Metsän vanki
Johdanto
Olen pimeyden keskellä. Kuulen ympärilläni puiden oksien havinaa, kun tuuli ravistelee niitä vimmatusti. Lenkkitossuni ovat antaneet periksi vedelle jo kauan aikaa sitten. On kylmä, julmetun kylmä. Ylläni on vain valkoinen mudan tahraama t-paita, farkut ja ne likomärät tossut. Makaan selälläni sammaleen päällä ja puiden latvojen välistä avautuu näkymä muutamaan kirkkaaseen tähteen pikimustalla taivaalla. En alkuhämmennykseltäni huomioinut takaraivossani orastavaa kipua. Varovasti hapuilen kädelläni lähemmäs kipupistettä, ja koskiessani siihen haavaan koskee vain enempi. Käteeni tarttuu hyytynyttä verta, ja tämä näky tuo mieleeni ajatuksia. Mitä ihmettä on tapahtunut? Missä olen? Miten jouduin tänne?
En muista miten olisin tähän joutunut. Nousen hitaasti ylös ottaen tukea läheisestä puusta, joka on sateen jäljiltä märkä. Katselen ympärilleni ja huomaan olevani keskellä metsää. Ilman mitään tietoa sijainnistani lähden varovasti etenemään kohti tuntematonta, minkä toivon olevan edes pieni vihje asutuksesta.
Samoiltuani pienen tovin saavun pienelle rantakalliolle, ja päästäkseni veden äärelle täytyisi minun laskeutua alas kalliota noin puolitoista metriä. Otan kallionreunalla sijaitsevan puun oksasta kiinni ja laskeudun selkä rantaa kohti alas. Pudotessani parikymmentä senttiä ja laskeutuessani tasajalkaa maahan pikkukivet narskuvat jalkojeni alla. On niin hiirenhiljaista muuten, että tuntuu kuin liikkeeni kuuluisi toiselle puolelle metsää. Seuraan katseellani vedenpintaa jalkoneni juuresta aina horisonttiin asti. Olen ilmeisesti poukamassa, enkä tiedä kuinka pitkälle tämä järvi, jos se sellainen nyt on, ulottuu. Kumarrun pestäkseni käteni verestä ja veden kohdatessa käteni tunnen kuinka kylmät väreet kulkevat selkääni pitkin.
Päätän jatkaa matkaani pientä rantaa pitkin, toivoen että saisin edes jonkin vihjeen olinpaikastani. Kunpa en olisi täällä yksin. Olisipa joku täällä kanssani niin en tuntisi oloani niin turvattomaksi.
(Kirjoitan jatkoa kun työkiireiltäni ehdin)
Johdanto
Olen pimeyden keskellä. Kuulen ympärilläni puiden oksien havinaa, kun tuuli ravistelee niitä vimmatusti. Lenkkitossuni ovat antaneet periksi vedelle jo kauan aikaa sitten. On kylmä, julmetun kylmä. Ylläni on vain valkoinen mudan tahraama t-paita, farkut ja ne likomärät tossut. Makaan selälläni sammaleen päällä ja puiden latvojen välistä avautuu näkymä muutamaan kirkkaaseen tähteen pikimustalla taivaalla. En alkuhämmennykseltäni huomioinut takaraivossani orastavaa kipua. Varovasti hapuilen kädelläni lähemmäs kipupistettä, ja koskiessani siihen haavaan koskee vain enempi. Käteeni tarttuu hyytynyttä verta, ja tämä näky tuo mieleeni ajatuksia. Mitä ihmettä on tapahtunut? Missä olen? Miten jouduin tänne?
En muista miten olisin tähän joutunut. Nousen hitaasti ylös ottaen tukea läheisestä puusta, joka on sateen jäljiltä märkä. Katselen ympärilleni ja huomaan olevani keskellä metsää. Ilman mitään tietoa sijainnistani lähden varovasti etenemään kohti tuntematonta, minkä toivon olevan edes pieni vihje asutuksesta.
Samoiltuani pienen tovin saavun pienelle rantakalliolle, ja päästäkseni veden äärelle täytyisi minun laskeutua alas kalliota noin puolitoista metriä. Otan kallionreunalla sijaitsevan puun oksasta kiinni ja laskeudun selkä rantaa kohti alas. Pudotessani parikymmentä senttiä ja laskeutuessani tasajalkaa maahan pikkukivet narskuvat jalkojeni alla. On niin hiirenhiljaista muuten, että tuntuu kuin liikkeeni kuuluisi toiselle puolelle metsää. Seuraan katseellani vedenpintaa jalkoneni juuresta aina horisonttiin asti. Olen ilmeisesti poukamassa, enkä tiedä kuinka pitkälle tämä järvi, jos se sellainen nyt on, ulottuu. Kumarrun pestäkseni käteni verestä ja veden kohdatessa käteni tunnen kuinka kylmät väreet kulkevat selkääni pitkin.
Päätän jatkaa matkaani pientä rantaa pitkin, toivoen että saisin edes jonkin vihjeen olinpaikastani. Kunpa en olisi täällä yksin. Olisipa joku täällä kanssani niin en tuntisi oloani niin turvattomaksi.
(Kirjoitan jatkoa kun työkiireiltäni ehdin)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.