niin saatte sosiaaliviranomaiset pois viroistaan, ihan laillisesti, ja asialliset lasten hoitopalvelut tilalle! kaikkien etu, eniten lasten!
tehkää
kanteluita
17903
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
etenkin räikeissä tapauksissa.
Niiden päätöksiin ei muutoksia tule jos oikeuskanslerille (tai oikeusasiamiehelle) viet sillä ainakin yhden tahon täytyy olla sos.virkailijoiden teot ärähdettynä. EIT lienee yksi paikka jonne vääriä tai jopa tekemättömiä päätöksiä voi viedä, mutta suotavaa olisi hyvä englanninkielen taito, asianajaja ja rahat siihen.
EIT ei tunne maksuttomia oikeudenkäyntejä vaikka se osan kustantaakin, Suomesta ei puolestaan maksutonta oikeudenkäyntiä siihen touhuun myönnetä... Miksikäpä myöntäisivätkään, eihän sitä omaa tuomiotaan kustanneta.
Voihan hakea toimeentulotukea oikeudenkäyntiin, eikö lapsen etu ole tarpeeksi hyvä syy saada tukea ?
kustantaisi kaikki itseään vastaan, etenkin kun suurella todennäköisyydellä häviäisi?
toimeentulotukea lasten etujen hakemiseksi = lakimiehen palkkioihin tms, ?
Jos haluaa viedä asiansa oikeuteen, niin sitä varten ei tarvita sossujen tukia eikä tukipäätöksiä vaan köyhä saa ilmaisen oikeusavun riippumatta siitä, mitä mieltä sossut asiasta on. Kyseinen ilmainen oikeusapu köyhälle on lakiin perustuva eikä mitenkään harkinnanvarainen. Jos jostain syystä katsotaan, että äiti/isä ei voi hakea sitä lapsensa asiaan, niin sitten lapsi varmaan voi itse sitä hakea edustajansa avulla. Asiansa saattaminen tuomioistuimen ratkaistavaksi ja valitsemansa oikeusavustajan palkkaaminen ei ole rahasta kiinni. Tällä hetkellä arveluttavinta on keskituloisilla, koska he eivät sitä ilmaiseksi saa ja toisaalta asianajajan kulut ovat niin korkeat, että keksituloinen on niiden kanssa usein helisemässä, varsinkin jos häviää juttunsa ja joutuu vielä vastapuolenkin oikeudenkäyntikulut maksamaan. Köyhällä, joka on lapsensa menettänyt, ei sensijaan ole enää mitään menetettävää, ainoastaan voitettavaa.
Tässä linkissä sanotaan, että ilmaisen oikeusavun saa tietyt tulorajat alittava oikeutta varten ja saa valita asianajajan joko julkiselta tai yksityiseltä sektorilta.
Jos tarvitsee oikeusapua kanteluihin tai muihin kirjelmiin yms. niin tietyt tulorajat alittava saa ilmaisen oikeusavun julkiselta sektorilta, mutta ei voi valita yksityistä.
Eli kaikissa tapauksissa köyhä saa ilmaisen oikeusavun jostakin.
Tässä vielä linkki:
http://www.kuusivaara.com/Maksuton.htm
köyhä, varmuuden vuoksi.
taannoin asianajaja, joka otti toimeksiannon vastaan. Hain maksutonta oikeudenkäyntiä paikallisesta toimistosta ja niissä ikävä kyllä asianajaja-nimikettä käyttävät henkilöt eivät joko paneudu tai ehdi paneutua asioihin.
Tämä johtuu siitä, että valmiin oikeudenkäynnin päivämääräkin on lähestulkoon tiedettävä, ellei itse hae esim. suullista käsittelyä hallinto-oikeudesta johon yleensä asianajajaa tarvitaan ja josta se myös kustannetaan.
Mulla oli valmiina asioiden tiimoilta asianajaja joka nimettiin korvausten saajaksi.
varattomuudestani huolimatta oli jo tuolloin 35e.
Jos on tarpeeksi köyhä, niin omavastuuosuuskin maksetaan valtion varoista. Mielestäni kaikkien, joita on hallinnossa väärin kohdeltu virkamiesten taholta kannataa pistää lakimiesarmeijat liikkeelle. Mielummin veronmaksajat sen kustantavat, kuin sen että perheitä ja lapsia rikotaan aiheettomasti.
Omituista vitkuttelua Effican varjolla
Espoo on saanut toimeentulohakemusten käsittelyajat lain edellyttämälle tasolle Tapiolassa, Matinkylä-Olarissa ja Espoonlahdessa, mutta ongelmat jatkuvat Leppävaarassa ja Espoon keskuksessa. Vielä elokuussa hakemusten käsittelyajat olivat Leppävaarassa ja Espoon keskuksessa 12 työpäivää, mikä on selkeästi vastoin toimeentulolain henkeä ja kirjainta.
Espoo on jo pari vuotta pistänyt toimeentulotukihakemusten käsittelyn ongelmat asiakastietojärjestelmä Effican syyksi, mutta Effican syyttely ei enää kelpaa eduskunnan oikeusasiamiehelle, joka on ennenkin joutunut puuttumaan Espoon ongelmiin. Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio muistuttaa tuoreessa ratkaisussaan Espoota siitä, että kunnan on huolehdittava toimeentulotukihakemusten riittävän nopeasta käsittelystä myös silloin, kun tietojärjestelmässä on ongelmia.
Toimeentulotuki on yhteiskunnan tarjoama viimeinen tuki henkilöille, joiden tulot tai varat eivät riitä normaaliin elämiseen. Tukipäätökset tulee lain mukaan tehdä viiden työpäivän aikana, jotta ihmiset eivät esimerkiksi jää ilman ruokaa. Tähän huutoon Espoo ei jostain syystä ole pystynyt kunnolla vastaamaan, mikä on suoranainen ihme jo senkin vuoksi, ettei kaupunki ole ihan köyhimmästä päästä. Perusturvajohtaja Juha Metson ja asiaa hoitaneiden virkamiesten on syytä katsoa kunnolla peiliin, sillä oikeusasiamiehen lisäksi Espoon päättäjät ovat antaneet vitkuttelusta aivan riittävästi – osin tiukkaakin – palautetta.
Uusin selitys toimeentulopäätösten viivästymiseen on asiakasmäärän kasvu, mikä pitänee paikkansa ainakin Leppävaarassa, joka on Espoon nopeimmin kasvava alue. Selitys on silti huono, sillä väestöennusteet on keksitty ja ne ovat yleensä pitäneet paikkansakin aika hyvin. Kyse on siten ainakin osin viranhaltijoiden saamattomuudesta, sillä ongelma on ollut pöydällä ja julkisessa keskustelussa vaikka kuinka kauan.
Espoo on toistuvasti luvannut parantaa tapansa – ja niin nytkin – joten oikeusasiamiehen ratkaisu jää tälläkin kertaa nuhtelun tasolle. Ruokarahaa odottavan perheen kannalta tilanne on selkeän lohduton: kunta ei hoida lakisääteistä velvoitettaan, mutta pääsee tälläkin kertaa kuin koira veräjästä. (LV 22.9.2006)
http://www.lansivayla.fi/paakirjoitus/vitkun
päättäjien ja viranhaltijoiden työt
tai mieluummin juuri ne heidän tekemättömät työt
siirtää rikossyytteen alaiseksi siinä vaiheessa,
kun lakisääteinen toimeentulo on ihmisillä ja perheillä uhattuna
johtuen juuri viranomaisten toimista
tai juuri siitä heidän toimimattomuudesta.
tarjoamattomat tukitoimet kuuluvat tismalleen samaan piiriin, samoin mielestäni se, ettei perheiden (kuin yksinäistenkin tai lapsettomien pariskuntien jne.) tilanteita kartoiteta säännöllisin väliajoin vaan mennään paperin mukaan kuulematta asiakasta henkilökohtaiseti millään muotoa. Kurjalta näyttää... Espoossa on Juha Metso perusturvajohtajana, joka pitäisi kaiken järjen mukaan saada vastuuseen esim. tahallisen pienestä budjetoinnista lastensuojeluun kuin sosiaalitoimeen (asiakkaat) yleensä.
Vaan eihän sitä kukaan vastuuseen aseta, kysehän on vain köyhemmistä ihmisistä.
mitättömät, pienet
ja koko vuoden budjetti on puolen vuoden jälkeen käytetty.
Joten puolen vuoden jälkeen,
sosiaalit sanovat: "ei ole rahaa".
Koskee kaikkea
sosiaalipuolen "köyhäin" budjetointia.
Tietoista politikointia?
Köyhä pärjätköön omillaan ja jos ei pärjää
niin kuolkoon pois.
minulla ja minimikokoisella perheelläni on vuosien kokemus siitä, kuinka ihmisiä todella kohdellaan. Esim. Ajankohtaisessa Kakkosessa esiintynyt Remeskin valehteli taatusti haastattelijankin tietäen siitä, mitä esim. sijaisperheiden todelliset taloudelliset hyödyt ovat etenkin lasten biologisiin perheisiin nähden.
Siksi toimitinkin Ami Assulinille muutamia päiviä sitten postia jossa olen asioista kertonut niin itsemme kuin koko Suomenkin tilanteesta kaikkine kansanedustajilta saamieni vastauksien kera, samoin toimitin hänelle todellisen hinnaston, mitä ko. lapsikaupassa harrastetaan.
On käsittämätöntä, että kunnat valittavat rahapulaa. Kuinka Metsokin on sitten budjetoinut huimia summia sosiaalipuolelle koskien nimenomaan sijaisperheitä, jotka ovat oikeutettuja saamaan huimien tulojensa lisäksi myös harkinnanvaraista tt-tukea sos.toimesta, samoin automaattisesti jopa harrastusrahaa lasten harrastuksiin 350e/vuosi vaikka suurin osa noistakin "kasvattajista" käy työssä?
Ei ole oikein että lapsia viedään pois kotoaan puhtaasti vain siksi, että tukitoimet jätetään antamatta ja vedotaan vielä julkisesti siihen, kuinka varoja tukemiseen ei ole kun samaan aikaan muutoinkin hyvin toimeentulevat saavat lasta kohden jo hallituksenkin toimesta sadan euron korotutuksen "lasten kuluihin". Oheinen lainausmerkeissä siksi, ettei kukaan tarkista, menevätkö kaikki huikeat edut todella lapsille. Heidän nimiinsä niitä kuitenkin saadaan, se on varmaa.
Eräs tuttavani on kertonut sekä kirjoitellut muuallakin, kuinka lapsensa tukiperhe nostaa kulukorvauksia siitä hyvästä, että tuettavansa käy heillä lapsenvahtina!
Jos tuosta pitää jotain päätellä, voidaan todeta että ko. tukiperhe on selvästi uusavuttominta laatua, tarvitseehan se jälkihuollon piirissä olevan nuoren tekemää, pimeää ja suorastaan maksutonta kodinhoitoapua!!!
Aivan oikein, tismalleen sitä samaa, josta Remes valehteli Kakkosessa "ettei kenellekään anneta epäävää päätöstä kodinhoitoavusta"!!!
Kuinka on mahdollista, että mikäli Remeksen mukaan n. puolet saavat kodinhoitoapua sitä hakiessaan, eivät loput muka saa epäävää päätöstä? Taitaa olla niin, että heidän hakemuksiinsa ei siis vastata, jolloin "epäävää päätöstä" ei olla myöskään tehty...
alibudjetoinniksi eli kunnat/kaupungit tahallaan budjetoivat liian vähän. Kun rahat loppuu voidaan perustella ankarat säästtoimet. esimerkkina sosiaalitoimen harkinnavaraiset ettudet. Niitähän on yritetty poistaa kokonaan.
kokonaan apua oikeasti tarvitsevilta perheiltä.
Kummallista, kuinka budjetoidut rahat tosiaan loppuvat ennenkuin vuosi on puolessa välissä. Sen sijaan sijoituspaikoissa ei tunnu pulaa olevan eikä sos.toimella "ei oota" näyttää...