tradenomeille

Jos tähän kyselyyn vastaisi tradenomin paperit hommanneet eli

missä työtehtävissä olet tällä hetkellä?

Millainen palkka?

Kannattiko käydä koulua?
3910728
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Työtön tradenomi. Työttömyyttä jo 2,5 vuotta kahdella isolla paikkakunnalla. Koko aikana vain kolme kuukautta pätkätöitä.

Valmistuin todella hyvin arvosanoin 2000 alussa, mutta töitä ei viime aikoina. Koulutusta alempiin töihin ei palkata ja ihmetellään kuinka noilla papereilla ja kokemuksella haen moista työtä ja koulutusta vastaaviin töihin en pääse. Joku nuorempi eli alle 35-vuotias kai menee edelle. Haetaan usein vain hyvää tyyppiä eli työtaidosta viis tai jo täysin ko. alan osaavaa ihmetyyppiä.

Äänestä
  • Lisään vielä, että mikäli aikoo suuntautua selkeästi talouspuolelle eli esim. kirjanpitäjäksi tai palkanlaskijaksi, kannattaa sitten lukea tradenomiksi. Tietysti tradenomin tulisi olla vaativimmissa töissä, mutta...

    Tänä päivänä talouspuolen tekijöistä ja asiantuntijoista on pulaa, ei muista toimistoalan ihmisistä.

    Äänestä

  • Tuskin II kirjoitti:

    Lisään vielä, että mikäli aikoo suuntautua selkeästi talouspuolelle eli esim. kirjanpitäjäksi tai palkanlaskijaksi, kannattaa sitten lukea tradenomiksi. Tietysti tradenomin tulisi olla vaativimmissa töissä, mutta...

    Tänä päivänä talouspuolen tekijöistä ja asiantuntijoista on pulaa, ei muista toimistoalan ihmisistä.

    Hae "koulutustasi alemman tason duunia" siten ettet kerro lainkaan tradenomin tutkinnostasi. Sanot vain olleesi työttömänä jne. Sitten kun saat alemman tason duunin alle, pidä sitä jonkin aikaa ja alat kohta työn ohessa etsimään "koulutusta vastaavaa työtä" muualta. Niissä esiinnyt sitten rohkeasti tradenomina ja sanot syyksi työnhakuun sen ettei nykyinen työ vastaa koulutustasi ja tietotaitoasi.

    Äänestä

  • pääset töihin kirjoitti:

    Olet näköjään hyvä antamaan ohjeita niin voisitko vielä kertoa miten pääsisi pois sellaisesta "koulutustasi alemman tason duunista" kun työtä ei saa ilman alan työkokemusta mutta kortistotyyppiäkään en ole. (n. 7 vuotta ollut sellaisessa) Onko paljon iloa hyvistä tradenomin papereista?

    Äänestä

  • trade kirjoitti:

    Parasta olisi hankkia se alempi duuni samalta alalta kuitenkin, eli tradenomin ollessa kyseessä kaupalliselta alalta. Vaikka myyjän hommia, siitä voi sitten yrittää ponnistaa ensin jonnekin esimies/myymälävastaava/osastovastaava tittelille jne. Toki jos olet tehtaassa kokoonpanolinjalla, ei se auta sinua saamaan trade-esimies-hommia.

    Äänestä

  • Olen vastavalmistunut Tradenomi (4 keskiarvo valmistuessa) ja etsinyt töitä viimeiset 2 kuukautta todella ahkerasti. Työttömänä olen kotona tehden aika-ajoittain baariduunia, mutta ei se ole sitä mitä haluan. Monesti olen kuullut haastatteluissa: Miksi haet tätä työtä? Uskotko että mielenkiintosi pysyy? Ja kun päätös tulee, kuulen olevani hieman liian ylikoulutettu!!! Oma mielipiteeni on ollut, että pohjalta on aloitettava jos haluaa pärjätä työelämässä. Mutta mahdollisuutta ei anneta. Tuntuu, ettei Tradenomi pärjää. Joko olet liian ali- tai ylikoulutettu. Mielenkiintoiselta kuullostaa.
    En luovuta, mutta pikkuhiljaa menetän uskoni työnantajiin.He eivät huomaa motivaatiotani. Tiedän, ettei minulla ole niin paljoa kokemusta omalta alaltani, mutta innokkuuteni on sitäkin suurempi.
    Työpaikkaa odotellessa...

    Äänestä

Monipuolinen haastava, vastuullinen homma vaikka nimikkeestä voisikin saada eri kuvan. Palkka 2400. Ei kannattanu - persoonalla pääsin en "koulussa opitulla", kaiken tärkeän opin harjoittelussa ja sen jälkeen töissä.

Äänestä

Kyselen tässä, kun kerran ketju on tradenomeille osoitettu.. Olisin kiinnostunut Liiketalouden koulutusohjelmassa suuntautumisesta oikeushallintoon (en siis vielä opiskele), opintoluotsi.fi kertoo tällaista: "Oikeushallinnon suuntautumisvaihtoehto antaa valmiudet toimia tuomioistuin-, syyttäjä-, ulosotto-, oikeusapulaitosten kansliatehtävissä, avustavina ulosottomiehinä ja haastemiehinä."
Minkähänlainen palkka tällaisissa tehtävissä mahtaa olla?

Äänestä
  • Itse olin hetken ulosotossa töissä toimistossa. Missään en ole niin paljon pyöritellyt peukkuja! Vanhat mammat ei halua muuttaa työtapojaan, itselläni olisi ollut heti monta keinoa tehostaa toimintaa. Palkat ei ainakaan toimistohommissa ole lähellekään yksityisen puolen palkkoja, eikä niissä ole neuvotteluvaraa. Itse olen tradenomi ja palkka nousi kummasti kun vaihdoin työpaikkaa.

    Eikä se ulosottomiehen hommakaan herkkua ole, kaikenmaailman pummien kanssa saa olla tekemisissä. Olivatkin moni entisiä poliiseja ym.

    En suosittele!!

    Äänestä

valm.2003

taloushallinnon hommat (reskontrat ym)

palkka etuineen n.2200/kk (vois olla enemmän=)

juu kannatti käydä koulua!

Äänestä

Kirjanpitäjänä, palkka 1912€/kk, tradenomin koulutus = aika turha, en suosittele

Äänestä
  • Moni tradenomi olisi tyytyväinen tuohon palkkaan. Meitä on call centereissä ja muuallakin huonolla palkalla, kaupan kassoina, perhepäivähoitajina, myyntineuvottelijoina vakuutustoimistoissa jne... Siis todella huonoilla palkoilla ja koulutusta vastaamattomissa töissä, muutoinhan noissa töissä ei sinänsä ole mitään vikaa. Neljä vuotta koulutusta vain maksaa sekin ja palkka sekä toimenkuva voisi olla sen mukainen.

    Näin siis ainakin sisämaassa. Pääkaupunkiseudulla tietysti palkat ja mahdollisuudet paremmat.

    Äänestä

  • Turhaa... kirjoitti:

    Moni tradenomi olisi tyytyväinen tuohon palkkaan. Meitä on call centereissä ja muuallakin huonolla palkalla, kaupan kassoina, perhepäivähoitajina, myyntineuvottelijoina vakuutustoimistoissa jne... Siis todella huonoilla palkoilla ja koulutusta vastaamattomissa töissä, muutoinhan noissa töissä ei sinänsä ole mitään vikaa. Neljä vuotta koulutusta vain maksaa sekin ja palkka sekä toimenkuva voisi olla sen mukainen.

    Näin siis ainakin sisämaassa. Pääkaupunkiseudulla tietysti palkat ja mahdollisuudet paremmat.

    Tradenomin koulutus kestää kylläkin 3,5-vuotta. Se mikä sitten on koulutusta vastaavaa työtä onkin toinen juttu. Monesti se nyt vaan on niin, että vastavalmistuneilla tradenomeilla on ihan liian suuret luulot / kuvitelmat tulevaisuuden työpaikastaan ja sitten kun todellisuus iskee niin vingutaan suomi24:sen palstoilla pientä palkkaa ja "koulutusta" vastaamattomia työpaikkoja. Kumma juttu, kun esim. inssit, di:t lääkärit, juristit yms. saavat huomattavasti useammin koulutusta vastaavia paikkoja / palkkoja kuin tradenomit. Tästä voi tehdä ihan omat johtopäätökset tradenomikoulutuksen järkevyydestä / tasosta eikö?

    Äänestä

  • tradenomiksi kirjoitti:

    Tutkinnon suoritus vie yleensä sen 4 vuotta, joillakin enemmänkin. Minulla ei ollut mahdollisuutta siihen, että olisin saanut kesäisin yhteiskunnan tukea tai yleistä asumistukea Kelalta, myöskään ei ollut tilannetta, jossa pappa betalar, vaan hankin samalla elantoni tekemällä työtä.

    En ole vastavalmistunut tarkoittamassasi mielessä, vaan saman alan töissä yhteenlaskettuna jo ennen tutkintoa ja sen jälkeen liki 15 vuotta.

    Tradenomeja koulutetaan vaan ihan liikaa. Opiskelupaikkoja täytyy vähentää ja lisätä esim. hoitoalan ja konealan koulutuspaikkoja reilusti.

    Äänestä

  • Tuskin III kirjoitti:

    mutta silti tradenomikoulutus kestää 3,5-vuotta. Se, että sitä ei saada valmiiksi määräajassa onkin toinen juttu. Itse tein kahta työtä opintojeni ohessa ja lisäksi joka kesä kesätöitä ja valmistuin 4-vuodessa insinööriksi (määräaika insinööriopinnoille) ...eikä pappa maksanut yhtään minullekkaan...

    Äänestä

  • Tuskin III kirjoitti:

    Tutkinnon suoritus vie yleensä sen 4 vuotta, joillakin enemmänkin. Minulla ei ollut mahdollisuutta siihen, että olisin saanut kesäisin yhteiskunnan tukea tai yleistä asumistukea Kelalta, myöskään ei ollut tilannetta, jossa pappa betalar, vaan hankin samalla elantoni tekemällä työtä.

    En ole vastavalmistunut tarkoittamassasi mielessä, vaan saman alan töissä yhteenlaskettuna jo ennen tutkintoa ja sen jälkeen liki 15 vuotta.

    Tradenomeja koulutetaan vaan ihan liikaa. Opiskelupaikkoja täytyy vähentää ja lisätä esim. hoitoalan ja konealan koulutuspaikkoja reilusti.

    Turhaapa niitä konetekniikan aloituspaikkoja Ammattikorkeisiin olisi lisätä, nyttenkin porukka on niin tasotonta, että neljäsosa ei saa pakollisia matiikoita läpi kuin "EVO-kursseilla".

    Alan kiinnostavuutta pitäisi lisätä, ei aloituspaikkoja. Nyt siellä on porukkaa, joilla on esimerkiksi lähihoitajan paprut alla, voitte uskoa, että on toivotanta opettaa lujuuslaskentaa tai statiikkaa ihmiselle, joka ei tiedä edes kunnolla mikä on funktio.

    tv. ollut assarina konetekniikan puolella...

    Äänestä

Tällä hetkellä olen tilitoimistossa kirjanpitäjänä, palkka 1500e/kk. En päässyt kyseiseen hommaan koulutuksen vaan ed. työkokemuksen ym. henk.kohtaisten "syiden" takia.

Tähän päivään mennessä en ole huomannut tradenomitutkinnosta olleen mitään hyötyä, jonain päivänä toivottavasti on - ettei tarvitse huomata, että on käynyt koulua ihan turhaan. Mutta kyllä se on niin, että työkokemus jyrää, ei tutkinto. :)

Äänestä

valmistumassa olen vuoden vaihteessa

nyt osa-aikaisena assistenttina (~30h/vk)

palkka noin 1300e/kk

kannatti, vaikka työelämä opettaa

Äänestä

kans.välisen yrityksen materiaalihallinnossa. Palkka 2390 eur/kk. Työkokemusta jo vuosia ja alemman koulutuksen/vähemmän työkokemuksen omaavat kollegat tienaavat suunnilleen saman - ketuttaa. Kuten otsikosta näkyy, ekaksi luin yo-merkonomiksi ja "päivitin" tutkintoni työni ohessa myöhemmin.. En nyt tiedä oliko hyötyä, kaipa merkonomin paprut olis riittäneet.

Äänestä

Jos ajattelette, että papereilla on loppukädessä merkitystä palkan suhteen, olette väärässä. Toki, tiettyihin työpaikkoihin pääseminen ja niistä yleneminen voi edellyttää tietynlaista koulutusta, mutta loppukädessä yritys maksaa yksittäiselle työntekijälle hänen työnsä arvon. Työn arvoa ei välttämättä määritellä työn määrässä, vaan laadussa. Miten juuri tämä työntekijä parantaa yrityksen tulosta? Miten juuri tämä työntekijä erottuu muista positiivisesti vai erottuuko? Miten tämän työntekijän työssään tekevät ratkaisut ovat vaikuttaneet yrityksen menestykseen menneisyydessä ? Jotta voidaan edes puhua asioista sanoilla "alipalkkaus" tai "vähemmän koulutetut saavat minua enemmän" pitää osata ajatella kriittisesti, entä jos onkin, että he ovat sinua tuottavampia yrityksen kannalta. Palkankorotuksistakaan on turha haaveilla, jos ei ole kykyä analysoida omaa tuottavuuttaan, yrityksen johdolla se kyky pitäisi olla, he osaavat arvostaa työtäsi ja panostasi, jos se heidän mielestään on arvostamisen mukainen. Palkkaa ei saa se, joka tekee työn hyvin, vaan se, joka on pystynyt konkreettisilla tuloksilla näyttämään, että tekee sen paremmin kuin muut saman yrityksen työntekijät. Tekemälllä työnsä hyvin ei rikastuta kukkaroaan, varmistaa ainoastaan työuran jatkuvuuden.

Äänestä

Verotarkastaja, 2500 ja rapiat kuussa. Kannatti mielestäni.

Äänestä
  • Työskentelen vakuutuskäsittelijänä, yhtiön pääkonttorissa. Palkka 1800e/kk (surkein). Sain työn aika suoraan tradenomin papereiden perusteella, ehkä luonteellakin oli jotain painoarvoa. Mutta näköjään koulu kannatti...

    Äänestä

työtön
en saa puolison tulojen takia mitään
viimeisin työpaikka valtion hallinnossa, palkka vähän yli 1000 euroa/kk
kannatti, olipahan vähän aikaa muutakin tekemistä kuin työnhakua

Oma tilanteeni se, että olen yli nelikymppinen vammaisen lapsen äiti ja ollut sen vuoksi vuosia kotona, siksi lähinnä työnsaanti vaikeaa, kun ei ole kokemusta ja aiempi koulutus jo muulta alalta. Lapseni vamma on sen verran lievä, ettei siltä puolelta enää tule mitään tukea, pienempänä sai vähän tukea siihen hommaan muualta.

Äänestä

Tradenomi vm 2000.
Mielestäni koulu kannatti, olen täysin omalla alallani juuri näin. Ekonomius ei taasen kiinnosta lainkaan.
Laskenta-assistenttina tienaan tällä hetkellä 2200e/kk.
Tradenomeja tosin koulutettu aivan liikaa. Sen näkee työpaikoja hakiessa. Hakijoita satamäärin yhtä avointa paikkaa kohden. Näin ainakin pohjanmaalla.
Itse tein pätkätöitä/lomituksia ensimmäiset 4 vuotta valmistumisen jälkeen kunnes viimein tärppäsi nykyinen vakityö.
Ja tämän onnellisempi en voisi olla =)

Äänestä
  • tradenomi -03 tammikuu, pankissa asiantuntijatehtävissä, pohja n.2200 provisio n.1000 eur

    Äänestä

salkunhoitajana

palkka on tuottosidonnainen ja viisinumeroinen, eikä aina ala sillä ykkösellä.

tutkinnosta oli hyötyä sen verran, että nyt on kuitenkin tutkinto jonkunmoinen. Tästä on hyvä potkia jatkotutkintoja mba,cefa

Tradenomit pää pystyyn

Äänestä
  • Valmistunut 2002, työskentelen tällä hetkellä logistiikka kordinaattorina , palkka noin 2500 euroa bonukset. Työ vastaa koulutusta, joten en voi oikein valittaa.

    Tuli tässä mieleen eräs asia... Onko tehty mitään tutkimusta valmistuneiden sijoittumisesta työelämään? Olisi vain mielenkiintoista tietää miten miesten ja naisten tilanne eroaa työmarkkinoilla. Vanhoista opiskelukavereista miespuoliset ovat ihan hyvin työllistyneet, mutta naisille ei ole lainkaan yhtä hyvin käynyt. Onko muilla samansuuntaisia kokemuksia?

    Äänestä

  • eepi kirjoitti:

    Valmistunut 2002, työskentelen tällä hetkellä logistiikka kordinaattorina , palkka noin 2500 euroa bonukset. Työ vastaa koulutusta, joten en voi oikein valittaa.

    Tuli tässä mieleen eräs asia... Onko tehty mitään tutkimusta valmistuneiden sijoittumisesta työelämään? Olisi vain mielenkiintoista tietää miten miesten ja naisten tilanne eroaa työmarkkinoilla. Vanhoista opiskelukavereista miespuoliset ovat ihan hyvin työllistyneet, mutta naisille ei ole lainkaan yhtä hyvin käynyt. Onko muilla samansuuntaisia kokemuksia?

    olen huomannut saman ilmiön. Lähipiiristäni monta miespuolista tradenomia on päässyt suoraan talouspäälliköksi tms. hyväpalkkaiseen hommaan, kun taas naispuoliset häärii alipalkattuna kaupan kassalla tai "toimistorottana" kuten minä. Kovalla työllä ja lapsentekoiän ohittaneena nainen voi sitten edetä vähitellen hanttihommista koulutusta vastaavaan hommaan.

    Äänestä

  • minä................. kirjoitti:

    Niinhän se oli jo silloin, kun valmistui yo-merkonomeja. Miehet sangen vähilläkin avuilla johtotasoon tai ainakin pikkupäälliköksi, naiset toimistovirkailijoiksi tai johonkin pienipalkkaiseen valtion virkaan, nyt sitten tradeilla samoin. Kaikki miehet ovat sijoittuneet hyvin meidänkin ajoilta, riippumatta siitä, mitä he osasivat tai millaisia henkilökohtaisia edellytyksiä oli. Yksi nainen on johtotehtävissä, mutta se onkin isältä peritty firma.

    Äänestä

Pikkupäällikkö ilman alaisia suuressa konsernissa, markkinointiosasto 33t/vuosi muut edut.

Armeijan jälkeen olin ko. konsernissa heti hanttihommissa ja kun opiskelut alkoivat löytyi "paperinpyörittäjän" tehtäviä. Harjoittelut ja opinnäytteen tein samaan yritykseen ja kun valmistuin pääsin sisäisesti oman alan eli markkinoinnin tehtäviin. Opiskelu varmasti nopeutti etenemistä, vaikkakin kovasti arvostetaan yrityksen tuntemusta ja paperit ovat plussaa.

2007 alussa siirryyn uusiin haasteisin konsernin sisällä ja vastuu kasvaa, samoin palkka.

Tsemppiä kaikille tradenomeille!! Monet asiat ovat itsestä ja omista tavoitteista kiinni.

Äänestä
  • Kaikki eivät asu, työskentele ja saa palkkaa pääkaupunkiseudulla. On ihan eri asia keskustella mahdollisuuksista ja palkoista muualla Suomessa eivätkä kaikki voi tai halua muuttaa pääkaupunkiseudulle!

    Mikäli joku on sattunut syntymään tai jossain vaiheessa muuttamaan pääkaupunkiseudulle ja sattunut onnistumaan työelämässä ei se sitä aina merkitse, että on niin valtavan hyvä ja muut huonoja. Onnellakin on osansa elämässä ja monet joutuvat perhesyiden tms. vuoksi elämään muualla tai halauavat elää muualla ja työmahdollisuudet sen mukaiset. Yritysten terve hajasijoitus enenevässä määrin olisi järkevää.

    Kun joku leuhkii kuinka hän on menestynyt, kun on niin hyvä ja paras niin sehän on sama kun joku kehuisi kuinka minä osasin valita oikeat vanhemmat ja geenit kun en ole sairastunut kuten naapuri vakavaan sairauteen, yhtä tyhmää... Samoin kuin väite, että minullapa on hyvä puoliso kun osasin oikein valita ja yhdessä olemme olleet jo pitkän aikaa. Osasimpa valita. Asiat eivät ole niin yksikertaisia eli onnellakin on osansa monesti. Joskus miettii jotain tuttuja jotka ovat täysin torvia ja kykenemättömiä, mutta saaneet jollain suhteilla tai puhumalla työnsä. Osaamisella ei ole ollut mitään tekemistä työn kanssa. Saattaa jopa tuottaa firmalle tappiota, mutta vaikea saada firmasta ulos. Onneksi kuitenkin useimmat ihmiset ovat alansa osaajia, sillä muutenhan koko Suomi olisi kusessa.

    Suomessa on paljon myös hyvin osaavia ja kykeneviä ihmisiä työn ulkopuolella, koska työpaikat ja ihmiset eivät kohtaa.

    Äänestä

Laskentatoimen merkonomiksi valmistuin 1995 Helsingissä ja pääsin tilitoimistoon, sen jälkeen vaihtelevia hommia ja samoin palkka, vuonna 2004 se oli 2200 euroa.

Aloitin tradenomin opinnot 2003 ja onneton muutin 2005 Tampereelle. Valmistun iltalinjalta vasta ensi vuonna, mutta jää alle 4 vuoden tuo opiskeluaika. Vakituista ja edes jotenkin kiinnostavaa työtä ei ole löytynyt (olen ollut mm. puhelinvaihteen hoitajana, raksalla ja myyntityössä). Palkkatoive on pudonnut jo 1600:aan ja päällikköhommat kuopattu, kun ei niihin näköjään naiset kelpaa. Mutta kun ei ole suhteita, niin ei koulutus eikä näköjään työkokemuskaan riitä. Ei se kokemus kuitenkaan ole ollut oikeanlaista? Tällaisen vastauksen olen saanut, kun olen kysynyt miksi putosin valittujen joukosta.

Opinnot ois voinut jättää väliin työnhakua ajatellen, muuten on ollut kyllä kiinnostavaa oppia asioita taloushallinnosta ja ymmärtää niitä laajemmin.

Äänestä

Valmistuin tradenomiksi 2002. Sen jälkeen pätkätöitä toimistoissa, koska ajattelin jatkavani kauppakorkeassa. Haaveeksi jäi ja nyt olen edelleen pätkätöissä ja etsin työpaikkaa, jossa viihtyisin. Olen toimistosihteerinä valtiolla ja samasta tehtävästä suoriutuisin merkonominakin. Palkka (1500e/kk) on köyhyysrajan alapuolella. Nyt alkaa jo vähän tuntua, että jämähdän paikoilleni. Kieltämättä tuntuu, että pitäishän nyt saada vastinetta tutkinnolle. Menee hukkaan. MBA-tutkintokin kauppakorkeassa onnistuu vain, jos on rahaa laittaa noin 30 000 e tai työnantajasi tahtoo osallistua/sitoutua siihen sijoittamalla osaamiseesi. Toistaiseksi en ole tuollaisen työnantajan leivissä.

Olen kyllä ollut tyytyväinen tutkintooni siinä mielessä, että olen välttänyt työttömyyyden. Aina on löyty töitä ainakin täältä pk-seudulta. Nyt haaveilen edes vakituisesta työstä. Tradenomin tutkinto on kuin rutto; leviää joka puolelle. Suoraan vain yliopistoon lukemaan lakia tai kauppaa. Luepa sunnuntaina Hesarista työpaikkailmoituksia, kuinka moneen tehtävään haetaan juuri tradenomia? Me tehään merkonomin töitä, mutta ei ylletä samalla tasolle KTM kanssa.

Äänestä

Työskentelen taloushallinnossa, peruspalkka yli 40 000 vuodessa, lisäksi puhelin, muutama pienempiarvoinen etu ja vaihtelevat vuosibonukset (suurimmillaan tuhansia euroja).

Valmistuin ensimmäisten joukossa 90-luvulla ja hyvin arvosanoin. Tein alan rutiinitöitä lähes koko opintojen ajan. Työura on edennyt mukavasti ja sekin on palkitsevaa kun huomaa, että työpanosta on lähes poikkeuksetta eri työpaikoissa arvostettu suuresti.

Koulujen tasossa on käsittääkseni suuren suuria eroja, mikä on harmillista, sillä tutkinnolla ei siten ole "standarditasoa". Lisäksi homma levisi käsiin siinä vaiheessa kun joka niemeen notkoon ja saarelmaan pystytettiin entisestä kauppaopistosta ammattikorkeakoulu. Siitä ehkä saa syyttää tätä keskustelua, missä työttömät, huonostipalkatut sekä taitojaan vaatimattomampaa työtä tekevät kertovat kurjuudestaan.

Mutta muistettava on sekin ettei mikään koulutus takaa tietä onneen, ellei asenne työhön ja sen tekemiseen ole kohdallaan ja hoksottimia sen verran että osaa soveltaa oppimaansa.

Äänestä
  • Taas yksi itsestään liikoja kuvitteleva. Omalla kohdallani ei takuulla ole taidoista kiinni.

    Kyse on suurimmalta osin siitä, että on liian vähän työkokemusta, koska hoidin pitkään sairasta lastani itse. Minä sain hyvät arvosanat kahden pienen lapsen kanssa, joista toinen pitkäaikais sairas eikä mitään ulkopuolista hoitoapua ollut käytettävissä. Olen aina ollut pidetty työntekijä. Minulle on asiakas tullut kadulla vastaan tullessa kehumaan ja moni työtoveri kehunut jälkeenpäinkin, valitettavasti olin se sinunkin halveksimasi tukityöllistetty. Siinä olet oikeassa, että asenne ratkaisee, juuri kaltaistesi ennakkoluuloinen asenne työttömiä kohtaan. Olen kyllä nähnyt tukitöissä ja harjoitteluissa useita vakkareita tradeja ja merkonomeja, joiden osaaminen on heikkoa. En tajua, kuinka vakkarityöläiset eivä tätä huomaa, oma osaaminen jäljessä vai itsekehun tarpeessa salataan? Jokaiselle pitäisi laittaa osaamiskartoitustesti vuoden välein, tekisi hyvää.

    Äänestä

  • moni muukin asia kirjoitti:

    Taas yksi itsestään liikoja kuvitteleva. Omalla kohdallani ei takuulla ole taidoista kiinni.

    Kyse on suurimmalta osin siitä, että on liian vähän työkokemusta, koska hoidin pitkään sairasta lastani itse. Minä sain hyvät arvosanat kahden pienen lapsen kanssa, joista toinen pitkäaikais sairas eikä mitään ulkopuolista hoitoapua ollut käytettävissä. Olen aina ollut pidetty työntekijä. Minulle on asiakas tullut kadulla vastaan tullessa kehumaan ja moni työtoveri kehunut jälkeenpäinkin, valitettavasti olin se sinunkin halveksimasi tukityöllistetty. Siinä olet oikeassa, että asenne ratkaisee, juuri kaltaistesi ennakkoluuloinen asenne työttömiä kohtaan. Olen kyllä nähnyt tukitöissä ja harjoitteluissa useita vakkareita tradeja ja merkonomeja, joiden osaaminen on heikkoa. En tajua, kuinka vakkarityöläiset eivä tätä huomaa, oma osaaminen jäljessä vai itsekehun tarpeessa salataan? Jokaiselle pitäisi laittaa osaamiskartoitustesti vuoden välein, tekisi hyvää.

    Hei!

    Olen pahoillani jos annoin jotenkin ylimielisen kuvan. En kuvittele itsestäni liikoja, mutta paikkani tiedän. Tiedän myös omat rajani ja rajoitteeni.

    Mielestäni tämän maan koulutuspolitiikka on pielessä. Kohistaan akateemisen työttömyyden lisääntymisestä, tradenomien työttömyydestä jne. Silti näiden opinahjojen oppilasmääriä ei karsita tarpeeksi ja ohjata niitä esim. rakennusalalle missä työvoimapula on todellinen. Nuorisoa ei kiinnosta, niinpä. Mutta mitä ihnmettä teet kivalla tutkinnolla, jos et saa työtä.

    Silloin kun valmistuin, tradenomit työllistyivät n.100 %:sesti. Sitten tapahtui jotain, mitä ainakaan meille ei annettu ymmärtää tulevan tapahtuvaksi kun aloitimme opinnot. Kauppaopistot tekivät joukkovaelluksen ammattikorkeiksi ja merkonomien opiskelupaikat vähenivät murto-osaan, ei ihme että tutkintomme koki inflaation. Ikään kuin olisi keksitty merkonomille uusi nimi ja opintoja hivenen laajennettu.

    Mielestäni se myös vaan on tunnettu fakta, että ammattikorkeat ovat hyvin eri tasoisia. Tästä olen keskustellut usean eri opinahjossa opiskelleen kanssa. Siksipä pitääkin markkinoida itsensä persoonallaan eikä papereillaan.

    Papereilla on mielestäni sen verran merkitystä, että en voi ihan rehellisesti sanoen ymmärtää miten joku jolla on suora rivi ykkösiä ja toisella viitosia voisivat olla tasapäisiä hakutilanteessa. Ensimmäinen on lukenut tärpit, rämpinyt jotenkin tentit läpi ja moni asia jäänyt sisäistämättä. Keskiverto on sitten asia erikseen.

    En todellakaan halveksi tukityöllistettyjä tai työttömiäkään. Se on tilanne, joka voi osua kohdalle kenelle tahansa, myös itselle. Sitten alkaa katse mennä kieroon, jos työttömyydestä muodostuu elämäntapa tai olotila josta ei edes pyritä pois. Jos ihmisen irtisanominen virherekrytoinnin jälkeen olisi helpompaa tässä maassa tai määräaikaisten käyttö vapaampaa, olisi varmasti enemmän työpaikkoja. Tilanne ei toki ole ideaalein työntekijän kannalta mutta ainakin hän saa omalle osalleen sitä arvokasta työkokemusta. Kyllä meilläkin olisi töissä paikka tai kaksi auki, mutta kun ei ihan tarkkaan tiedä tarvetta eikä uskalla ottaa riskiä ettei tilannetta sitten saadakaan korjattua. Yritetään sitten sinnitellä vähemmin voimin toistaiseksi kunnes tilanne selkeytyy. Ja taas yksi tradenomi jää toistaiseksi ilman töitä.

    Äänestä

Technical Support Engineer on nimike, ulkomailla olen töissä. Toimistohomma, jossa ei lainkaan asiakaspalvelua.

Palkka on 2000e/kk +kotiin internet+ työmatkakorvaus 100%, lounasetu (5,60e x 22pv), lisäksi täällä saa 13. kuukauden palkan näin joulukuussa.

Valmistuin tammikuussa 2005 mutta ei mitään mieltä jäädä Suomeen makaamaan ja siivoojaksi kun maailmalla pääsee hyvin pian tosi hyväänkin työhön kun vain etsii. Palailen sitten Suomeen kun tilanne paranee, sitä ennen koluan Euroopan. Ei huono diili, ollenkaan ;-)

Koulun käynti kannatti sinänsä että sai sen paperin ja kokemusta ulkomaillaolosta (vaihdossa).

Äänestä

palkka 2625 eur/kk plus bonukset. Projektikoordinaattori tällä hetkellä. Suht tyytyväinen.

Äänestä

Myynnissä olen töissä. En kylläkään provikapalkalla, vaan ihan kk-korvauksella.

Kannatti käydä koulut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

galluppi kirjoitti:

Jos tähän kyselyyn vastaisi tradenomin paperit hommanneet eli

missä työtehtävissä olet tällä hetkellä?

Millainen palkka?

Kannattiko käydä koulua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu