Kielikurssi

Meillä neiti14vee olisi innostunut ensi kesän kielikurssista Englantiin.

Onko kenelläkään kokemusta? 'Uskaltaako' päästää???
4459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Moni kaverini on ollu kielikurssilla englannissa juuri 14-16-vuotiaana ja suurimmalla osalla oli selviä iltoja todella vähän.

ELi jos sallit kännäämisen kurssien ohella: päästä.

Äänestä
  • Ei siellä kuule ihan noin vain ryyppäämään pääse. Iltaisin on aktiviteetteja, aamuisin koulua ja muuta. Järjestöt on tosi tiukkoja ryyppäämisen suhteen, kiinni kun jää niin pääsee kotiin samantien omalla kustannuksella.

    Kyllä sinne voi fiksun tytön päästää ihan hyvillä mielin, ehkä kuitenkin odottaisin vuoden niin ei olisi enää aivan se nuorin niin pääsee porukkaan paremmin mukaan.

    Äänestä

18-vuotias tyttäreni oli viime kesänä 1. kerran 3 viikon EF-kielikurssilla Englannissa Torquyssa. Helsingin lentoasemalla kun häntä odottelimme, kuulin sivusta toisten vanhempien keskusteluja. (matkatavarat viipyivät, joten odotimme kauan.)Ryhmässä oli lähes 50 suomalaisnuorta, KAIKKI tyttöjä, keski-ikä 15-16v. Nuorimmat vasta 14v. Tulin entistä vakuuttuneemmaksi, että yhtään aikaisemmin en olisi omaa lastani sinne lähettänyt. Eikä hän itsekään olisi ollut siihen valmis, vaikka hänellä oli nyt mukana ja kämppäkaverina samassa perheessä hyvä kaveri kotikylältä.

14-vuotiaalla ei ehkä vielä ole niitä "eväitä" käsitellä koti-ikävää, isäntäperheen kanssa mahdollisesti tulevia ongelmia ym., mitkä on jo esim. 18-vuotiaalla. Nuoret joutuvat siellä liikkumaan yksin, esim. bussilla isäntäperheestä kouluun. (kaupunkilaislapselle tämä ei ehkä ole niin suuri kynnys, mutta meidän "maalaiselle" oli.) Olen itse lukion jälkeen asunut pari vuotta Englannissa, joten jotakin tiedän niistä oloista.

Vastaisin: annapa tytön vanheta pari vuotta. Ei kaikkea tarvitse kokea niin kovin nuorena. Kaikennäköisiä harrastusleirejä ym. voi sisällyttää kesälomaansa täällä Suomessakin. (Ehkä myös riparin, ellei ole jo käynyt). Pelkästään se on iso juttu, ehkä se kesän kohokohta tuon ikäisille. Työssäni olen 9-luokan luokanvalvoja, joten sekin maailma on aika lähellä.

Äänestä

Pähkäilin samanlaisten kysymysten kanssa vuosi sitten. Päätin kuitenkin päästää juuri 14v täyttäneen tyttäreni yksin kielimatkalle. Aluksi hänen piti lähteä Enlantiin tuo kurssi vaihtuikin yks kaks Irlantiin ja lopuksi tyttäreni lähtikin Maltalle, (tämä kaikki matkanjärjestäjän toimesta).
Matka oli kuitenkin opettava ja ikimuistoinen : ) Emme kumpikaan kadu tyttäreni matkaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JustWondering kirjoitti:

Meillä neiti14vee olisi innostunut ensi kesän kielikurssista Englantiin.

Onko kenelläkään kokemusta? 'Uskaltaako' päästää???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu