Tämä kirjoitus on lainattu muualta. Jokainen voi tykönään miettiä missä vaiheessa nyt ollaan. Kyseessä on siis asuntojen hintasykli joka pätee aina.
1. Varhainen nousu
Asuntohintojen lasku on jatkunut pitkään ja talousennusteet ovat vielä pääosin negatiivisia. Asuntojen hinnat ovat kääntyneet varovaiseen nousuun, mutta asunnon ostajat pelkäävät laskun vielä jatkuvan.
2. Bull market - asuntojen hinnat ovat nousu-uralla
Talouden ennusteet näyttävät varovaisen positiivisilta. Pörssiyhtiöt kertovat tulosparannuksista, ja työllisyystilanne paranee. Kasvualoilla huolestutaan sopivan työvoiman saatavuudesta. Asunnon ostaja ajattelee tilaisuuden menneen ohi - olisi pitänyt ostaa laskun pohjalla.
3. Asuntokauppaa käydään historiaan nähden korkealla hintatasolla
Keskuspankki on huolissaan asuntohintojen korkeasta tasosta ja inflaation kiihtymisestä. Työttömyys on alhaalla. Keskuspankki korottaa ohjauskorkoja. Joku kokenut sijoittaja kertoo haastettelussa asuntojen olevan nyt melko kalliita.
Asuntokaupoilla on saatu ennätystuottoja. Media kertoo tavallisista ihmisistä, jotka tekevät tuottoisia asuntokauppoja. Nyt olisi varmaankin oikea aika ostaa asunto?
4. Asuntohintojen nousu lähestyy loppuaan
Pörssissä on kasvava määrä uusien yhtiöiden listautumisanteja. Lainoja markkinoidaan agressiivisesti ja uusia lainoitustuotteita esitellään kiihtyvässä tahdissa. Asunnonostajan mielestä nyt on oikea aika ostaa - asunnot voivat vain nousta!
Talousennusteet muuttuvat varovaisemmiksi. Tilanne näyttää liian hyvältä jatkuakseen.
5. Huippu
Media on täynnä nuoria menestyjiä muodikkailta aloilta. Talouskeskustelua leimaa puhe uudesta ajasta: Vanhat menetelmät eivät enää pidä paikkaansa, nyt on uusi aika. Yksityisten ihmisten asuntojen hinnat ovat kasvaneet tuntuvasti. Osa asuntosijoitusammattilaisista vähentää kiinteistösijoitusten painoa salkussa.
6. Huippu on ylitetty
Talousennusteet ovat vielä positiivisia. Riskipitoisimpien yhtiöiden osakkeet laskevat jyrkästi. Rakennusyritykset pistävät nopeasti investointeja jäihin.
Asuntokauppaa käydään suurella volyymilla, laskevin hinnoin. Omistusasujien mielestä on liian varhaista myydä - asunnot ovat pitkän aikavälin sijoituksia.
7. Bear market - kurssit ovat matkalla alas
Asuntojen hinnat näyttävät voivan mennä vain alaspäin. Yritykset antavat tulosvaroituksia. Talousnäkymät näyttävät synkiltä ja ennusteiden mukaan tilanne voi entisestään huonontua. Yritykset lomauttavat ja irtisanovat. Keskuspankki pudottaa ohjauskorkoa. Ensiostajan suku ja ystäväpiiri on täynnä jälkiviisaita. Media esittelee pettyneitä asunnonostajia.
Mahdollinen paluu kohtaan yksi.
8. Kurssilaskun huipennus
Asuntojen hinnat sukeltavat paljon hyvin lyhyessä ajassa, suurella volyymilla. Kansalaiset myyvät asuntoja välittämättä saamastaan hinnasta. Kahden asunnon loukusta on päästävä eroon, kun niillä on edes jotakin arvoa. Keskuspankki pelkää finanssisektorin kriisiä vakuuksien menettäessä arvoaan. Valvontaa kiristetään.
9. Lasku loppuu
Mediassa ei puhuta enää omistusasumisen puolesta. Kaupankäyntivolyymi on kutistunut. Asuntomarkkinoilla ei tunnu tapahtuvan mitään mielenkiintoista. Joku kokenut sijoittaja mainitsee asuntojen olevan nyt edullisia. Paluu alkuun.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Onko nyt vaihe 1 vai 2 ?
"Kyseessä on siis asuntojen hintasykli joka pätee aina."
Jaa, no kuinkas monta kertaa tämä:
"Asuntojen hinnat sukeltavat paljon hyvin lyhyessä ajassa, suurella volyymilla."
on tapahtunut historian saatossa ja millaisilla aikaväleillä? Onko tähän liittynyt kenties muita hintojen laskuun vaikuttavia tekijöitä? (Vihje: Neuvostoliitto)
Ikuisen nousun kohdalla.
Tämä on uuden aikakauden talousjärjestelmä.
Pörssikurssit tulee nousemaan ikuisesti
Asuntojen hinnat tulee nousemaan ikuisesti
Palkat tulee nousemaan ikuisesti (Tupo 2% vauhdilla)
Ostovoima noo se onkin toinen tarina...
rahoittaa kaikki remppani? Ja M.I.N.Ä. vielä vehennän kaikki rempat verotuksessa. BUBUBUBUAHAHAHAHAH