja samanaikainen erektio ja sitten vessaan meno ja masturboimaan ei tunnu uskottavalta. Joko pelkää ja nyyhkyttää, jolloin pippeli ei varmaan seiso tai sitten kiihoittuu ja tulee erektio ja tarve mennä koskettelemaan esinahkaa ja munia


    • naislääkäri katselee

      Janin sukuelimiä, jotka senjälkeen kun alushousut on vedetty puolireiteen, ovat siinä esteettä nähtävissä. Siinä ne ovat niin jotenkin kauniin ja viattoman näköisinä. Kivespussit lepäävät reisien päällä, siinä sopusuhtaiset kivekset vierekkäin, jotka sitten naislääkäri ottaa hellästi käteensä ja tunnustelöee molempia kiveksiä erikseen. Ne ovat hyvin kehttiyneet ja monta kertaa on siemensyöksy niistä lähtenyt. Ja kiihottavaa on, kun lääkäri kiinnittää huomiota penikseen, jossa hän huomaa pitkän tuppimaisen esinahan. Runsas esinahka on kerkkätuntoinen ja housussa liikkuessa aiheuttaa jatkuvaa tahatonta kiihotusta peniksessä ja houkuttelee koskettelemaan sitä. Niin myös Janilla melkein joka ilta maatamennessä käsi menee pyjamanhousuihin ja hän mielihyvä tuntein tunnustelee ja puristelee esinahkaa niin, että tulee siemensyöksy, joka purkautuu ja jää sinne esinahan laskoksiin. Tämän lääkäri aavistaa, ja siksi hän haluaa, että Janille tehdään täydellinen ympärileikkaus.

    • piti mennä wessaan

      laskea housut alas ja peilin edessä alkaa tutkia kivespusseja ja penistä. Tuntui ihanalta nostella palleja ja vedellä hiljaa esinahkaa taakse ja atkaisin. Se se tuntui niin hyvältä, että edestakainen liike nopeutui ja nopeutui ja siemenet ruiskivat pitkin peilipöytää. Ovi oli lukossa ja pidättelin hengitystä, ettei kukaan kuulisi. Tuntui tosi hyvältä.

    • tuolla tavalla

      oli naislääkäri, joka sanoin että pitäisi ehkä tehdä ympärileikkaus, joka sitten tehtiinkin monen vuoden päästä

    • Mayborne

      Tää oli muuten hyvä tarina, mutta loppu oli turhan alakuloinen. Mutta kirjota lisää tämmösiä :)

    • jutusta niin

      että oli pakko työntää käsi housuihin ja aloin tunnustelin pippelin päätä ja esinahkaa. Se tuntuu taivaallisen kivalta. Minulla on selllainen tuppikulli ja kun tunnsutelen sitä pitkää esinahkaa, sen alla on ihan liukasta. Välillä työnnän sormenpään syvälle sinne esinahan alle ja kuvittelen ympärileikkausta. Toisella kädellä tunnustelen kiveksiä. Pian tulee siemenet sinne esinahan alle. Ai sen tuntuu kiihottavalta. Kuvittelen , kuinka himokkaat naislääkärit haluaa ympärileikata minulta esinahan.

      • esinahan

        kanssa leikkiminen on himottavaa silloin kun sen esinahan alus kostuu kokonaan. Silloin se liukuu kivasti terskan päällä ja sinne väliin on kiva työntää sormi syvälle ja leikkiä ympärileikkausta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5178
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3377
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1512
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1353
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1046
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      958
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      63
      728
    Aihe