Kouluvuoteni-kirja

Hei!
Mahtaisiko kukaan tietää sellaisesta kirjasta kuin Kouluvuoteni.Kirjassa on paikkoja valokuville ja joka kouluvuodelle (1-9) muutama sivu kirjoituksia varten. Kirja on A4:sen kokoinen ja sidottu. Meillä vanhemmalla tyttärellä sellainen jo on, mutta se on hankittu v.1995 luokkakuvien yhteydessä. Nyt haluaisin samanlaisen, mutta en löydä mitään tietoa/paikkaa mistä sellaisen saisin. Kirjakaupasta olen kysynyt, heillä ei ollut mitään tietoa moisesta kirjasta. Olisin tosi kiitollinen, jos jollain olisi tietoa em. kirjasta.
85506
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hei, minä käväisin tuossa suomalaisessa kirjakaupassa ja vilkaisin juuri tuontapaista kirjaa siellä. (oli vieraskirjojen, ystäväkirjojen yms albumien joukossa) En katsonut sitä hirveän tarkasti, mutta siellä oli juuri kouluvuodet ja kysymyksiä niihin liittyen.

Itselläni on tuollainen, jonka olen saanut ensimmäiselle luokalle mennessäni ja se jaettiin koulussa ilmaiseksi kaikille.

Äänestä
  • Tuosta Kouluvuoteni-kirjasta. Kävin itse paikallisessa Suopmalaisessa kirjakaupassa, ja siellä oltiin täysin tietämättömiä ko. kirjasta. Nyt kysyisinkin, että missähän päin Suomea sijaitsee tämä Suomalainen kirjakauppa, jossa olit nähnyt tämän kirjan? Olisin kovin kiinnostunut saamaan tämän kirjan!

    Äänestä

Meidän koululla myytiin näitä kirjoja pari vuotta sitten, viime vuonna ei enää ollut firmalla tarjota sitä, sanoivat että on kehitteillä uusi versio. Vanhassa olikin se vika että luokkakuvat olivat suurentuneet eikä mahtuneet enää kunnolla. Tänä vuonna kukaan ei ole koululla kyselly kirjoja ja unohdin itsekin kunnes tämä kysymyksesi putkahti jostain kun surffailin netissä. Nyt mulla ei ole sen tarkempaa nimeä sille firmalle, mutta muistaakseni se oli Kokkolalainen firma Ideacompany. Katso netistä puhelinnumerot.
Toivottavasti tästä on apua.

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi, mutta sainkin jo sen kirjan. Samasta mainitsemastasi IdeaCompanystä. Jäljittelin tietoja hetken ja soitin löytämääni numeroon, sieltä löytyi em. kirjat ja sain sen tilattua itselleni.

    Äänestä

  • Mami-57 kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi, mutta sainkin jo sen kirjan. Samasta mainitsemastasi IdeaCompanystä. Jäljittelin tietoja hetken ja soitin löytämääni numeroon, sieltä löytyi em. kirjat ja sain sen tilattua itselleni.

    Hei!
    Minullakin on jo kolme Kouluvuoteni-kirjaa, mutta tarvitsen vielä yhden, kun kuopukseni aloitti koulun juuri. Voitko kertoa, mistä puhelinnumerosta tai osoitteesta kirjaa voi kysyä?

    Äänestä

  • kuopuksen äiti kirjoitti:

    Hei!
    Minullakin on jo kolme Kouluvuoteni-kirjaa, mutta tarvitsen vielä yhden, kun kuopukseni aloitti koulun juuri. Voitko kertoa, mistä puhelinnumerosta tai osoitteesta kirjaa voi kysyä?

    Löysin vaimoni kanssa mainoslehtisen, jossa olivat seuraavat yhteystiedot:
    IDEA COMPANY Oy
    Pirjo Varila
    Puh. 06-8611996
    sähköposti: [email protected]

    Lähetin sähköpostiviestin kysyäkseni mistä kirjan voisi saada, mutta "vastauksena" oli viesti, joka kertoi että sähköpostiosoite ei ole käytössä.
    En kokeillut puhelinnumeroa.

    Äänestä

  • Yrittäjä-Isä kirjoitti:

    Hei,
    tässä oikea sähköpostiosoite: [email protected].
    Puhelinnumerokin näyttää olevan toiminnassa. Meidän lasten isotkin luokkakuvat ovat mahtuneet kirjaan, kun olen laittanut ne pitkittäin sivulle. Silloin kyllä sivun otsikko menee piiloon, mutta näkeehän sen kuvasta mitä sillä sivulla on, ei siinä otsikkoa tarvita.

    Äänestä

  • äitikkä kirjoitti:

    etteivät kauppaa sitä enää! Meilläkin kolme isompien lasten kirjaa ja mielelläni kuopukselle samanlaisen hankkisin. Toivottavasti niitä saa vieläkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mami-57 kirjoitti:

Hei!
Mahtaisiko kukaan tietää sellaisesta kirjasta kuin Kouluvuoteni.Kirjassa on paikkoja valokuville ja joka kouluvuodelle (1-9) muutama sivu kirjoituksia varten. Kirja on A4:sen kokoinen ja sidottu. Meillä vanhemmalla tyttärellä sellainen jo on, mutta se on hankittu v.1995 luokkakuvien yhteydessä. Nyt haluaisin samanlaisen, mutta en löydä mitään tietoa/paikkaa mistä sellaisen saisin. Kirjakaupasta olen kysynyt, heillä ei ollut mitään tietoa moisesta kirjasta. Olisin tosi kiitollinen, jos jollain olisi tietoa em. kirjasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu