Lady Marmelade

Miksi vuoden 2001 suurimmasta hitistä Lady Marmalede tuli lopulta "se Christinan biisi" vaikka osallisina laulun tekoon ja esitykseen olivat Aguileran lisäksi myös Pink,Mya ja Lil Kim??
71188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

...Christina oli biisin levyttämisen aikoihin noista neljästä suurin tähti ja on sitä yhä.

Mya on ollut aina enemmän USA:n tähtönen ilman merkittävää jalansijaa Euroopassa taikka muualla maailmassa. Lil Kim edustaa taas enemmän hip-hop genreä, joten populaarimusiikkiin verrattuna markkinat eivät ole olleet yhtä suuret. Pinkin kolmas ja neljäs albumi menestyivät Missundaztood-albumiin verrattuna heikosti, joka oli maailmanlaajuinen menestys ja Lady Marmaladen aikaan ajankohtainen.

Christinalta tuli LM:n jälkeen Stripped, joka oli menestys. LM:n levyttämisen aikoihin Christinan debyyttilevy oli myynyt jo miljoonia. Suuri tähti silloin, suuri tähti edelleen.

Joukoista nousee usein esiin johtohahmo ja tuosta joukosta se oli Christina.

Ja tähän loppuun voisin vielä mainita, että kyseinen biisi on nimeltään Lady Marmalade.

Äänestä

"se Kristiinan biisi". Lady Marmalade on Se Labellen hitti vuodelta 1975. Säveltäjän nimi on muuten Bob Crewe.

Äänestä
  • Ei suomi24:en nuorimmaiset käyttäjät ole varmaan kuulleetkaan Labellesta. Heille 2000-luvun versio on varmaan "se oikeampi". :)

    Äänestä

  • Erizo kirjoitti:

    Ei suomi24:en nuorimmaiset käyttäjät ole varmaan kuulleetkaan Labellesta. Heille 2000-luvun versio on varmaan "se oikeampi". :)

    on se niinkin, mutta originaali on sen verran timanttinen, ettei sitä sovi unohtaa.

    Äänestä

  • basher kirjoitti:

    on se niinkin, mutta originaali on sen verran timanttinen, ettei sitä sovi unohtaa.

    Originaali on aina originaali. Lady Marmalade on Labellen. :)

    Tekihän All Saints:kin tästä biisistä coverin 90-luvun lopussa, mutta sekin saattaa olla "liian vanha" joillekin Suomi24:n käyttäjille...

    Äänestä

  • Erizo kirjoitti:

    Originaali on aina originaali. Lady Marmalade on Labellen. :)

    Tekihän All Saints:kin tästä biisistä coverin 90-luvun lopussa, mutta sekin saattaa olla "liian vanha" joillekin Suomi24:n käyttäjille...

    Christina Aguilera oli jo v.2001, kun LM ilmestyi, suuri tähti sillä hänen genie..-hitistä lähtenyt huuma ei ollu lakannuta ja raidan sisältänyt albumi myi 17miljoonaa kappaletta. Kun esimerkiksi Pink tuli kunnolla tunnetuksi vasta Lm:n aikaan kun albumi mizzunderstood ilmestyi.
    SE ei kuitenkaan ollut yhtä suuri menestys kuin Aguileran esikoinen. Lady..-biisille myönnettiin grammykin ja Christina sai siitäkin suurimman huomion. Pink kertoikin biisin aikoihin että pelkää Christinan vievän kaiken huomion showsta.

    Ja niin tekikin! MYa ja lil kim ovat pop-prinsessa Christinaan verrattuna pieniä pirkkoja. NYkyäänkin Christina on heistä se suosituin ja kuvatuin !

    Äänestä

  • kaikista menestynein kirjoitti:

    Se on nyt enää yks hailee kuka siitä sen kunnian on vieny. Ja jokaisella levyn myynnistä ja suosiosta huolimatta on ne omat idolit ja suosikit niin ei ihme et siellä sitä Christinaa ny toitotetaan, mut tääl on ainaki yks P!nkin ihailija ja sanon vaan et P!nk ei ehkä tuolloin niin suuri tähti vielä ollut, kuin C.A., mut sillä on paaaaljon paljon parempia ja syvällisempiä ja erilaista tyyliä edustavia biisejä. Go P!nk:) -kaikkia ei voi miellyttää, eikä tarvi- (Alecia Moore)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuka vei huomion? kirjoitti:

Miksi vuoden 2001 suurimmasta hitistä Lady Marmalede tuli lopulta "se Christinan biisi" vaikka osallisina laulun tekoon ja esitykseen olivat Aguileran lisäksi myös Pink,Mya ja Lil Kim??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu