mikä ala? :o

kirjoitan näillä näkymin vähintään e:n paperit, pääsen siis ylioppilaaksi keväällä, mutta suurimman osan aineista olen jo kirjoittanu syksyllä.

kuvittelin vuosia, että haluan lukemaan suomalaista kielitiedettä yliopistolle ja uskoisin, että sisälle pääsisinkin, mutta tajusin, että eihän se opettajan työ kiinnosta pätkääkään, enkä sovellu alalle ollenkaa, eikä humanistiselta puolelta kovin muille kuin opettajille töitä löydy - tutkija eikä kielenkääntäjän ammattikaan innosta.

pitkän matikan kirjoitan, mutta siitä en kovin kummoista tulosta odota. kemian ja fysiikan kursseista olen lukenut vain 2 molemmista, mikä kaduttaa näin jälkikäteen paljon, sillä nyt on teknillinen ala alkanut kiinnostamaan.

ammatin valintaa vaikeuttaa, että kärsin suunnattomasta esiintymiskammosta. olen kyllä yleisesti hyvinkin sosiaalinen ja tulen toimeen ihmisten kanssa, mutta esitelmän pito yksin ei onnistu. tuntuu, että se kaataa kaikennäköiset jatkokoulutushaaveet, kun en pääse sitten kursseista läpi, jos en esitelmiä/seminaareja pysty pitämään :( turha antaa neuvoja, että harjottelemalla oppii, kun ei nyt ole enää sitä toivoa...

mihin ihmeeseen voin hakea? mikään sosiaaliala ei kiinnosta ja olen käsittänyt, että amk-insinöörit pitävät paljon esitelmiä yksinään.
1228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oletko keskustellut lääkärin/muun ammattilaisen kanssa tästä esiintymiskammostasi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


apua kirjoitti:

kirjoitan näillä näkymin vähintään e:n paperit, pääsen siis ylioppilaaksi keväällä, mutta suurimman osan aineista olen jo kirjoittanu syksyllä.

kuvittelin vuosia, että haluan lukemaan suomalaista kielitiedettä yliopistolle ja uskoisin, että sisälle pääsisinkin, mutta tajusin, että eihän se opettajan työ kiinnosta pätkääkään, enkä sovellu alalle ollenkaa, eikä humanistiselta puolelta kovin muille kuin opettajille töitä löydy - tutkija eikä kielenkääntäjän ammattikaan innosta.

pitkän matikan kirjoitan, mutta siitä en kovin kummoista tulosta odota. kemian ja fysiikan kursseista olen lukenut vain 2 molemmista, mikä kaduttaa näin jälkikäteen paljon, sillä nyt on teknillinen ala alkanut kiinnostamaan.

ammatin valintaa vaikeuttaa, että kärsin suunnattomasta esiintymiskammosta. olen kyllä yleisesti hyvinkin sosiaalinen ja tulen toimeen ihmisten kanssa, mutta esitelmän pito yksin ei onnistu. tuntuu, että se kaataa kaikennäköiset jatkokoulutushaaveet, kun en pääse sitten kursseista läpi, jos en esitelmiä/seminaareja pysty pitämään :( turha antaa neuvoja, että harjottelemalla oppii, kun ei nyt ole enää sitä toivoa...

mihin ihmeeseen voin hakea? mikään sosiaaliala ei kiinnosta ja olen käsittänyt, että amk-insinöörit pitävät paljon esitelmiä yksinään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu