HARRY POTTER
FAN FICTION
Osa 1
Likusteritien laatikonmuotoiset talot kylpivät ilta-auringon valossa. Heinäkuu oli lopuillaan ja kaikki ihmiset nauttivat kesälomistaan, kaikki paitsi yksi poika. Tämä poika asui Likusteritie nelosessa tätinsä ja setänsä luona, sillä hänen vanhempansa olivat kuolleet hänen ollessa yksivuotias. Hän ei ollut aivan tavallinen poika (vaikka hänen sukulaisensa tekivätkin parhaansa salatakseen sen). Hän oli velho, joka kävi Tylypahka noitien ja velhojen koulua. Velho maailmassa hän oli hyvin kuuluisa, sillä hän oli selvinnyt pelkällä salamanmuotoisella arvella, vaikka itse Lordi Voldemort oli yrittänyt tappaa hänet. Kaikki velhot ja noidat tunsivat Harry Potterin maineen.
Harry istui huoneessaan työpöytänsä ääressä. Hän tunsi olonsa kurjaksi. Tänään oli hänen syntymäpäivänsä, mutta kaikki tuntuivat unohtaneen sen. Se, etteivät Dursleyt kiinnittäneet siihen mitään huomiota, ei haitannut häntä (eiväthän he olleet muistaneet sitä päivää enää moneen vuoteen), mutta että hänen ystävänsä olivat myös unohtaneet. Sitä hän ei voinut uskoa. Edes Hedwig ei ollut häkissään. Se oli liihotellut jonnekin edellisenä yönä.
Hitaasti Harry maleksi alakertaan Petunia-tädin huutaessa perhettä syömään illallista. Odotettavissa ei ollut kuitenkaan mitään ruhtinaallista (Dudley oli edelleen laihdutuskuurilla). Täti oli laittanut jokaisen lautaselle neljänneksen ananasta (Harryn oli tietenkin hieman pienempi kuin Dudleyn), koska hän oli lukenut uusimmasta terveyslehdestään sen poistavan nestettä elimistöstä.
Harry hotkaisi ananaksensa ennen kuin Dudley ehti varastaa sen (hän oli alkanut varastaa ruokaa aina kun hänen äitinsä silmä vain vältti). Sitten hän nousi pöydästä. Vernon-setä mulkaisi häntä vihaisesti ja tuhahti viiksiinsä (joissa roikkui pala ananasta), mutta ei sanonut mitään. Hän pelkäsi, että jos komentelisi Harry liikaa tämä ilmoittaisi siitä kummisedälleen Sirius Mustalle.
Sirius oli ollut Harryn vanhempien ystävä, mutta näiden kuoleman jälkeen häntä oli syytetty tietojen antamisesta Voldemortille ja hänet oli tuomittu Azkabanin vankilaan. Hänen oli kuitenkin onnistunut paeta sieltä 12 tuskallisen vankilavuoden jälkeen. Sitten hän oli etsinyt Harryn käsiinsä ja kertonut tälle totuuden. Hän ei ollut pettänyt tämän vanhempia. Sen oli tehnyt Harryn isän toinen ystävä Peter Piskulain, jota kutsuttiin myös Matohännäksi ja jota luultiin kuolleeksi. Harry, Ron ja Hermione olivat yhdessä napanneet Matohännän. Hetken he olivat olleet varmoja, että voisivat todistaa Mustan syyttömyyden, mutta Matohäntä oli onnistunut karkaamaan ja Sirius joutui pakenemaan henkensä edestä. Vain Harry, Ron, Hermione professori Lupin (joka oli opettanut pimeyden voimilta suojautumista samana vuonna) ja rehtori Dumbledore tiesivät totuuden.
Harry raahusti yläkertaan. Edes Siriuksesta ei ollut kuulunut mitään koko päivänä. Hän oli todella masentunut. Ilmeisesti koko maailma oli unohtanut hänet täysin. Hän meni huoneeseensa ja vilkaisi Hedwigin häkkiä. Se oli edelleen tyhjä. Turhautuneena hän vaihtoi pyjaman päälleen, laittoi silmälasinsa yöpöydälle ja kävi makaamaan sängylleen. Uni ei tahtonut tulla ja hän pyöri pitkään toivoen nukahtavansa ja voivansa unohtaa elämänsä kurjimman syntymäpäivän.
FAN FICTION
Osa 1
Likusteritien laatikonmuotoiset talot kylpivät ilta-auringon valossa. Heinäkuu oli lopuillaan ja kaikki ihmiset nauttivat kesälomistaan, kaikki paitsi yksi poika. Tämä poika asui Likusteritie nelosessa tätinsä ja setänsä luona, sillä hänen vanhempansa olivat kuolleet hänen ollessa yksivuotias. Hän ei ollut aivan tavallinen poika (vaikka hänen sukulaisensa tekivätkin parhaansa salatakseen sen). Hän oli velho, joka kävi Tylypahka noitien ja velhojen koulua. Velho maailmassa hän oli hyvin kuuluisa, sillä hän oli selvinnyt pelkällä salamanmuotoisella arvella, vaikka itse Lordi Voldemort oli yrittänyt tappaa hänet. Kaikki velhot ja noidat tunsivat Harry Potterin maineen.
Harry istui huoneessaan työpöytänsä ääressä. Hän tunsi olonsa kurjaksi. Tänään oli hänen syntymäpäivänsä, mutta kaikki tuntuivat unohtaneen sen. Se, etteivät Dursleyt kiinnittäneet siihen mitään huomiota, ei haitannut häntä (eiväthän he olleet muistaneet sitä päivää enää moneen vuoteen), mutta että hänen ystävänsä olivat myös unohtaneet. Sitä hän ei voinut uskoa. Edes Hedwig ei ollut häkissään. Se oli liihotellut jonnekin edellisenä yönä.
Hitaasti Harry maleksi alakertaan Petunia-tädin huutaessa perhettä syömään illallista. Odotettavissa ei ollut kuitenkaan mitään ruhtinaallista (Dudley oli edelleen laihdutuskuurilla). Täti oli laittanut jokaisen lautaselle neljänneksen ananasta (Harryn oli tietenkin hieman pienempi kuin Dudleyn), koska hän oli lukenut uusimmasta terveyslehdestään sen poistavan nestettä elimistöstä.
Harry hotkaisi ananaksensa ennen kuin Dudley ehti varastaa sen (hän oli alkanut varastaa ruokaa aina kun hänen äitinsä silmä vain vältti). Sitten hän nousi pöydästä. Vernon-setä mulkaisi häntä vihaisesti ja tuhahti viiksiinsä (joissa roikkui pala ananasta), mutta ei sanonut mitään. Hän pelkäsi, että jos komentelisi Harry liikaa tämä ilmoittaisi siitä kummisedälleen Sirius Mustalle.
Sirius oli ollut Harryn vanhempien ystävä, mutta näiden kuoleman jälkeen häntä oli syytetty tietojen antamisesta Voldemortille ja hänet oli tuomittu Azkabanin vankilaan. Hänen oli kuitenkin onnistunut paeta sieltä 12 tuskallisen vankilavuoden jälkeen. Sitten hän oli etsinyt Harryn käsiinsä ja kertonut tälle totuuden. Hän ei ollut pettänyt tämän vanhempia. Sen oli tehnyt Harryn isän toinen ystävä Peter Piskulain, jota kutsuttiin myös Matohännäksi ja jota luultiin kuolleeksi. Harry, Ron ja Hermione olivat yhdessä napanneet Matohännän. Hetken he olivat olleet varmoja, että voisivat todistaa Mustan syyttömyyden, mutta Matohäntä oli onnistunut karkaamaan ja Sirius joutui pakenemaan henkensä edestä. Vain Harry, Ron, Hermione professori Lupin (joka oli opettanut pimeyden voimilta suojautumista samana vuonna) ja rehtori Dumbledore tiesivät totuuden.
Harry raahusti yläkertaan. Edes Siriuksesta ei ollut kuulunut mitään koko päivänä. Hän oli todella masentunut. Ilmeisesti koko maailma oli unohtanut hänet täysin. Hän meni huoneeseensa ja vilkaisi Hedwigin häkkiä. Se oli edelleen tyhjä. Turhautuneena hän vaihtoi pyjaman päälleen, laittoi silmälasinsa yöpöydälle ja kävi makaamaan sängylleen. Uni ei tahtonut tulla ja hän pyöri pitkään toivoen nukahtavansa ja voivansa unohtaa elämänsä kurjimman syntymäpäivän.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.