Mikä on

Olemme myös ostamassa keittiötä ja olemme käyneet kyselemässä tarjouksia ja saaneetkin ne jo. Muutamat toimittajat noudattavat melko samanlaista linjaa ja yksi on hinnallisesti huomattavastikin korkeampi. Nyt kiinnostaisi tietää, että paljonkohan hinnoissa on "happea" eli kuinkahan paljon uskaltaisi tinkiä. Ymmärtääkseni keittiökaupassa on myös viidakon laki, että vain tyhmä maksaa sen mitä pyydetään.
4630
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos yksi on huomattavasti kalliimpi, siellä on ainakin 2 tonnia ilmaa. Sano kohtuullinen vastatarjous ja katso miten käy. Tai tingi lisää kamaa, silleen saat enemmän.

Äänestä
  • Uusin oman keittiöni täysin 7 vuotta sitten. ensimmäinen tarjous oli isolta liikkeltä n. 50 000 mummukkaa ilman koneita. Maksoin lopulta 15 000 yksityiselle asentajalle joka haali osat alkuperäisten kalliiden piirustusten mukaisesti, samoista materiaaleista kaiken lisäksi. Ja asensi todella huolella.

    Jossain sitä happea oli.

    Äänestä

Merkistä joutuu yleensä maksamaan enemmän.
Pienemmät merkit ovat jo valmiiksi edullisia.
Ite hinnoittelen kaapit jo valmiiksi halvoiksi, joten ei tarvii kun korkeintaan pyöristellä enää.
nimim. "kauppias".

Äänestä

Merkistä riippumatta sellainen 10...15% pitäisi vähintään hinnan tippua, kun todella rupeat hieromaan. Jätä loppusuoralle pari merkkiä, joita kumpaakin vedätät alaspäin vuorotellen. Myyjiä ei kannata sääliä, tietävät kyllä rajansa. Suomalaiset ovat liian kilttejä ostajia ja maksavat mitä pyydetään.
Kun saat summan tavoitteeseesi, sitten tinkaat vielä korotonta maksuaikaa, ilmaisen kuljetuksen ym. roinaa kaupan päälle ja lopuksi myyjän vielä tarjoamaan sapuskat tai kahvit. Sellainen on pelin henki. Muista, Aina on Ostajan markkinat. Keittiöt ja keittiömerkit ei tästä maasta lopu kesken.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tinkaamisvara? kirjoitti:

Olemme myös ostamassa keittiötä ja olemme käyneet kyselemässä tarjouksia ja saaneetkin ne jo. Muutamat toimittajat noudattavat melko samanlaista linjaa ja yksi on hinnallisesti huomattavastikin korkeampi. Nyt kiinnostaisi tietää, että paljonkohan hinnoissa on "happea" eli kuinkahan paljon uskaltaisi tinkiä. Ymmärtääkseni keittiökaupassa on myös viidakon laki, että vain tyhmä maksaa sen mitä pyydetään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu