Minulla on hoidossa muutaman viikon 11-vuotias sisäkissa. Haluaisin hiukan neuvoja ruokkimisen suhteen.
Kissa on ongelmasyöjä. Se on ollut välillä aika lihavassakin kunnossa, mutta omistaja on sitä laihduttanut eläinlääkärin kehotuksesta ja käsittääkseni se on nyt ihan sopivan painoinen.
Kissa on ilmeisesti allerginen ainakin kananmunalle. Mistä tiedän, mitkä kissanruoat eivät sisällä kananmunaa?
Kissa myös oksentelee paljon (allergia?). Eläinlääkäri ei ole vikaa löytänyt. Tiedän toki, että kaikki kissat oksentelevat jonkin verran, mutta tämän oksentelu tietojeni mukaan vähintään päivittäistä. Kananmuna-allergia selvisi siten, että kissa sai hiukan raakaa kananmunankeltuaista. Kyse oli parista lipaisusta. Kissan oksentelusta ei ollut tulla loppua, vaikkei mitään oksennettavaa enää ollutkaan.
Kissa on ollut minulla nyt hoidossa eilisestä lähtien. Olen antanut sille grillikanaa, kun olen poistanut ensin nahat, pakasteseitiä raakana ja purkkiruokia. Kuivamuona panee oksentamaan, joten sitä en ole tarjonnut. Kissa ei ole luonani oksentanut kertaakaan.
Mistä tiedän, että kissa saa riittävästi ravintoa? Sain neuvon oksentelutaipumuksen vähentämiseksi tarjota pieniä eriä kerrallaan. Olen sitten tehnyt niin, että aina kun kissa tulee pyytämään ruokaa, olen sitä antanut. Kissa on kissaksi isokokoinen ja painaa n. 6 kiloa.
Kissa on ongelmasyöjä. Se on ollut välillä aika lihavassakin kunnossa, mutta omistaja on sitä laihduttanut eläinlääkärin kehotuksesta ja käsittääkseni se on nyt ihan sopivan painoinen.
Kissa on ilmeisesti allerginen ainakin kananmunalle. Mistä tiedän, mitkä kissanruoat eivät sisällä kananmunaa?
Kissa myös oksentelee paljon (allergia?). Eläinlääkäri ei ole vikaa löytänyt. Tiedän toki, että kaikki kissat oksentelevat jonkin verran, mutta tämän oksentelu tietojeni mukaan vähintään päivittäistä. Kananmuna-allergia selvisi siten, että kissa sai hiukan raakaa kananmunankeltuaista. Kyse oli parista lipaisusta. Kissan oksentelusta ei ollut tulla loppua, vaikkei mitään oksennettavaa enää ollutkaan.
Kissa on ollut minulla nyt hoidossa eilisestä lähtien. Olen antanut sille grillikanaa, kun olen poistanut ensin nahat, pakasteseitiä raakana ja purkkiruokia. Kuivamuona panee oksentamaan, joten sitä en ole tarjonnut. Kissa ei ole luonani oksentanut kertaakaan.
Mistä tiedän, että kissa saa riittävästi ravintoa? Sain neuvon oksentelutaipumuksen vähentämiseksi tarjota pieniä eriä kerrallaan. Olen sitten tehnyt niin, että aina kun kissa tulee pyytämään ruokaa, olen sitä antanut. Kissa on kissaksi isokokoinen ja painaa n. 6 kiloa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Eikö muka omistaja antanut ohjeita? Ruokaa mukaan?
Ai, että aiot alkaa muuttamaan kissan ruokintaa?
Kuulostaa vitsiltä!
En ole sen enempää muuttamassa ruokavaliota. On vain niin, että omistajakin on aika ymmällä kissan ruokkimisen suhteen. Kissalla ilmeisesti vanhemmiten ruokaongelmat lisääntyneet (allergiat pahentuneet???).
Minä hankin ja kustannan kissan ruoat hoitoaikana ja olisi kiva tietää, että kissa on oikein ja riittävästi ruokittu ts. hyvinvoiva.
Olen toki haastatellut omistajaa kissan ruokapuolesta, mutta kuten sanottu, ongelmia omistajallakin siinä suhteessa. Ja olisihan se kiva, jos löytyisi semmoinen ruokkimistapa, että ei tarvitsisi kissan oksentamisien takia jatkuvasti olla mattopesulla, niin kuin omistaja on joutunut.
ohjetta en osaa antaa kokemusta vain tarjota. kissani oksentaa vain ja ainoastaan, kun on itseään nuollut eli kissa, kun itseään nuolee viisi tuntia päivässä olen sitä harjannut sen mukaan. karva, kun oksentelua aiheuttaa/edesauttaa. ei enää ole oksentanut, tiheällä kammalla olen harjannut/kammannut-siitä kovasti myös tykkää. niin ja maitoa en ikinä anna-liikaa kalsiumia sanoo joku, kananmunaakaan eivät suosi joten en anna kuin kerran kuussa yhden raa'an kananmunan.
Jatkuva oksentelu ei johdu nuolemisesta. Kissan turkki hyvässä kunnossa ja ei ole mitenkään paksu. Kissa saa aina silloin tällöin teelusikallisen neitsytoliiviöljyä turkin kunnossapitoon. Se nuolee sen halukkaasti suoraan teelusikasta. Kissan turkkia myös harjattu.
Kissa ei saa maitoa. Tiettävästi kissoilla on laktoosi-intoleranssi, joten ne eivät siedä maitoa.
Lähinnä olen huolissani siitä, etten syötä kissaa punkeroksi (liikalihavuustaipumus ongelmana) tai sitten anna liian vähän ruokaa.
Allergia ei yleensä ilmene näin.
>Kananmuna-allergia selvisi siten, että kissa sai hiukan raakaa kananmunankeltuaista. Kyse oli parista lipaisusta. Kissan oksentelusta ei ollut tulla loppua, vaikkei mitään oksennettavaa enää ollutkaan.
Jos kissa on sinulla muutaman viikon, et siinä ajassa voi tehdä kissalle täydellistä ruokaremonttia. Ja saada selville kokeilujesi tuloksia.
Varmasti menee maha sekaisin, jos yht'äkkiä vaihdetaan koko systeemi.
Voisko jopa olla tuosta kyse? Kissalla ei ole mitään selkeää ruokintalinjaa?
Epäilen kyllä, että olet taas yksi pelleilijöistä. Taikka kissan omistaja todella holtiton, jos sinut noin vähin eväin ja ohjein on jättänyt kissansa kanssa.
No, keskustele asiasta omistajan kanssa.
Kaikkia täältä saatuja ohjeita ei kannata uskoa liian äkkiä ainoana oikeana totuutena ja kokeilla. Kissatkin on yksilöitä. Mikä on hyvä ja sopii toiselle, ei välttämättä toimi toiselle.
Ei pitäisi tehdä sentään noin älyttömiä johtopäätöksiä. Ei parissa tänne kirjoitetussa viestissä voi kovin perusteellisesti asioita selvitellä.
Kissa voi olla kova ahmimaan ruokaa ja siksi oksentelee. Pureeko se kuivamuonat vai nieleekö se ne purematta? Isompikokoiset raksut voisivat auttaa, jos kissa ei älyä purra raksuja. Karvapallot aiheuttavat myös oksentelua, jolloin päivittäinen harjaus tai turkin nyppiminen ja siivous voisi auttaa.
Jos kissa pääsee syömään huonekasveja, se oksentaa myös.
Kannattaa vain kokeilla eri ruokia ja kokeilla, mikä aiheuttaa oksennusta tai ripulia. Eläinlääkäriasemilta saa erilaisia allergiaruokia, joita voi myös kokeilla, jos mikään normaali ruoka ei kelpaa.
Kannattaa pitää ruokapäiväkirjaa eli kirjaa päivittäin annetut ruoat ja oksennukset ja ripulin/kiinteä tumma uloste. Kokeile antaa samaa ruokaa monia päiviä, koska joka päivä ruoan vaihtaminen ei anna luotettavia tuloksia, mille kissa on mahdollisesti allerginen.
Kun kissa muuttaa uuteen kotiin, on normaalia, että sen vatsa reagoi ja on ripulia ja oksennusta. Tämä paranee stressin vähennyttyä.
Painonhallintaan parasta on syöttää lihaa eri muodoissa (vitamiinilisällä! esim Pirskatti). Raksut lihottavat eniten, joten ihan hyvä jos pullukka ei niitä tällä hetkellä saa.
Lihan päivittäinen tarve on aktiivisuustasosta riippuen n. 20-30g / kissan painokilo.
Grillattu kana on huono koska siinä on mausteita mukana! Osta ennemmin vaikka maustamattomia koipireisiä ja tarjoile raakana. Luut saavat olla mukana (kun annat raakana siis).
Kiitos asiallisesti vastanneille.
Alunpitäen laitoin kysymykseni tälle sivulle, kun kissan mukana tulleen ruokapurkin kyljessä luki, että täysikasvuinen kissa tarvitsee koko purkillisen vuorokaudessa (400 gr), jotta se saa riittävästi ravintoa.
Tunnen kissan vuosien ajalta, joten tiedän nämä syömisongelmat, jotka ovat vain vuosien mittaan pahentuneet. Tiesin myös, ettei kissa syö koko purkillista ja lihomisongelman huomioon ottaen ei aihetta ehkä syödäkään.
Päädyin siksi näille sivuille ja huomasin, että purkkiruoilla on eroa. Jätin siis omistajalta saamani purkit kaappiin ja lähdin hakemaan laadukkaampaa ruokaa. Sekä omistaja että minä epäilemme, että ainakin jotkin kaupan purkkiruoat aiheuttavat sille allergisia reaktioita. Luettuani näintä viestejä, luuloni on vain vahvistunut.
Koska eläinkauppoja ei ole lähellä, päädyin Purina Gourmet-purkkipakkauksiin. Lisäksi ostin pakasteseitiä ja 7-prosenttista paistijauhelihaa.
Olen nyt sitten antanut näitä kaikkia ja lisäksi grillikanaa siten että olen poistanut siitä nämä mausteiset osat, jotka ovat menneet minun suihini.
Koska kissalla on todella ahmimistaipumus, niin ongelmaksi tuli ruoan annostelu. Olen antanut pieniä eriä aina silloin, kun kissa ruokaa pyytää. Ja kauppakassille se tulee aina vonkaamaan tuliaisia - on tottunut niihin,
Kissa on ollut minulla nyt kolmatta päivää eikä ole oksentanut kertaakaan. Joten ehkä nämä omistajan käyttämät purkkiruoat ovat ainakin osasyy oksenteluihin. Tosin omistaja on kai käynyt kaikki kaupan tavalliset purkkiruoat läpi, joten hänkin on kyllä yrittänyt ratkaista asiaa.