LIIKUNTA ENEMPI.

HEI VAAN, JA NYT LIIKUNTAA!!!!ERITTÄIN
MIELENKIINTONEN AIHE. MITÄ LIIKUNTAA HARRASTATTE??
JOS SUINKIN PYSTYY, PITÄÄ MIELEN VIRKEÄNÄ,
RUOKA MAITTAA, NÄKEE TOISIAKIN IHMISIÄ ULKONA
TAI LIIKUNNAN PARISSA. ONKO TEILLÄ HEKILÖ-KOHTAISIA, MIELIPITEITÄ, LIIKUNNASTA?????
VARPUNEN.

http://www.pienipaatospaivassa.fi/liiku.php
16720
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Voin kertoa liikunnasta sen verran että koetan joka päivä sauvakävellä reilun puolituntia ja jos ei sää salli meillä on kuntosali alakerrassa,tosin monet laitteet on miehiä varten, käyn siellä polkemassa pyörää ja soutamassa noin puoli tuntia sitäkin ja siinä se liikunta on, tietysti kaupungilla kulkemiset lisäksi, olen tyytyväinen niin kauan kun pystyn senkin verran liikkumaan omin avuin.

Äänestä
  • hyvä. mutta pienikin liikunta on hyväks!!
    ätini 84vuotta !!!on rollaatori mutta liikkuu
    kuiteskin. käy kaupassa ja tämmöstä.
    mutta kun on hänellä sairauksia paljon.
    vähän valittaa ja käsi oli hänellä kipsissä
    teki perunamuusin itse!!aatelin että sitkee
    ihminen!!!minä olisin siinä tilanteessa
    jo valittanut!!!varpunen.

    Äänestä

liikuvaista porukkaa mutta mulla on nilkka kippee. Se pitäs saaha kuntoon.

Äänestä
  • no mikäs siinä nilkassa on???
    se on ilkeetä mulla oli kanssa nilkassa
    vaivaa , semmosta että se saatto jotenkin
    kummalisesta syystä mennä sijoitaan.
    mutta se vaiva hävis ajan kanssa.
    miten sinun nilkka vaivaa sinua???
    se on semmosta kun yksi vaiva lähtee,niin
    toinen vaiva tulee.

    Äänestä

  • VARPUNEN. kirjoitti:

    no mikäs siinä nilkassa on???
    se on ilkeetä mulla oli kanssa nilkassa
    vaivaa , semmosta että se saatto jotenkin
    kummalisesta syystä mennä sijoitaan.
    mutta se vaiva hävis ajan kanssa.
    miten sinun nilkka vaivaa sinua???
    se on semmosta kun yksi vaiva lähtee,niin
    toinen vaiva tulee.

    Kyllä minullakin on usein nilkat kipeänä vallankin kun kävelee pitemmän matkan ja istuu sitten vähän aikaa niin jopa on liikkeelle lähtö kivuliasta vaan hetken päästä se on ohi kai se nivelrikkoa on jota meillä vanhoilla on useammallakin, kuitenkin se liikkuminen piristää kummasti mieltä sitä tuntee olevansa nuorempikin ja unikin maistuu paremmin.

    Äänestä

  • pipla kirjoitti:

    en oikein oo perehtyny nivelrikoon.
    mutta auttaisko siinen jonkinlainen,
    tuki side. minulla polvet pitäs tähystää ja
    leikata!!!! sen tähden harrastan uintia
    se vahvistaa reisi -lihaksia ja tukee sitten
    polvee, kävellessä. uiminen on minun urheilu
    laji ja siellä on vesi-jumppaa. vahuksiakin
    paljon, olen katsellut heidän uimistaaan
    ja kyllä ne jaksaa uida monta kertaa, uimahalissa
    päästä päähän. niin miehet kun naiset.
    kuules pipla ootko yrittänyt vesi-jumppaa???
    se olis kivaa ja nehän on ryhmissä.
    tapaa ihmisiä ja vesi-jumpan jälkeen
    saunaan!! ai että sitä on kun uus ihminen.
    varpunen.

    Äänestä

  • pipla. kirjoitti:

    Nyt on joku sotkenut kirjoittajat, minä kirjoitan Varpulle, olen minäkin kokeillut vesijumppaa ja pidän siitä mutta minulla on uimahallit pikkasen hankalan matkan takana ainakin näin kylmänä vuoden aikana tullessa voi vilustua, kyllä nivelrikkoa on varmaan kaikilla yli 70 vuotiailla kellä missäkin ja kuinka kipuilee, olen ihan tyytyväinen näinkin mutta vesijumppa olis tosi kiva kun olosuhteet sallii.Pipla

    onkos sinne uimahaliin sitten matkaa
    kuinka paljon!!!kun on niitä taxejakin
    vahemmille!!minun äidilläni on se se!!
    semmonen taxi mikä on tarkoitettu vanhuksille
    ja sairaille!!!kansan eläke laitokselta
    pitäs kysyä siitä. se onko nyt ilmanen sitten
    vai ei se ainaskaan paljoo maksa!!
    kysys eläke laitokselta ja sillä pääsisit.
    tamereen juopotkin pääsee sillä hakeen
    viinaa!!oon itte nähny ja tiedän!!varpunen.

    Äänestä

  • PIPLA. kirjoitti:

    Eihän sinne matkaa ole ehkä 8 kilometriä ja bussilla pääsee se taksilappujen saanti onkin sitten eri juttu, ennenkuin sitä voi hakea pitää olla niin paljon liikuntavammainen että käyttää rollaattoria ja sittenkin katsotaan eläkkeen suuruus, näin omalääkäri kertoi minä pääsen vielä liikkumaan ilman keppiäkin tosin en kovin pitkiä matkoja ehkä parikilometriä, sehän olisikin ihan eri juttu jos voisi taksia käyttää, tampereelta minäkin olen ja tiedän että

    jaa että asut kans tampereella.
    no hervannassa on se verkko, josta puhuin.
    pyynikin uimahallissa käyn.itse asun
    lielahdessa, rauhallinen paikka.
    oletko paljas-jalkainen tamperelainen!!!
    onko sinulla pussilla suora matka uimahaliin ja
    kotio???jos on mene ihmeessä!!!tai soita
    pyynikin uimahalliin, antavat tietoo:liikunta
    ryhmistä. varpunen.

    En ole paljasjalkainen olen savolainen olen asunut Tampereella yli puolet iästäni joten kyllä nämä uimahallitkin tiedän pidän uimisestakin jotenkin vaan en saa lähdetyksi, viimeksi piti vielä sanomani että tiedän että etuisuuksia käytetään paljon väärin, näistä ryhmistä, eikös sinne pidä ilmoittautua syksyllä?? Anna minun nyt vaan kävellä ja kuntoilla kun meillä on alakerrassa kuntosali.

    elä käsitä väärin saathan toki harrastaa
    mistä pidät.taisin innostua liikaa!!
    se on kiva kun jotain harrastaa.
    eikö vaan ja sinulla on kuntosali alakerrassa.
    en minä nyt väkisin sinua uimaan.
    oon tämmönen hössöttäjä ja yritän parastani.
    se on kiva että sanoo suoraan asiat.joo
    etuisuuksia käytetään niin väärin ettenme
    tajakaan pienessä päässämme. katos nää isot
    herrat päättää!!!ja mekö olaan luopioita.
    näytetään herroille pipla:toivoo varpunen,

    Viime kirjoitukseni oli puoliksi leikkiä ei kai me niin kovin tosikoita olla vai...,kiva kun kirjoittelet, tänäänkin kävin sauvalenkillä ystävääni saattamassa kun hän oli kylässä hän harrastaa jonkinlaista juoksua uima-altaassa liivit päällä ?? olen yllättynyt että on tällainenkin kommunikointi mahdollisuus pidän siitä.

    ajattelin vaan!!!että tyrkytin liikaa
    uintia!!!niin minä itsekkin umahallissa,
    liivit päällä juoksen se on vähän pakko kun,
    noi polvet on sökönä. juoksu tehostaa
    sääri lihasta ja tukee polvea!!!
    en juuri tiedä sauvakävelystä tuota miten
    se kommunikoi kehoon ???kerroppa meille
    kun tiedät sauvakävelystä ja muutkin saavat
    tietoa!!!!varpunen. p.s.lähetän tässä hauskan
    linkin. katsoppas..

    http://www.icq.com/friendship/pages/browse_page_18968.php

    Kyllä minä kestän sinun tyrkyttämisesi älä siitä huoli, sauvakävely tarkoittaa sitä että on kävelysauvat ja kävellään reippaasti askeltaen oikea jalka vasen sauva ja taas toisin päin, en osaa siitä muuta kertoa vaan kulku on helpompaa ja kuulemma huomattavasti tehokkaampaa vahvistaa niin jalka- kuin hartialihaksia hiki ainakin tulee, monet työ ikäiset kertovat että jumiutuneet hartiat rentoutuvat, mene ja tiedä.

    Äänestä

  • pipla. kirjoitti:

    ajattelin vaan!!!että tyrkytin liikaa
    uintia!!!niin minä itsekkin umahallissa,
    liivit päällä juoksen se on vähän pakko kun,
    noi polvet on sökönä. juoksu tehostaa
    sääri lihasta ja tukee polvea!!!
    en juuri tiedä sauvakävelystä tuota miten
    se kommunikoi kehoon ???kerroppa meille
    kun tiedät sauvakävelystä ja muutkin saavat
    tietoa!!!!varpunen. p.s.lähetän tässä hauskan
    linkin. katsoppas..

    http://www.icq.com/friendship/pages/browse_page_18968.php

    Hei Varpunen! Tulipa mieleeni että kun sinä lähetit sen vinkin enkä ollut siitä tietävinänikään se oli sitä kun osaan englantia todella huonosti joten en vinkistäkään ymmärtänyt mitään, enkä meinannut sitä tunnustaa,olen tässä pimeydessä koettanut tehdä kaikkea komeroitten siivouksesta ruveten että tulisi ne pimeät päivätkin käytettyä hyödyllisesti, joululahjojakin mietin ja kaikkea jouluun liittyvää että mieli virkistyy kyllä sitä kohta lunta tulee tupruamalla että kinoksiin meinaa hukkua ja porokin pääsee sieltä Lapista tulemaan tonttuineen eikö vaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

VARPUNEN. kirjoitti:

HEI VAAN, JA NYT LIIKUNTAA!!!!ERITTÄIN
MIELENKIINTONEN AIHE. MITÄ LIIKUNTAA HARRASTATTE??
JOS SUINKIN PYSTYY, PITÄÄ MIELEN VIRKEÄNÄ,
RUOKA MAITTAA, NÄKEE TOISIAKIN IHMISIÄ ULKONA
TAI LIIKUNNAN PARISSA. ONKO TEILLÄ HEKILÖ-KOHTAISIA, MIELIPITEITÄ, LIIKUNNASTA?????
VARPUNEN.

http://www.pienipaatospaivassa.fi/liiku.php

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu