Hanne ja Olli

Ovat ovat petion alla kirjoittlemalla/ viestittämällä toistensa iholle kirjain kerrallaan, ketä äänestetään. Heistä jotenkin paistaa sovittu yhteistyö.
Ollista varsinkin.
Kale, Jenni ja Hanne päättivät häätää MIran.
Jos Kalea ei olisi ollut, niin Mira olisi voittanut !!
Hanne, Kaki ja Olli ovat finaalissa ???

Ja jos Sari ei ole finaalissa, niin KAKI voittakoon.
Hanne ja Olli ovat kieroja !!
3721
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

oot. Siellä ei ole enää kuin Hanne, jota kannattaisi pitää järki-ihmisenä. Ainut miinus Hannelle tulee että on retkahtanut olliretkuun mutta sekin taitaa olla vain taktiikkaa, sillä siellä on ankarat pelit nyt käynnissä.

Äänestä
  • Ethän unohda Jania, hyvin kasvatettua/kasvanutta nuorta miestä. Kohtelias ja fiksu, tajuaa kännipäissäänkin pelisäännöt, eikä sorru esim. naisten käpälöintiin kuten nämä muut nk. miehet.

    Todellinen herrasmies, joka on koko ajan parantanut otettaan ja saanut lisää näkyvyyttä talossa. On sen verran fiksu, että ei ole kaiken maailman päsmärien (esim. Mira) kanssa ruvennut huutamaan kilpaa ja hakemaan itselleen näkyvyyttä.

    Jani jatkoon!

    Äänestä

antoi ilkeän luonteensa tulla kunnolla esille ja sai lähteä talosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


matkalainen kirjoitti:

Ovat ovat petion alla kirjoittlemalla/ viestittämällä toistensa iholle kirjain kerrallaan, ketä äänestetään. Heistä jotenkin paistaa sovittu yhteistyö.
Ollista varsinkin.
Kale, Jenni ja Hanne päättivät häätää MIran.
Jos Kalea ei olisi ollut, niin Mira olisi voittanut !!
Hanne, Kaki ja Olli ovat finaalissa ???

Ja jos Sari ei ole finaalissa, niin KAKI voittakoon.
Hanne ja Olli ovat kieroja !!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu