lihojen

Ajattelin kysäistä onko tiedossa joitakin erityisvinkkejä lihan pakastamiseen, jotta liha säilyisi moitteettomana mahdollisimman pitkään. Itse olen pakastanut pussiin ja yrittänyt saada ilmat pois. Silti hiukan näyttää tulevan "pinta vikaa" jos liha on pidempään pakkasessa. Jotkut käyttävät foliopaperia vielä pakastuspussin sisällä lihan peittona. Onko kokemuksia siitä tai muista hyvistä konsteista.
4662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Yksi konsti saada ilmat tarkemmin pois pussista on upottaa pussi veteen. Itse en kuitenkaan tee noin, koska pakkaseen ei kannata päästää yhtään ylimääräistä kosteutta. Mielestäni lihat säilyvät ihan hyvin. Eihän niiden tarvitse pakkasessa olla kuin korkeintaan vuoden, sillä joka vuosihan tulee lisää hirvenlihaa. Umpiopakkauslaitteitakin on olemassa, mutta taitavat olla hintavia suhteessa hyötyyn ja käytön määrän.
Kaikkein parhaiten liha säilyy purkitettuna.

Äänestä

Kyllä normaali ilmojen poispuristelu pitäisi riittää.
Tietysti olisi hyvä, että lihat olisivat jo kylmiä ennen pakastusta, niin että ne jäätyisivät mahdollisimman nopeasti. Hyvä keino pitää lihat viileänä on suorittaa pieniminen ja pussitus jossain viileässä paikassa esim. ulkovarastossa.

Jos pakastinta pitää sulattaa, niin on myös sen aikana huolehdittava, että lihan pinta ei pääse lämpenemään. Hyvänä vinkkinä sanoisin, että sulata pakastin yli 15 asteen pakkasella ja laita pakasteet ulos pakkaseen esim. pahvilaatikoihin sulatuksen ajaksi. Eipä tarvitse pitää hirveää kiirettä pakastimen sulattamisessa ja kuivaamisessa.

Äänestä
  • 22-24 astetta miinukselle.

    Äänestä

....kokemusta, mutta joskus tuli pakastamisesta opittua jotain, kun kuulemma kuului kurssiin.

Täällä jo sanottikin että liha kylmäksi ennen pakastamista, mutta palataan siihen.
Elintarvikkeet erityisesti liha kuulemma säilyy paremmin, jos jäätyneen veden kiteet ovat mahdollisimman pieniä. Siksi lihaa ei saa sulamisen jälkeen uudelleen pakastaakkaan kun kiderakennetta ei saa sulatussa lihassa enää pieneksi, kun soluseinämät ovat jäätyneet rikki.

Miten saadaan aikaan pienet kiteet?
Siihen on vain yksi keino, mahdollisimman nopea pakastus.
Naisväkihän sen jo tietääkin, että pakastettava pitää ensin jäähdyttää mahdollisimman lähelle nollaa muualla kuin pakastimessa. Pakastimen säätö hyvissä ajoin tappiin, siis mahdollisimman kylmäksi ja käytetään sitä kontaktipakastushyllyä jos sellainen löytyy.
Ammattilaisilla on pakastamiseen oma tehokas pakastin ja sitten säilytykseen toinen, mutta se ei sitten olekkaan enää kotihommaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pakastaminen kirjoitti:

Ajattelin kysäistä onko tiedossa joitakin erityisvinkkejä lihan pakastamiseen, jotta liha säilyisi moitteettomana mahdollisimman pitkään. Itse olen pakastanut pussiin ja yrittänyt saada ilmat pois. Silti hiukan näyttää tulevan "pinta vikaa" jos liha on pidempään pakkasessa. Jotkut käyttävät foliopaperia vielä pakastuspussin sisällä lihan peittona. Onko kokemuksia siitä tai muista hyvistä konsteista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu