Eli uskotteko optimistisen asenteen ja positiivisuuden vaikuttavan esin ivfin ja icsin onnistumiseen? Itsellä usko on aika vähissä, vaikka vasta aloittamassa ollaankin, varsinkin kun noita tilastotietoja vielä luin. Ja ajattelin vain että miten se mahtaa vaikuttaa onnistumiseen, jos jo etukäteen on vaikea saada taisteluhenkeä päälle yritykseen. Vaikuttaako esim. hormoneihin, vai meneekö jo taikauskon puolelle? :-) Miten te muut jaksatte tsempata itseänne ja uskoa???
uskotteko
positiivisuuteen
9975
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Heips!
Just tota samaa mietin: eli miten jaksaa suhtautua hoitoihin positiivisesti, kun hoito hoidon perään epäonnistuu? Ja ennen kaikkea se, miten itse jaksaa, ettei masennu?? Maalaisjärkikin sanoo, että jos on itse kovin negatiivinen ja suhtautuu jo valmiiksi epäilevästi hoitoihin, niin ei se ainakaan onnistumista auta.
Mullakin hoidot aika alkuvaiheessa vasta, ja olen tunnistanut masennuksen oireita itsessäni jo nyt. Mieheni on vielä siinä "positiivisuus" vaiheessa ja jaksaa uskoa onnistumiseen, mikä tosi hyvä asia ja tuki minulle.
Mutta miten olette jaksaneet kahlata päivästä toiseen ja säilyttää uskon lapsen saamisen suhteen?
Plussasäteitä teille ihan jokaiselle toivottelen!!
Vaikeaa se uskominen välillä on. Meillä tuoresiirto meni pieleen eli kuukautiset tulivat. Olin sen jälkeen varmaan yli kuukauden masentunut ja välillä vieläkin. Nyt tehtiin siirto pakastetuista alkiosta. Annoimme siirtää kaksi, vaikka lääkäri olisi toisin toivonut. Ajattelin kokeilla, että vaikuttaako se jos nyt yritän ajatella, niin, että nyt tämä onnistuu. Viimeeksi ei ollut luottamusta ollenkaan. En sitten tiedä onko sillä vaikutusta. Mieheni mukaan elimistö voi siihen reagoida. Olen saanut yhdeltä ystävältäni valtavasti tukea joka on kahden rankan hoidon jälkeen saanut ihanan pikkutytön. Turha on kuitenkin yrittää peittää tunteitaan, sillä silloin ainakin pää hajoaa. Yritetään yhdessä uskoa, että se vielä meidänkin kohdalla onnistuu.
Kaveripariskunnalla kävi niin, että naisella oli endometrioosi ja miehen sperma sitä laatua, että lääkäri sanoi, ettei normaali hedelmöittyminen heidän kohdallaan onnistu. He miettivät, että ei sitten ja lakkasivat yrittämästä. Ennenkuin ehtivät laittaa itseään edes lapsettomuushoitojen jonoihin, niin nainen tuli raskaaksi. Nyt heillä on kotona kirjaimellisesti ihmelapsi. Että tsemiä vaan ja yritä ottaa rennosti.
minä! Olisi kiva kuulla myös sellaisia ihmisiä jotka ovat tulleet raskaaksi: Olen kuullut monesti,että lapsi tulee kunhan antaa asian olla eikä paljoa mieti taikka luotakkaan asiaan mutta mites näissä hoidoissa pitäiskö antaa asian olla vai toen teolla uskoa aina joka kerta taas uuteen hoitoon? itselläni kans hoidot ihan aluillaan ja mietin et pitäskö vain ajatella et nyt VARMASTI tärppää....ei antaa periksi
Olen tuo alkuperäinen kirjoittaja, ja pelkään niitä pettymyksiä jo etukäteen ihan kamalasti. Sen vuoksi on vaikea pysyä optimistisena ja pitää hyvää henkeä yllä. Toisaalta ehkä alitajunnassa suojelenkin itseäni niiltä pettymyksiltä ja maahan putoamiselta tietynlaisella "ei tästä kuitenkaan tule mitään" -ajattelulla.
Kyllä me ollaan aikamoisia, kun tähän rääkkiin ollaan alettu. :-) Eipä sitä tosiaan kukaan ekasta kierrosta raskaaksi tullut pysty kuvittelemaankaan.
Tsemppiä teille kaikille. Olen varma, että teillä kaikilla muilla kyllä onnistuu, mutta minä olen sitten se tilaston ikuinen lapseton. ;-)
Itsellä kaksi icsiä takana ja toinen yritys onnistui. Nyt odotan kaksosia viikolla 10 + 4.
Meillä lähtökohdat oli aivan surkeat siittiöiden laadun ja omien munasolujen laadun takia. Vaste lääkkeisiin oli ihan ok ja muniksiakin saatiin ihan kivasti. Mutta hedelmöityminen oli vaikeaa ja juuuri ja juuri saatiin molemmilla kerroilla kaksi jotenkuten siirtokelpoista alkiota. Loput roskiin heikkoina yksilöinä.
Ekan hoidon jälkeen olin tosi masis ja itkin hillittömästi. Lohtua ei oikein löytynyt mistään, tämä palsta oli minulle sellainen henkireikä.
No, toisen hoidon alkaessa oli hiukan vaikea kerätä itseään ja uskoa onnistumiseen. Mutta päätin kuitenkin yrittää rentouttaa tuota henkistä puolta: En kytännyt kellon tarkkaan pistoksiani (paitsi irrotuspiikin tietty), en tutkaillut omaa oloani ja turvotuksiani juuri lainkaan. Punktio oli vaikeampi kuin eka, mutta senkin jälkeen yritin jatkaa samalla linjalla. Siirtopäivänä taas tirautettiin itkut, kun saatiin lopulliset tulokset hedelmöitymisestä. Mutta hymysuin sinne kuitenkin, vaikka jo puhuttiin siitäkin että hoidot lopetetaan jos ei tärppää. Siirron jälkeen sitten lepäilin iltaisin, otin jopa sitä paljon mainostettua punaviiniä muutamana iltana, nautin herkuista ja televisiosta, hieroin masuani ja suorastaan "rukoilin" pieniä tarttumaan kiinni. Annoin itselleni luvan olla ja rentoutua, haaveilla vauvoista ym. Päivisin ajatukset kulkivat työn merkeissä, joten murehtimaan ei ehtinyt.
En tiedä oliko tällä mitään vaikutusta, mutta raskaana nyt kuitenkin olen. Epävarmaa aikaa elän edelleenkin tämän hormonimylläkän keskellä, vaikka ultralla on jo pariinkin kertaan varmistettu kaiken olevan ok. Mutta raskaus joka tapauksessa alkoi ja jatkuu ja jotenkin uskon, että se oma suhtautuminen vaikutti asiaan suotuisasti.
Onnea teille kaikille hoitojen keskellä, ette arvaakaan kuinka usein ajattelen teitä kaikkia ja sitä tuskaa ja turhautumista kun toivottua lopputulosta ei tahdo kuulua. Oma mottoni oli se, että on tosi huono säkä, jos me kuulumme siihen n. 20 % jotka eivät hoitojenkaan jälkeen saa lapsia. Millään tavalla.
Enkeleitä matkallenne, toivon todella sydämeni pohjasta onnistumisia muillekin. Itse koen olevani niin onnekas, ettei sitä oikein sanoin edes osaa kuvata.
*halaa lämpimästi*
Kiitos ihanan rohkaisevasta viestistä! Ihanaa kuulla onnistumisiakin välillä.
Toivon sydämestäni että sinulla menee kaikki hyvin loppuun asti!
Ehkä sitä vaan pitää yrittää kääntää asiat positiiviseksi. Ja kuten sanoit, antaa myös itselle joskus lupa haaveilla vauvoista ja ajatella vauvajuttuja, se on kuitenkin se toivottu olotila ja sinne kaikki pyritään. Vaikka joskus positiivinen ajattelu on kyllä kiven takana.
Kiitos taas teille ja positiivisia ajatuksia! Tuetaan toinen toisiamme!
Ihan tuli kyynel silmäkulmaan - ihana viesti :) Positiivisuudella voittaa paljon! Väitän, että pääsee vähemmällä, kun koittaa -vaikka väkisin- ottaa iloin irti pienistäkin asioista.
Lämpimät onnittelut ja paljon onnensäteitä elämäsi tielle :)
Ensimmäinen IVF-hoitomme tuotti meille aikoinaan kauan odotetun raskauden. Muutos edeltäviin insseihin oli se, että kokosin itseni ennen hoitoa ja pidin itseni onnellisen odotuksen kourissa raskaustestiin asti. Annoin luvan haaveilla silläkin riskillä, että pettymys on kovempi kuin pessimistillä.
Viime viikolla minulle tehtiin PAS-hoito. Kohtuun laitettiin yksi morula-vaiheeseen asti jakautunut alkio. Olen taas pitänyt yllä positiivisuutta. Yrittänyt nauttia odottamisesta. Kohtua nipistelee mukavasti ja muistan entuudestaan tämän nipistelyn olleen minulla merkki raskaudesta. Piirtuakaan en periksi anna, pessimistisyys ei minulle raskautta ole aiemminkaan tuonut. Jos toinen lapsemme ei saakaan nyt alkua, suren sitä sitten, kun negatiivinen raskaustesti on tehty. Etukäteen sureminen ei raskautumista auta.