Uusia

Aina silloin tällöin tulee markkinoille näitä uusia eläimiä. Näissä "uutuus"eläimissä vaan aika monesti käy niin, että koko toiminta perustuu eräänlaiseen verkostomarkkinointi ideaan. Ainoat todelliset markkinat ovat toiset yrittäjät, joka kunnasta löytyy muutama joka ottaa eläimiä. Tätä jatkuu muutama vuosi, sitten todetaan, ettei se eläin niin ylivoimainen ominaisuuksiltaan ollutkkaan suomen oloihin ja markkinoille.

-Laamat, vuohetjne.
-Villisika
-navetassa kasvatetut ravut
-Strutsit
-Highland rotu
jne

Kameli, kirahvi ja kenguru vielä puuttuvat, jos vuodet hieman tästä lämpenee, niin kyllä niitäkin tulee.

Ihan hieno homma, että tulee uusia juttuja. Mutta säälittää katsoa jotakin vanhempaa viljeliä pariskuntaa, joille luvattu helppoa rahaa, jota tulee ovista ja ikkunoista. Työtä ei tarvitse tehdä juuri ollenkaan jne. Elukoiden myyjällä vaan unohtuu kertoa, että joutuu itse myymään joka ainoan lihakilon. Voi olla että, koulunkeittiö ei lihaa ota vaikka kuinka olisi kevyttä, vähärasvaista. Ravintola jos vaikka ottaisikin sisä- ja ulkofileet, loput menee tarjousjauhelihan hinnalla.

Toisaalta yleensä aikaa menee niin kauan, ennenkuin myytävää olisikaan. Ensimmäiset myyjät ovat ehtineet jo lopettaa ja aloittelevat seuraavan eläinlajin tuontia.
9782
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

kannattanut heti ottaa selvää eläimen tarpeista ja kasvu ajasta.. Mikään eläin ei selviä ellei niiden eteen tee töitä.. helppoa rahaa ei ole olemassa..

Äänestä
  • Niin ja mitä niillä tekee...Pelkkä erikoisuus ei tee toiminnasta kannattavaa.

    Toki erikoiselukat toimivat esimerkiksi maatilamatkailun ohessa lemmikkeinä, houkutuslintuina. Suomi on ilmastollisesti niin vaikea (pitää lukea kallis) maa kasvattaa eläimiä, koska tarvitaan suoja/rakennus sekä juomaveden lämmitys. Tällöin se viimeinen palkaksi jäävä siivu, tahtoo jäädä melko ohueksi tai menee harrastelun puolelle. Eli jotuu maksamaan omasta pussista.

    Joten tuotanto pitää saada hyvin kustannustehokkaaksi, koska kilpaillaan kaupanpakastealtaan kanssa. Sieltä löytyy kotimaisen tomaatin hintaisena, monenlaista ulkomaan herkkua. Sinisimpukkaa,katkarapua,sinisorsaa, mustekalaa, kaurista, biisonia.

    Äänestä

Voitko perustela??

Miksi vuohi. sehän on ollut kai vaiks miten pitkään täälä. Ja ohan higland liharotu vaiks onki karvane. lehmä ku lehmä.... Vai tarkotit sä sitä ponirotua...tai koiraa...sitä ylämaanterrieriä :)

laama on kait hirmuhintanen ja emmä raaski niit syödä ainaskaa ku ne on niin sulosii.....kai ne on sen villan takii

sturtsi on kyl aikaski vihane. se nokkas mua kerran yhes riistasafaris

Saahan sitä ihminen hommata vaik mitä eläimii...ei kait se sua häititte....vai????

Äänestä
  • Vanhaksi ihmiseksi kirjoitat aika hassulla tavalla...yritätkö olla teini?

    Äänestä

Hmmm. Ompa erikoinen viestiketju.

Olen kuitenkin yhden kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että ei HC kuulu tähän listaan. Suosio ja kasvattajien määrä verrattuna näihin eksoottisempiin lajeihin on aivan eri luokkaa. Soveltuvuuskin meikäläisiin oloihin on suorastaan erinomainen. En kuitenkaan ryhdy arvioimaan niiden muiden lajien soveltuvuutta meikäläisiin oloihin, koska kokemus ja tieto puuttuu täysin.

Tarjousjauhelihan hinta tuottajalle ei muuten ole ihan huono asia, verrattuna tavallisen naudanlihan tuottajalle maksetusta hinnasta. Ongelma Suomessa onkin tuottajan saama huono lihanhinta verrattuna muihin eurooppalaisiin tuottajahintoihin.

Helppoa rahaa ei tule mistään - se on kyllä täyttä totta!

Äänestä

Kyllä tuo verkostomarkkinointi vertaus hieman pompsahti.Olen samaa mietä edellisen kirjoittajan kanssa, että Highlandit eivät kuulu ko.listaan.Ja olempa sitä mieltä että highlandin kasvattajat ovat yleensä ottaen vastuuntuntoista joukkoa, jotka kertovat kyllä realiteetit rodun suhteen(näin ainakin pitäisi olla).Jokaisen oma asia on sitten loppuviimen kuinka asiat hoitaa,lihat markkinoi jne. Yleisempää mielestäni on käsitys,että hc:t olisivat vain hauskoja maisemanhoitajia ja lemmikkejä,kuin potentiaalisia tuotantoeläimiä.Empä usko, että kukaan kuvittelee äkkirikastuvansa highlandien kautta!!! Mutta työllä ja yrityshengellä leipänsä voi ansaita jos tuotannon muut tekijät ovat kohdallaan.

Äänestä
  • Ainoa joka tienaa on emo/kantalehmien myyjä. Eli ketjun alussa olevat, eikö tuo juuri ole verkostomarkkinointia. Muunlaista kauppaa ei noilla elukoilla käydä.

    Äänestä

  • tienaa kirjoitti:

    Ainoa joka tienaa on emo/kantalehmien myyjä. Eli ketjun alussa olevat, eikö tuo juuri ole verkostomarkkinointia. Muunlaista kauppaa ei noilla elukoilla käydä.

    Löydät highlandin lihaa myynnistä muutamasta pääkaupunkiseudun kaupasta(ei saa mainostaa!),sekä useilta tuottajilta suoramyyntinä.Myös kauppahalleista, suoramyyntipisteistä,sekä lukuisista ravintoloista voit tuota herkkua ostaa /tilata.Kyllä liha on kuitenkin se päätuote highlandin kasvatuksessa.Jokaisen oma asia sitten on kuinka viitsii ja pystyy markkinoimaan tuotteensa.Tai jos joku kaipaa vain maisemahoitajaa, on sekin hänen oma valintansa, joka hälle suotakoon.

    Äänestä

  • tienaa kirjoitti:

    Ainoa joka tienaa on emo/kantalehmien myyjä. Eli ketjun alussa olevat, eikö tuo juuri ole verkostomarkkinointia. Muunlaista kauppaa ei noilla elukoilla käydä.

    mutta kuka sen sitten sanoo mikä on se "liikarotu"?

    Teuraspainot eri roduilla ovat lähestulkoon samat. Ainoastaan kasvuajat poikkeavat toisistaan.

    HC on liharotu! Tässä vielä Faban linkki, jossa on kaikki liharodut:
    http://www.faba.fi/jalostus/lihakarja/rodut/

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eläimiä kirjoitti:

Aina silloin tällöin tulee markkinoille näitä uusia eläimiä. Näissä "uutuus"eläimissä vaan aika monesti käy niin, että koko toiminta perustuu eräänlaiseen verkostomarkkinointi ideaan. Ainoat todelliset markkinat ovat toiset yrittäjät, joka kunnasta löytyy muutama joka ottaa eläimiä. Tätä jatkuu muutama vuosi, sitten todetaan, ettei se eläin niin ylivoimainen ominaisuuksiltaan ollutkkaan suomen oloihin ja markkinoille.

-Laamat, vuohetjne.
-Villisika
-navetassa kasvatetut ravut
-Strutsit
-Highland rotu
jne

Kameli, kirahvi ja kenguru vielä puuttuvat, jos vuodet hieman tästä lämpenee, niin kyllä niitäkin tulee.

Ihan hieno homma, että tulee uusia juttuja. Mutta säälittää katsoa jotakin vanhempaa viljeliä pariskuntaa, joille luvattu helppoa rahaa, jota tulee ovista ja ikkunoista. Työtä ei tarvitse tehdä juuri ollenkaan jne. Elukoiden myyjällä vaan unohtuu kertoa, että joutuu itse myymään joka ainoan lihakilon. Voi olla että, koulunkeittiö ei lihaa ota vaikka kuinka olisi kevyttä, vähärasvaista. Ravintola jos vaikka ottaisikin sisä- ja ulkofileet, loput menee tarjousjauhelihan hinnalla.

Toisaalta yleensä aikaa menee niin kauan, ennenkuin myytävää olisikaan. Ensimmäiset myyjät ovat ehtineet jo lopettaa ja aloittelevat seuraavan eläinlajin tuontia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu