Tylsää ja arkista

Ajattelin olla tällä kertaa kusipäisin mahdollinen ilonpilaaja. Ajattelin, että mitäpä jos ikäänkuin luopuisimme uskomuksistamme ja ennakkoluuloistamme ja tarkastelisimme maailmaa kaikkine ilmiöineen sellaisena kuin se on, eikä sellaisena kuin sen uskomme olevan.

Aatelkaas, jos ihmiset viettävätkin Suomessa tavallista tylsää elämää, johon ei kuulukaan vehkeilyjä ja salaliittoja?

Otetaan esimerkiksi ihan muutama tätä palstaa koskeva oletus, joista voisimme vaikka keskustella.

1) Suomessa toimii jokunen kymmenen aktiivia scientologia, jotka aidosti uskovat että oppi, jonka varaan he elämänsä rakentavat pelastaa maailman. Mikään todellinen ei tällaiseen uskomukseen anna aihetta, mutta kyseessä onkin uskontoon rinnastettava uskomus, jolle ei löydy koskaan järjellistä selitystä. Nämä ihmiset eivät ole pahoja, eivätkä halua pahaa muillekaan. Kunhan ovat yhden lajin hörhöjä. Antaa kaikkien kukkien kukkia!

2) Hieman toistakymmentä vuotta sitten Espoossa yksi ihminen sekosi scientologiaan niin pahasti, että otti velkaa ja takasi jopa kaveriensakin velkoja voidakseen osallistua scientologien eri tasojen opintoihin. Pankit myönsivät auliisti lainoja kohteesta piittaamatta ja ihmisethän hyödynsivät tätä mahdollisuutta. Syntyi kuuluisa "ristiintakausskandaali", jonka yhdeksi osasyylliseksi katsottiin scientologiayhteisön antamat katteettomat lupaukset. Ihmiset pelästyivät ja scientologiayhteisö otti opikseen: tällaista ei enää koskaan saa tapahtua!

3) Muuan scientologi on ammatiltaan kukkakauppias ja pyrkii markkinoimaan ruusujaan esimerkiksi yrityksille näin joulun alla. Onko kyseessä silloin "scientologien yrityskuviot", joiden selvittämiseen tarvitaan vallan yksityisetsivän palveluja?

4) Ja toisaalta: entäpä jos ne psykiatrit ovatkin ihan tavallisia kunnon ihmisiä, joilla on ammattina auttaa muita ihmisiä? Terapiamuotoja on moneen lähtöön ja moneen eri tarpeeseen. Asiansa osaava lääkäri ei todellakaan ole ensimmäisenä huumaamassa potilaitaan pillereillä, vaan ihan oikeasti pyrkii kartoittamaan ihmisen sen hetkisen elämäntilanteen ja auttaa potilasta näistä lähtökohdista käsin.

Psykiatrit ovat ammattikunta, joiden palveluita tarvitaan yhä enemmän tässä suorituspaineita lisäävässä yhteiskunnassamme. Psykiatrista hoitoa tarvitaan, eikä sille ole ainakaan toimivia vaihtoehtoja. Mikäli joku tietää sellaisen, kertokoon välittömästi!!!
23579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Loistava kirjoitus.

1)
Ikävää että nämä muutamat sitten paasaavat kuin mitkäkin stereotyyppiset uskoon hörähtäneet ja "taistelee" liekit silmissä psykiatreja vastaan.
... positiivista että se taitaa rajoittua lähinnä tälle foorumille. :-)

2)
Onko kyse todella vain yhdestä tapauksesa?
Kaikki se puhe ristiintakauksista vain yhden jutun tähden?!

Äänestä
  • OT:n mielestä engrammit ovat huttua paskaa. Hän on sellainen skientologi.

    Äänestä

  • ..uskoa vaikka haluaisikin.

    2.
    Väärää tietoa.

    D :)

    Äänestä

  • BackUp kirjoitti:

    OT:n mielestä engrammit ovat huttua paskaa. Hän on sellainen skientologi.

    ....paljastaa allekirjoittaneen scientologia-menneisyyden.

    Suurta puhetta?

    D :)

    Äänestä

  • Dekkari. kirjoitti:

    >>Myöskin OT lupasi....
    Dekkari. 15.11.2006 klo 10.46
    ....paljastaa allekirjoittaneen scientologia-menneisyyden.

    Äänestä

  • Dekkari. kirjoitti:

    ..uskoa vaikka haluaisikin.

    2.
    Väärää tietoa.

    D :)

    "Näyttönä" suurista ristiintakausskandaaleista täällä on esitetty moneen kertaan se yksi ja ainoa oikeuden päätös, joka koskee ainoastaan yhtä ainoaa tapausta.

    Mikäli sinulla siis on oikeaa tietoa, anna tulla lukuja ja kertomuksia.

    Äänestä

  • BackUp kirjoitti:

    OT:n mielestä engrammit ovat huttua paskaa. Hän on sellainen skientologi.

    >>OT:n mielestä engrammit ovat huttua paskaa. Hän on sellainen skientologi.

    Äänestä

  • Operating Thetan kirjoitti:

    "Näyttönä" suurista ristiintakausskandaaleista täällä on esitetty moneen kertaan se yksi ja ainoa oikeuden päätös, joka koskee ainoastaan yhtä ainoaa tapausta.

    Mikäli sinulla siis on oikeaa tietoa, anna tulla lukuja ja kertomuksia.

    ..tekisit ?

    Asia selviää kun viitsii selvittää .....

    D :)

    Äänestä

  • Dekkari. kirjoitti:

    ..tekisit ?

    Asia selviää kun viitsii selvittää .....

    D :)

    Faktiset luvut vaan tekisivät juttusi hieman uskottavammiksi kuin pelkät epämääräiset heitot.

    Äänestä

  • Operating Thetan kirjoitti:

    Faktiset luvut vaan tekisivät juttusi hieman uskottavammiksi kuin pelkät epämääräiset heitot.

    tulee:

    -111 kpl
    -438 kpl
    - 79 kpl

    D :)

    Äänestä

  • Dekkari. kirjoitti:

    tulee:

    -111 kpl
    -438 kpl
    - 79 kpl

    D :)

    Nyt me kaikki uskotaan sinua ihan varmasti! :-D

    Äänestä

  • Operating Thetan kirjoitti:

    Nyt me kaikki uskotaan sinua ihan varmasti! :-D

    ..tuli todistettua se, että on asia mikä tahansa niin sinä vähättelet.

    Kuten aikaisemminkin jo kirjoitin, ota itse selvää....

    Kyseessä ei ole uskon asia.....

    D :)

    Äänestä

  • Dekkari. kirjoitti:

    ..tuli todistettua se, että on asia mikä tahansa niin sinä vähättelet.

    Kuten aikaisemminkin jo kirjoitin, ota itse selvää....

    Kyseessä ei ole uskon asia.....

    D :)

    >>Kyseessä ei ole uskon asia.....

    Äänestä

..vaikka siltä tuntuisikin...

Mutta palatataampa takaisin maanpäälle.

1.
Määrä lienee kutakuinkin kohdallaan.
Tosin uusia hahmoja on saapunut kuvioihin, mutta on sieltä poistunutkin.

2.
Ihan kiva tarina, mutta.....
Niitä ristiintakaajia on huomattavasti ennemmän kuin väität.Ristiintakauksen on läpikäynyt useampi sata ihmistä.Velkomusoikeuden käyntejä on lähes puolella tuosta määrästä.

3.
Ihan kiva tarina, mutta....
Niitä yrityksiäkin on yli sata WISE:n 4.100 firmaa (2004-tieto).
Sun floristis ei ole ainoa,mutta ehkä tunnetuin, koska toimi aikoinaan tiedoittajana julkisuudessa.

4.
Samaa mieltä....

Summa summarum:

Jos tietäisit, et enää luulisi tietäväsi.....

Ai minkä takia ei tarkkoja määriä ?

Lupasit palstalla selvittää ½ tunnissa scientologien yritystoiminnan, joten oletan, että ristiintakaajien määrä ja yritysten määrä selviää tarkasti tunnissa ?

D :)

Äänestä
  • >>Ristiintakauksen on läpikäynyt useampi sata ihmistä.Velkomusoikeuden käyntejä on lähes puolella tuosta määrästä.>Niitä yrityksiäkin on yli sata WISE:n 4.100 firmaa (2004-tieto).>Jos tietäisit, et enää luulisi tietäväsi.....>>Lupasit palstalla selvittää ½ tunnissa scientologien yritystoiminnan>oletan, että ristiintakaajien määrä ja yritysten määrä selviää tarkasti tunnissa ?

    Äänestä

  • Operating Thetan kirjoitti:

    >>Ristiintakauksen on läpikäynyt useampi sata ihmistä.Velkomusoikeuden käyntejä on lähes puolella tuosta määrästä.>Niitä yrityksiäkin on yli sata WISE:n 4.100 firmaa (2004-tieto).>Jos tietäisit, et enää luulisi tietäväsi.....>>Lupasit palstalla selvittää ½ tunnissa scientologien yritystoiminnan>oletan, että ristiintakaajien määrä ja yritysten määrä selviää tarkasti tunnissa ?

    ....on

    "Aivan varmasti, mutta ainoastaan yhdessä tapauksessa on osoitettu, että scientologialla harhaanjohtavine lupauksineen olisi ollut osuutta asiaan."

    Kannattaisi sinunkin möyriä oikeuslaitosten arkistoissa, eikä kerjätä tietoa täällä palstalla.

    "Siis Suomen muutamalla kymmenellä aktiiviskeidolla on toistasataa firmaa! Mitenköhän tuo lienee mahdollista? Olethan itse antanut ymmärtää, että kyse on vieläpä persaukisesta ja konkurssikypsästä jengistä... "

    Mitä, etkö olekkaan selvittänyt niitä firmoja ?

    Vihjeeksi voin sanoa, että eräskin nimeltä mainitsematon scientologi pyöritti yhtä aikaa seitsemää firmaa....

    Vaikuttaa vähän siltä, että puhut suurista tiedoista, mutta taidoiltasi vaikutat noviisilta....

    "Tiedän sen mikä perustuu oikeaksi osoitettuun tietoon. En kuvittele ja kehittele paranoidisia salaliittoteorioita, kuten eräät... "

    Totuus vaan näyttää vähän toisenlaiselta, kun sinusta puhutaan...

    Taidat olla pelkkä höpöhöpö-osaston hörhö ?

    Isot on miehellä jutut, vaan ei näyttöä mistään.

    >>>Vaikuttaa vähän siltä, että puhut suurista tiedoista, mutta taidoiltasi vaikutat noviisilta....

    Äänestä

  • Operating Thetan kirjoitti:

    Isot on miehellä jutut, vaan ei näyttöä mistään.

    >>>Vaikuttaa vähän siltä, että puhut suurista tiedoista, mutta taidoiltasi vaikutat noviisilta....

    "Isot on miehellä jutut, vaan ei näyttöä mistään."

    Noinhan sitä luulee kun asiaa sivusta katsoo.

    "...sanoo yksityisetsivä, joka itse paljastaa itsensä yleisellä keskustelupalstalla, juu... "

    Mullapa ei ole mitään salattavaa, mites sulla ?

    Ja joka vuosi tällä palstalla on käyty tämä sama kommunkointi meikäläisestä, joten entä sitten ?

    >>Mullapa ei ole mitään salattavaa, mites sulla ?>Ja joka vuosi tällä palstalla on käyty tämä sama kommunkointi meikäläisestä, joten entä sitten ?

    urputtavat Scn-aiheesta eivätä uskaltadu Scn-istuntoon, on varmasti salattavaa. E-mittari näyttää amottomasti läpi mielen esteiden, jotka muodostuvat näin: "en tehnyt sitä", "olen syytön", olen puhdas, "se oli muiden vika", "muut ovat tehneet sen", "se on Scientologian tai LRH:n vika", "se on scn-organisaation vika" jne. Varmaankin E-mittari on maailman invalidoiduin (väheksytyin)instrumentti, varsinkin niiden toimesta, joidenka pitäisi tietää jotain sähköstä, fysiikasta ja luonnonlaeista. OT:lle voisi tehdä gutaa organisaatioon liittyvä "security check" e-mittarilla. Tietää jokseenkin, palasia sieltä ja täältä tai joidenkin aikaisempien väärinymmärrettyjen tekniikoiden kautta, ei vapauta ihmistä! Yksittäisenä LRH:n kirjoja lukevana henkilö voi saada jonkinlaisen käsityksen tästä aiheesta, mutta mikä on hänen vaikutuspiirinsä? Jossain vaiheessa hänen täytyy kuitenkin perustaa ryhmä. Aikaisimpina vuosinaan LRH oli yksin, hän tutki ja auttoi (auditoi) ihmisiä sen minkä kerkisi. Sitten hänen oli annettava auditoijan tehtävänsä organisaatiolle, jossa on paremmat mahdollisuudet käsitellä erilaisia tapauksia. LRH kehitti Scn-organisaation. Yksittäisestä ihmisestä jää lopulta vain nimi kiveen (kehojen ikä on rajallinen), mutta organisaatio jatkaa kaikesta huolimatta. Eli, huomenta vaan kaikille.

    Äänestä

  • Operating Thetan kirjoitti:

    >>Mullapa ei ole mitään salattavaa, mites sulla ?>Ja joka vuosi tällä palstalla on käyty tämä sama kommunkointi meikäläisestä, joten entä sitten ?

    ..parempiin tuloksiin kun sinä tuolla mäyräkoira-mentaliteetilläsi....

    D :)

    Äänestä

  • ACD kirjoitti:

    urputtavat Scn-aiheesta eivätä uskaltadu Scn-istuntoon, on varmasti salattavaa. E-mittari näyttää amottomasti läpi mielen esteiden, jotka muodostuvat näin: "en tehnyt sitä", "olen syytön", olen puhdas, "se oli muiden vika", "muut ovat tehneet sen", "se on Scientologian tai LRH:n vika", "se on scn-organisaation vika" jne. Varmaankin E-mittari on maailman invalidoiduin (väheksytyin)instrumentti, varsinkin niiden toimesta, joidenka pitäisi tietää jotain sähköstä, fysiikasta ja luonnonlaeista. OT:lle voisi tehdä gutaa organisaatioon liittyvä "security check" e-mittarilla. Tietää jokseenkin, palasia sieltä ja täältä tai joidenkin aikaisempien väärinymmärrettyjen tekniikoiden kautta, ei vapauta ihmistä! Yksittäisenä LRH:n kirjoja lukevana henkilö voi saada jonkinlaisen käsityksen tästä aiheesta, mutta mikä on hänen vaikutuspiirinsä? Jossain vaiheessa hänen täytyy kuitenkin perustaa ryhmä. Aikaisimpina vuosinaan LRH oli yksin, hän tutki ja auttoi (auditoi) ihmisiä sen minkä kerkisi. Sitten hänen oli annettava auditoijan tehtävänsä organisaatiolle, jossa on paremmat mahdollisuudet käsitellä erilaisia tapauksia. LRH kehitti Scn-organisaation. Yksittäisestä ihmisestä jää lopulta vain nimi kiveen (kehojen ikä on rajallinen), mutta organisaatio jatkaa kaikesta huolimatta. Eli, huomenta vaan kaikille.

    ..reaktio.
    "en tehnyt sitä", "olen syytön", olen puhdas, "se oli muiden vika", "muut ovat tehneet sen".

    Näinhän te asioita selitätte, vai onko teistä joku julkisesti ottanut vastuuta ?....

    Eiköhän se ole jo todistettu, että se E-käkkylä on vain uskonnollinen,yliarvostettu ja ylihinnoiteltu väkkyrä, jolla ei tee mitään paitsi scientologien kuvitelmissa.

    Paljonko muuten tarttet vitamiineja tuollaisen ylipirteän jutun vääntämiseksi näin aamutuimaan ?

    D :)

    Äänestä

  • Dekkari. kirjoitti:

    ..parempiin tuloksiin kun sinä tuolla mäyräkoira-mentaliteetilläsi....

    D :)

    >>Huomattavasti...
    Dekkari. 16.11.2006 klo 10.39
    ..parempiin tuloksiin kun sinä tuolla mäyräkoira-mentaliteetilläsi....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Operating Thetan kirjoitti:

Ajattelin olla tällä kertaa kusipäisin mahdollinen ilonpilaaja. Ajattelin, että mitäpä jos ikäänkuin luopuisimme uskomuksistamme ja ennakkoluuloistamme ja tarkastelisimme maailmaa kaikkine ilmiöineen sellaisena kuin se on, eikä sellaisena kuin sen uskomme olevan.

Aatelkaas, jos ihmiset viettävätkin Suomessa tavallista tylsää elämää, johon ei kuulukaan vehkeilyjä ja salaliittoja?

Otetaan esimerkiksi ihan muutama tätä palstaa koskeva oletus, joista voisimme vaikka keskustella.

1) Suomessa toimii jokunen kymmenen aktiivia scientologia, jotka aidosti uskovat että oppi, jonka varaan he elämänsä rakentavat pelastaa maailman. Mikään todellinen ei tällaiseen uskomukseen anna aihetta, mutta kyseessä onkin uskontoon rinnastettava uskomus, jolle ei löydy koskaan järjellistä selitystä. Nämä ihmiset eivät ole pahoja, eivätkä halua pahaa muillekaan. Kunhan ovat yhden lajin hörhöjä. Antaa kaikkien kukkien kukkia!

2) Hieman toistakymmentä vuotta sitten Espoossa yksi ihminen sekosi scientologiaan niin pahasti, että otti velkaa ja takasi jopa kaveriensakin velkoja voidakseen osallistua scientologien eri tasojen opintoihin. Pankit myönsivät auliisti lainoja kohteesta piittaamatta ja ihmisethän hyödynsivät tätä mahdollisuutta. Syntyi kuuluisa "ristiintakausskandaali", jonka yhdeksi osasyylliseksi katsottiin scientologiayhteisön antamat katteettomat lupaukset. Ihmiset pelästyivät ja scientologiayhteisö otti opikseen: tällaista ei enää koskaan saa tapahtua!

3) Muuan scientologi on ammatiltaan kukkakauppias ja pyrkii markkinoimaan ruusujaan esimerkiksi yrityksille näin joulun alla. Onko kyseessä silloin "scientologien yrityskuviot", joiden selvittämiseen tarvitaan vallan yksityisetsivän palveluja?

4) Ja toisaalta: entäpä jos ne psykiatrit ovatkin ihan tavallisia kunnon ihmisiä, joilla on ammattina auttaa muita ihmisiä? Terapiamuotoja on moneen lähtöön ja moneen eri tarpeeseen. Asiansa osaava lääkäri ei todellakaan ole ensimmäisenä huumaamassa potilaitaan pillereillä, vaan ihan oikeasti pyrkii kartoittamaan ihmisen sen hetkisen elämäntilanteen ja auttaa potilasta näistä lähtökohdista käsin.

Psykiatrit ovat ammattikunta, joiden palveluita tarvitaan yhä enemmän tässä suorituspaineita lisäävässä yhteiskunnassamme. Psykiatrista hoitoa tarvitaan, eikä sille ole ainakaan toimivia vaihtoehtoja. Mikäli joku tietää sellaisen, kertokoon välittömästi!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu