Kuka päättää ohjelmiin tulevista äänestyspätkistä? Jani oksentaa, Sari pelleilee lystikkäästi. Olen kyllä Sarin kannattaja muutenkin, mutta kyllä tämä provo käy vähän ihmetyttämään... Olenko ainoa?
Kunhan ihmettelen...
ellu-67
3403
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
miksi Janista on tuo pätkä laitettu, siitähän ei ole mitään muuta mainittavaa materiaalia olemassa.
niinkuin aikaisemminkin. Ihan turha Big Botherissa on ketään edes äänestää. Tuotanto valitsee itselleen kaikkein sopivamman kilpailijan jatkoon, sellaisen joka tuottaa kisassa eniten. Tilanne varmistetaan sillä että laitetaan toisesta kilpailijasta mahdollisimmn epäsuotuisaa materiaalia koostelähetykseen ja häätöäänestys-videoon. Silloin näyttää enemmän siltä, että äänestystulokset ovat oikeita.
Näin on tehty alusta asti ja tehdään loppuun saakka.
BB:n suosikkeja ovat: Hanne, Sari, Kaki ja Olli.
Se on nähty jo toisen kuukauden alusta, että kyseiset henkilöt ovat BB:n tuotannon suosiossa.
Ja Ollihan on sitten sellainen tapaus, että vaikea sanoa onko oikea kilpailija vai myyrä.
Niin miksi Saria on rangaistu laittamalla hänet äänestykseen? Ja Hanneakin on rangaistu jostain salakielellä puhumisesta antamalla lisäpisteitä.