Testamentti

Onko mahdollista, että toinen vanhempi testamenttaa omaisuuden vain yhdelle lapselleen, kun lapsia on useampi.
Meillä perunkirjoitus edessä ja talon myynti, mutta voihan vielä ilmetä, että kaikki on testamentattu vain yhdelle!
121204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

yhdelle, mutta toisilla lapsilla on ensin oikeus lakiosaan...lakiosat päältä pois ensin...

Äänestä

Saamaasi hyvään vastaukseen lisänä vielä se, että toinen vanhempi yksin ei voi testamentata koko omaisuutta, ellei hän myös omista sitä kokonaan.
Mikäli testamentti ilmaantuu, etkä sitä hyväksy, niin moiteaikaa on 6 kk, mutta selvitä ensin asiantuntijan kanssa moitteen edellytykset.
Huomaa aika ja vaatimus lakiosan suhteen, koska testamentin loukatessa rintaperillisen lakiosaa, niin lakiosan halutessasi sitä pitää erikseen vaatia 6 kk kuluessa testamentista tiedon saatuasi ja vaatimus kohdistetaan testamentin saajalle todisteellisesti.

Äänestä
  • Omaisuus on täysin sen juuri kuolleen vanhempamme. Toinen vanhempamme on kuollut jo aikaa sitten.

    Mikä se lakiosa on?

    Äänestä

  • Eräällä sivulla oli näin:

    " Lakiosa

    Lakiosaa voivat vaatia rintaperilliset eli perinnönjättäjän suoraan alenevassa polvessa olevat jälkeläiset. Mikäli perittävällä on lapsia, nämä ovat hänen rintaperillisiään. Mikäli lapset ovat kuolleet, rintaperillisiä ovat heidän lapsensa.

    Rintaperilliselle tulee lain mukaan perintöosa, joka on perittävä omaisuus jaettuna rintaperillisten lukumäärällä. Jos rintaperillisiä on kolme, osuudeksi tulee 1/3. Jos omaisuus on kuitenkin testamentilla määrätty jollekin muulle henkilölle kuin rintaperilliselle, rintaperillinen on joka tapauksessa oikeutettu lakiosaansa. Lakiosa on puolet perintöosasta eli jos rintaperillisiä on kolme, lakiosa on 1/6 perittävästä omaisuudesta. Tietyissä erityistilanteissa voi olla mahdollista, ettei perillisellä ole oikeutta edes lakiosaan."

    Siis, yhdelle kolmesta lapsesta voi olla tehty testamentti, jolloin se yksi lapsi saa puolet kaikesta omaisuudesta. Me kaksi muuta saadaan toinen puolisko omaisuudesta eli me kaksi muuta lasta saadaa 1/4. Näinkö?

    Äänestä

  • OK! :)

    Äänestä

  • vain yhdelle kirjoitti:

    Omaisuus on täysin sen juuri kuolleen vanhempamme. Toinen vanhempamme on kuollut jo aikaa sitten.

    Mikä se lakiosa on?

    että omaisuus on kokonaisuudessaan juuri kuolleen lesken omaisuutta.
    Eli omistivatko he omaisuuden yhdessä kun molemmat elivät vaiko tämä viimeksi kuollut omisti yksin. Jos niin on että yksin niin hänellä on oikeus testamentata koko omaisuus. Jos omistivat puoliksi ja toinen puoli jäi perikunnalle ensimmäisen puolison kuollessa niin vain puolesta omaisuudesta voi tehdä testamentin.
    Vaikka testamentti on tehty joko puolesta tai koko omaisuudesta niin rintaperillisillä on oikeus lakiosaan. Lakiosa on puolet siitä mitä perintöosuus olisi ilman testamenttia.

    Kaipailin vaan sitä, että miten omistukset ovat menneet ensiksi kuolleen puolison jälkeen, mutta etenkin entisaikaan oli yleistä, että kaikki oli isännän tai "emäntäisännän" nimissä ja hänen ei leskenä ole tarvinnut luovuttaa tasinkoa perillisille, joten eipä siitä sen enempää.
    Mutta lakiosasta esittämääsi kysymykseen, että kyseessä on erikseen perintölakiin kirjattu minimi suoja rintaperilliselle, jonka mukaan hänellä on aina oikeus puoleen siitä perinnöstä, jonka saisi perintölain mukaan ilman ohittavaa testamenttia.
    Toisin sanoen, kolmen lapsen perikunnassa yhden lapsen lakiosa on kuudesosa heidän vanhempiensa jättämästä perinnöstä.

    Äänestä

  • joutomies kirjoitti:

    "miten omistukset ovat menneet ensiksi kuolleen puolison jälkeen"

    Kyllä se omaisuus jäi isännän haltuun ja ensimmäisen vanhempamme kuollessa perunkirjoituksessa hänen omaisuus oli aika lähellä nollaa. Ny epäilyttää, että teimmeköhän perunkirjoituksen silloin väärin ja onkohan siitä ongelmia nyt edessä olevaan perunkirjoitukseen.

    Mutta pitää tutustua tarkemmin noilla laki24.fi sivustoilla oleviin artikkeleihin.

    Äänestä

  • vain yhdelle kirjoitti:

    Eräällä sivulla oli näin:

    " Lakiosa

    Lakiosaa voivat vaatia rintaperilliset eli perinnönjättäjän suoraan alenevassa polvessa olevat jälkeläiset. Mikäli perittävällä on lapsia, nämä ovat hänen rintaperillisiään. Mikäli lapset ovat kuolleet, rintaperillisiä ovat heidän lapsensa.

    Rintaperilliselle tulee lain mukaan perintöosa, joka on perittävä omaisuus jaettuna rintaperillisten lukumäärällä. Jos rintaperillisiä on kolme, osuudeksi tulee 1/3. Jos omaisuus on kuitenkin testamentilla määrätty jollekin muulle henkilölle kuin rintaperilliselle, rintaperillinen on joka tapauksessa oikeutettu lakiosaansa. Lakiosa on puolet perintöosasta eli jos rintaperillisiä on kolme, lakiosa on 1/6 perittävästä omaisuudesta. Tietyissä erityistilanteissa voi olla mahdollista, ettei perillisellä ole oikeutta edes lakiosaan."

    Siis, yhdelle kolmesta lapsesta voi olla tehty testamentti, jolloin se yksi lapsi saa puolet kaikesta omaisuudesta. Me kaksi muuta saadaan toinen puolisko omaisuudesta eli me kaksi muuta lasta saadaa 1/4. Näinkö?

    Lakiosaan ovat oikeutettuja kaikki rintaperilliset. Jos lakiosaansa ei vaadi, se ei lisää muiden rintaperillisten lakiosaosuutta, vaan koituu testamentinsaajan hyväksi.

    Äänestä

  • noin.... kirjoitti:

    että omaisuus on kokonaisuudessaan juuri kuolleen lesken omaisuutta.
    Eli omistivatko he omaisuuden yhdessä kun molemmat elivät vaiko tämä viimeksi kuollut omisti yksin. Jos niin on että yksin niin hänellä on oikeus testamentata koko omaisuus. Jos omistivat puoliksi ja toinen puoli jäi perikunnalle ensimmäisen puolison kuollessa niin vain puolesta omaisuudesta voi tehdä testamentin.
    Vaikka testamentti on tehty joko puolesta tai koko omaisuudesta niin rintaperillisillä on oikeus lakiosaan. Lakiosa on puolet siitä mitä perintöosuus olisi ilman testamenttia.

    Yhdessä omistivat kaiken eläessään. Ymmärtääkseni siinä tapauksessa toinen puoli omaisuudesta oli jo meillä perikunnalla, kun ensimmäinen vanhempi kuoli.

    Äänestä

  • vain yhdelle kirjoitti:

    Eräällä sivulla oli näin:

    " Lakiosa

    Lakiosaa voivat vaatia rintaperilliset eli perinnönjättäjän suoraan alenevassa polvessa olevat jälkeläiset. Mikäli perittävällä on lapsia, nämä ovat hänen rintaperillisiään. Mikäli lapset ovat kuolleet, rintaperillisiä ovat heidän lapsensa.

    Rintaperilliselle tulee lain mukaan perintöosa, joka on perittävä omaisuus jaettuna rintaperillisten lukumäärällä. Jos rintaperillisiä on kolme, osuudeksi tulee 1/3. Jos omaisuus on kuitenkin testamentilla määrätty jollekin muulle henkilölle kuin rintaperilliselle, rintaperillinen on joka tapauksessa oikeutettu lakiosaansa. Lakiosa on puolet perintöosasta eli jos rintaperillisiä on kolme, lakiosa on 1/6 perittävästä omaisuudesta. Tietyissä erityistilanteissa voi olla mahdollista, ettei perillisellä ole oikeutta edes lakiosaan."

    Siis, yhdelle kolmesta lapsesta voi olla tehty testamentti, jolloin se yksi lapsi saa puolet kaikesta omaisuudesta. Me kaksi muuta saadaan toinen puolisko omaisuudesta eli me kaksi muuta lasta saadaa 1/4. Näinkö?

    Siis, yhdelle kolmesta lapsesta voi olla tehty testamentti, jolloin se yksi lapsi saa puolet kaikesta omaisuudesta. Me kaksi muuta saadaan toinen puolisko omaisuudesta eli me kaksi muuta lasta saadaa 1/4. Näinkö?

    >>Ilman testamenttia jokainen saisi 1/3 omaisuudesta.

    Jos testamenttia ei moitita, saa yksi lapsista 100% omaisuuden.

    Jos yksi teistä vaatii lakiosaansa, on se puolet siitä mitä muutoin voisi periä, eli 1/6 omaisuudesta. Jos vain yksi moittii, hän saa 1/6 perinnöstä ja testamentin saaja 5/6. Jos taas molemmat moittivat, kumpikin saa 1/6 ja testamentin saaja saa 4/6.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vain yhdelle lapselle kirjoitti:

Onko mahdollista, että toinen vanhempi testamenttaa omaisuuden vain yhdelle lapselleen, kun lapsia on useampi.
Meillä perunkirjoitus edessä ja talon myynti, mutta voihan vielä ilmetä, että kaikki on testamentattu vain yhdelle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu