Leikkausko

Nimimerkki "suhisee" aloiti juttunsa otsikolla: "Sossussa". Siinä päästiin asian ytimeen. Ota sinäkin elämän ohjeeksi: sossu huolenpitää!

Mitenkäs se "Manne" sanoikaan somaalista, kun sossun luukulla jonottivat: "noitakin pe...leitä meijän pitää elättää."
4531
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

jos suomessa maksan veroja työttömänäkin mm. jonku perkeleen moottoritien rakennusta varten, vaikka en omista ajokorttia niin kyllä sossunluukulta varmasti nyhdän kaikki pennit mitä irti saan

Äänestä
  • En vähättele työttömyyttä Se on vakava asia. Onkin aika typerä, että kun työttömyyskorvausta maksetaan, siitä peritään vero. Eikö olisi selvintä maksaa vain se "puhdas" osa? Silloin olisi helpompi käsittää/sisäistää ajatus, että ei "tuota" yhteiskunnalle mitään, koska vastikkeettomasti annettu rahahan ei ole "hankittua". Eli yhtälö toimii käytännössä näin: Ensin yhteiskunta antaa, mutta päättääkin ottaa osan pois. Ei niillä rakennella moottoriteitä, eikä muutakaan tähän maahan.

    Länsimainen sivistysvaltio kuitenkin pitää huolta myös huonompiosaisista, aivan oikein, mutta käsitteinä palkka työstä ja tulonsiirto esim. työttömälle ovat kaksi eri asiaa. Palkan edestä tehty työ hyödyttää yhteiskuntaa, mutta verotettunakin tulonsiirrot/tuet ovat menoeriä.

    Äänestä

  • ajattelutapa kirjoitti:

    En vähättele työttömyyttä Se on vakava asia. Onkin aika typerä, että kun työttömyyskorvausta maksetaan, siitä peritään vero. Eikö olisi selvintä maksaa vain se "puhdas" osa? Silloin olisi helpompi käsittää/sisäistää ajatus, että ei "tuota" yhteiskunnalle mitään, koska vastikkeettomasti annettu rahahan ei ole "hankittua". Eli yhtälö toimii käytännössä näin: Ensin yhteiskunta antaa, mutta päättääkin ottaa osan pois. Ei niillä rakennella moottoriteitä, eikä muutakaan tähän maahan.

    Länsimainen sivistysvaltio kuitenkin pitää huolta myös huonompiosaisista, aivan oikein, mutta käsitteinä palkka työstä ja tulonsiirto esim. työttömälle ovat kaksi eri asiaa. Palkan edestä tehty työ hyödyttää yhteiskuntaa, mutta verotettunakin tulonsiirrot/tuet ovat menoeriä.

    Tässä ollaan työttömiä joo ja se "menoerä", mitä minulle maksetaan on pikkupikku murunen sinun palkastasi varmaan! Kyllä-ja verot jäsenmaksut otetaan siitä suurensuuresta korvauksesta.
    Kyllä sivistysvaltio todella pitää huolen omistaan..hah! Sinä varmaankin töissä oleva?? Et varmaankaan tiedä miten tiukilla työttämät ovat ja elävät? Joulukin tulossa...Kaikki raha menee eurolleen vuokraan, ruokaan. Ei jää lahjoihin,ym joulujuttuihin yhtään. Fiksua se on filosofoida tuolleen:(

    Äänestä

  • Prkkele! kirjoitti:

    väärää kuvaa itsestäni, kerron rehellisesti, mikä on taustani. Kuulun suuriin ikäluokkiin (synt. 1947). Tulin saneeratuksi työpaikastani yhdenksänkymmentäluvun alkupuolella. Roikuin työttömyykorvauksen ja sairaspäivärahojen varassa puolikymmentä vuotta, mutta raajarikkona "pääsin" työkyvyttömyyseläkkeelle vuosituhannen lopussa.

    Olet varmaankin aikaasi seuraavana ihmisenä huomannut viimepäivien keskustelun työkyvyttömyyeläkkeellä olevien huonommasta kohtelusta eläkkeen määrän suhteen.

    Siitäkin huolimatta, tai juuri siksi, tiedostan selvästi, että saamani "tulonsiirto" ei tuota yhteiskunnalle, koska en tee mitään tuottavaa työtä. Toisaalta rohkenen kuitenkin väittää, että noin 35 vuotisen työurani aikana maksoin eläkemaksuja, joten olen eläkkeeni ansainnut.

    Hyvää joulun odotusta! Koetettaan pärjäillä niillä korteilla, jotka on saatu, vaikka paskakortit ne ovatkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

läpi? kirjoitti:

Nimimerkki "suhisee" aloiti juttunsa otsikolla: "Sossussa". Siinä päästiin asian ytimeen. Ota sinäkin elämän ohjeeksi: sossu huolenpitää!

Mitenkäs se "Manne" sanoikaan somaalista, kun sossun luukulla jonottivat: "noitakin pe...leitä meijän pitää elättää."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu