onko mitää järkee

Löysin mukavan kuuloisen ja just mulle tarkoitetun koulun jossa tarjotaan sellaisia opintoja jotka ovat minulle kuin luotu ja viela enkuksi, eli ei tulisi (hirveästi) ongelmia kielen suhteen. Yliopisto sijaitsee Brysselissä ja on osa valtion yliopistoa (vub). Ongelma on tuossa rahoitus puolessa? Koulu maksaa 5000 egee vuodelta. Miten suomalaiset yleensä rahoittavat koulunsa ulkomailla? Tarkoitan nyt siis koko tutkintoa ja ihan tallaista tavallista tallaajaa. Lainaa voisin ottaa ja perintoa on hiukan ja vanhemmat ehka vähän auttaisivat, lisäksi asumisjärjestelyt olisivat luultavasti ilmaisia.

Kysymys kuuluukin onko mitään järkeä maksaa koulusta 5000 egee vuodessa (kestää siis 3-4 vuotta). Ja mistä saan tietää onko yliopisto hyvä tai yhtään mitenkään arvostettu? Kyse on siis Bachelor's degreestä. Eikös sen suorittamisen jälkeen sitten voi vaihtaa yliopistoa??? jos haluaa siis Mastersia tehdä. (vai olenko ihan väÄrÄssä)

Kommentteja esim. JenkeissÄ opiskelleilta kaipaisin. Lisäksi jos joku tietää kyseisestä koulusta jotain otan infoa ilomielin vastaan.
111372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mielestäni 5000 euroa ei ole mitenkään ylitsepääsemättömän paljon edes sellaiselle, jolle vanhemmat eivät maksa mitään. Varsinkin, kun sinä saat asunnon ilmaiseksi!

Kelasta saat vajaat 450 euroa kuussa (sisältää asumistuen, en tiedä mitä ilmaiset asumisjärjestelysi tarkoittavat, mutta tuen saadaksesi tarvitset vuokrasopimuksen josta käy ilmi paljonko maksat kuussa. Sehän on tosin hyvin helppo väärentää, ups) plus lainantakaus lukuvuodelle reilut 4000 euroa (jos oikein muistan). Jos sinulla on vielä säätöjä ja vanhempien tuki, selviät aika hyvin. Ja ainahan voi etsiä osa-aikatöitä ja tietenkin työskennellä kesällä.

Kandin jälkeen voit hakea suorittamaan maisteria, vaikka Suomessa tai USAssa.

Valitettavasti en tiedä mistä voit kysellä yliopiston tasosta. Ensimmäisenä tulee mieleen yhteydenotto suomalaisiin europarlamentaarikoihin. Esim. Alex Stubb tietää yleensä kaikesta kaiken ja vastaakin nopeasti kysymyksiin. Heillä voisi ainakin olla jotain kuusaa siitä millä silmällä yliopisto Brysselissä katsotaan.

Brysselissä sinun on myös mahdollista parantaa ranskankielentaitoa, mistä on -aina- plussaa.

Äänestä
  • siitä sitten laskemaan asuntokustannuksia, halvemmaksi tulee tuo belgia

    Äänestä

Viestissäsi puhut "on osa valtion yliopistoa" ja "kyseisestä koulusta" mutta et missään vaiheessa mainitse koulun nimeä!

Tiedoksi vaan että se on Vesalius College.

Helpottaa tiedon etsimistä ja kyselemistä.

Äänestä
  • koulun jälkeen:

    kannattaa jos aikoo jäädä belgiaan tai mennä amerikkaan, jenkkien palkoilla ei tuollainen muutama tonni missään tunnu, tai ranskaan

    jos taas aikoo suomeen, ei kannata
    jos britanniaan niin siellä on omasta takaa ilmaisia opistoja, palkat on korkeita niitten jälkeen mutta varmaan töitä helpompi löytää jos on paikan päällä opiskellut, tai kanadaan ja australiaan, pääsee töihin myös niistä, kanadassa on halvat maksut, vuokrat ja ruoka ja juoma jos sinne tahtoo

    tietty jollei aio töihin, kuten varmaan puolet ei aiokaan, kannattaa valita koulu johon tahtoo eri kriteerein

    Äänestä

  • Tiedätkö siis vesalius collegesta enemmänkin?? Ja kyllä tarkoitin juuri kyseistä opinahjoa. Ja jos oikein olen ymmärtänyt se on osa VUB:ia. Ja VUB taas toinen Brysselin ("oikeista") yliopistoista? Kertokaa jos minulla on vääräÄ tietoa!

    Äänestä

loppuken lopuksi siis käytännössä ilmaista, ehkä belgiassakin on jotain vastaavaa?
jollei ole, eri maahan.

Äänestä
  • ai hollannissa hollanti kustantaa esim. suomalaisen opiskelun? jokaisessa koulussako ja saako tuon stipendin kaikki vai pitääkö sitä hakea ja joko saa tai ei..? ja mistä saisi tietoa tuollaisista asioista, en ollut tuosta kuullutkaan!!!

    Äänestä

  • hieman.. kirjoitti:

    ai hollannissa hollanti kustantaa esim. suomalaisen opiskelun? jokaisessa koulussako ja saako tuon stipendin kaikki vai pitääkö sitä hakea ja joko saa tai ei..? ja mistä saisi tietoa tuollaisista asioista, en ollut tuosta kuullutkaan!!!

    Hollannissa saa osan lukuvuosimaksuista anottua takaisin jos vaan täyttää tietyt ehdot. Tämä koskee siis EU-maista tulevia opiskelijoita.

    Äänestä

http://ed.sjtu.edu.cn/rank/2006/ARWU2006TOP500list.htm


Jos yliopisto on listan yläpäässä voisin jotain opinnoista maksaakkin. Helpottaa huomattavasti työnhakua. Jos valmistut ns. huippuyliopistosta, ja vaikkei taitosi ei jurikaan Joensuusta valmistunutta parempia ole, saat helpommin töitä Se vaan on nyt noin...

Äänestä

Tuossa tulee huomioida ettei se ole ainoastaan se 5000 e lukukausimaksu, vaan päälle tulee eläminen. Näin ollen vuosikulut ovat yhteensä noin 20000 euroa jos kohtuullisesti elää.

Kun valintaa tekee, lähteäkö vai ei, niin vaakakupissa painaa toisaalta työelämässä arvokas tutkinto maineikkaasta ulkomaisesta yliopistosta. Ja toisaalta rahallinen rasitus joka siitä aiheutuu. Kannattaa siis tarkoin mielessään punnita näitä vaihtoehtoja.

Äänestä
  • Mun koulu usa:ssa maksaa 53 000€ koko opiskelu eläminen =/

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


maksullisissa kouluissa kirjoitti:

Löysin mukavan kuuloisen ja just mulle tarkoitetun koulun jossa tarjotaan sellaisia opintoja jotka ovat minulle kuin luotu ja viela enkuksi, eli ei tulisi (hirveästi) ongelmia kielen suhteen. Yliopisto sijaitsee Brysselissä ja on osa valtion yliopistoa (vub). Ongelma on tuossa rahoitus puolessa? Koulu maksaa 5000 egee vuodelta. Miten suomalaiset yleensä rahoittavat koulunsa ulkomailla? Tarkoitan nyt siis koko tutkintoa ja ihan tallaista tavallista tallaajaa. Lainaa voisin ottaa ja perintoa on hiukan ja vanhemmat ehka vähän auttaisivat, lisäksi asumisjärjestelyt olisivat luultavasti ilmaisia.

Kysymys kuuluukin onko mitään järkeä maksaa koulusta 5000 egee vuodessa (kestää siis 3-4 vuotta). Ja mistä saan tietää onko yliopisto hyvä tai yhtään mitenkään arvostettu? Kyse on siis Bachelor's degreestä. Eikös sen suorittamisen jälkeen sitten voi vaihtaa yliopistoa??? jos haluaa siis Mastersia tehdä. (vai olenko ihan väÄrÄssä)

Kommentteja esim. JenkeissÄ opiskelleilta kaipaisin. Lisäksi jos joku tietää kyseisestä koulusta jotain otan infoa ilomielin vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu