Eka saunaolut??

Ihan oisin vaan kysellyt mielenkiinnosta, että millon olette juonneet ekan saunaoluen imettävinä äiteinä, siis yhden? Entäs millon sillai, että olette pumppailleet maitoa valmiiksi ja ottaneet useamman ja isä on sit saanut hoitaa vauvan?

Kyllä niin tekisi jo mieli kun en oo maistanutkaan odotusaikana. Paitsi tuskinpa se sitten tulee mieleen kun on vauva tullut.
254534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Kyllä mä join aika pian synnytyksen jälkeen saunaoluen, eihän siinä mitään pahaa ole. Eihän kukaan nyt humalaan mene yhdestä oluesta, ehkä vähän voi poskia ruveta kuumottamaan mutta jos isäkin on paikalla, mitäs se haittaa. Ainut huono puoli oli se että maitoa nousi rintoihin entistä enemmän alkoholin takia. Mutta kyllä maistui hyvälle! :)

Tytön ollessa 2½ kuukautta lähdin tanssimaan parin siiderin voimin, jolloin pumppasin maitoa lapselle. En siis juonut kun 3-4 koko illan aikana mutta pääsinpähän vähän rentoutumaan.

Äänestä

Ajattele vauvaa, alkoholi on vauvalle haitallista erittäin pieninäkin pitoisuuksina. Jos et voi olla kokonaan juomatta niin älä missään tapauksessa juo enempää kuin se yksi 33cl saunaolut. Maidon pumppaaminen etukäteen ei auta koska alkoholi vaikuttaa kehossasi todella kauan jos sitä juot.

Kun kerran olet kunnioitettavasti ja vastuullisesti pystynyt pidättäytymään alkoholista odotusajankin niin miksi et pidättäytyisi alkoholista myös imetysajan. Ainakin pitättäytyisi yhtä harvoin juotua saunakaljaa suuremmista annoksista ja niin kauan kuin äidinmaito on vauvan pääravintoa.

Myöhemminkin alkoholia on käytettävä vastuullisesti ja vain kohtuullisia kertamääriä kohtuullisen harvoin. Sisareni on surullinen esimerkki alkoholisminsa kanssa taistelevasta äidistä. Vauvalle on yhtä vahingollista se että vanhemmat käyttävät synnytyksen jälkeen alkoholia kuin se että äiti käyttää synnytyksen aikana alkoholia.

Äänestä
  • Aiheesta ei tiedä mitään ja silti pitää neuvoa.

    "Sisareni on surullinen esimerkki alkoholisminsa kanssa taistelevasta äidistä"

    Mikä ei sitten tarkoita että kaikilla muillakin se alkoholi olisi ongelma. Jotkut ovat taipuvaisia riippuvuuteen, tosiet eivät. Ei sekoiteta niitä kahta, jookos?

    ***

    Äänestä

  • pitää olla aika taitava, että ottaa alkoholia synnytyksen aikana..

    Äänestä

  • hehheh,,.,.,. kirjoitti:

    pitää olla aika taitava, että ottaa alkoholia synnytyksen aikana..

    se parempi vaihtoehto kuin ilokaasu...;=)
    meinaan mulle tuli siitä aikas äklö olo...

    Äänestä

mutta ensimmäisen viinilasillisen taisin ottaa kun vauva oli pariviikkoinen.

(faktat peliin; äidinmaidon alkoholipitoisuus on niin pieni ettei siitä vauvalle ole haittaa, vauvan käsittely humaltuneena vain on vaarallista ja tökeröä)

Ulos hippaamaan en imetysaikana päässyt ensinkään, ja jos kotona järjestettiin illallisia, otin vain sen lasin tai pari ruuan kanssa että vauvaa voi vielä käsitellä ilman hiprakkaa. Pelkäähän se pienikin jos äidin ote on epävarma, eikö?

***

Äänestä

raskausajan nolla-linjalla, vaikka tiesin, että esim.puoli lasia viiniä ruuan kanssa olisi ollut ok. Mutta eipä tehnyt mieli edes sitä puolta lasia.

Ekan saunasiiderin (en juo olutta) join n.4kk päästä synnytyksestä.

Jälkikasvu oli reilun 10kk, kun äiti lähti nauttimaan yöelämästä ja juokasin silloin muutaman siiderinkin. Pieneen hiprakkaan ei pitkän tauon jälkeen enempää tarvittukaan. =)

Imetin n.6kk.

Äänestä

Jokaisen raskauden loppupuolella on jostain syystä ollut aina kauhea himo saaada kaljaa ja viiniä ja vaikka mitä (mikä sinänsä ihmetyttää, koska on niitä yhdeksän kuukauden taukoja ollut ilman alkoholia ihan ilman raskauksia tai muuta syytäkin). Aina olen odottanut, että syntyis nyt, että saisi kaljan juoda. Sitten kun vauva on syntynyt, ei mikään ole voinut vähempää kiinnostaa kuin alkoholi. Ja kun olen sen pullon avannut, niin pari hörppyä ja isä "joutuu" juomaan loput.

Mutta jos olisi maistunut, niin kyllä muuten sen saunakaljan oisin juonut heti kun oisin halunnut. Ei se imetystä haittaa. En ole tainnut koskaan juoda niin paljoa, että sen takia oisin lypsänyt maitoa. Joskus olen ollut ulkona kavereiden kanssa, mutta olen ollut ihan imetys- ja vauvanhoitokunnossa takaisin tultuani.

Äänestä

Mun elimistö tuntuu reagoivan muutenkin herkästi alkoholiin etten ota, niin paljon kuin rakastankin kopparbergin siideriä. Limu on aika hyvää korviketta! :D

Sen verran lankesin, että otin pienen hörpyn yhtenä päivänä. Eli varmaan n. ruokalusikallisen verran siideriä. Mutta eipä tuo elo mikskään siitä muuttunut eikä siitä pullollisestakaan, joten pysyn korvikkeissa..

Äänestä
  • Pakko sanoa tähän, että kopparbergsin korvikkeena limu on hyvää, nimittäin kyseinen "siideri" on ihan kamalan makeaa mielestäni...

    Sitä piti kysellä, että miksi sen elon pitäisi "joksikin" (miksi?) muuttua siitä pullollisestakaan, oletko humalahakuinen alkoholinkäyttäjä, ja jos olet niin silloin on kyllä tosi hyvä että olet huomannut kehon reagoivan herkästi alkoholiin ja tiedostat asian todella. Onkohan sulla ongelma...?

    Äänestä

  • ....imettävälle..... kirjoitti:

    Pakko sanoa tähän, että kopparbergsin korvikkeena limu on hyvää, nimittäin kyseinen "siideri" on ihan kamalan makeaa mielestäni...

    Sitä piti kysellä, että miksi sen elon pitäisi "joksikin" (miksi?) muuttua siitä pullollisestakaan, oletko humalahakuinen alkoholinkäyttäjä, ja jos olet niin silloin on kyllä tosi hyvä että olet huomannut kehon reagoivan herkästi alkoholiin ja tiedostat asian todella. Onkohan sulla ongelma...?

    Ei, se elo ei miksikään muutu pullollisesta ja sillä tarkoitin sitä, että voin hyvin juoda jotain muutakin missä sitä alkoholia ei ole tippaakaan. En juo humalahakuisesti vaan maun takia. Ja makua on limsassakin.

    Mulle tulee herkästi päänsärkyä siitä yhdestäkin pullollisesta, sitä tarkoitin herkästi reagoimisella. Krapulaan riittää parhaillaan jo muutama.

    Äänestä

voit ottaa oluen vaikka synnytyslaitoksella. Ei mitään haittaa.

Esim. hedelmäpitoisissa pilttipurkeissa on sama määrä alkoholia eli esim. 0,3 promillea kuiin äidillä parin kaljan jälkeen veressään.

Hedelmät ovat poiminnan jälkeen lievässä käymistilassa, mutta pitoisuudet ovat niin pienet, että niistä ei edes puhuta. Myös joissain hapanmaitovalmisteissa voi olla häviävän pieni määrä alkoholia.

Voit tietysti tarkistaa asian vaikka valmistajilta, ellet minua usko.

Kun itselläsi parin kaljan jälkeen on 0,3 tuhannes osaa (promille) alkoholia veressä, on se lapsen veressä taas ainoastaan taas tuhannesosa tästä. Eli ei yhtään mitään.

Raskausajan alkoholinkäytöllä on haittavaikutuksia sikiöön. Imetysaikana kohtuukäytöllä ei mitään merkitystä.

Äänestä

Onpa älytöntä, että joku ei sallisi imettävälle äidille edes yhtä saunaolutta, kun se voi olla lapselle vaarallista...mikä ei tietenkään pidä paikkansa, kaikki jotka asiasta joskus ovat lukeneet tietävät tämän. ei kannata vastata, jos ei tietoa ole.
Eli sen saunaoluen voi kysyjä ottaa ihan hyvillä mielin vaikka heti kotiin päästyään, se ei vaikuta vauvaan mitenkään, ellet sitten tule siitä yhdestä ihan tolkun humalaan.
ihan sille yhdelle vastaajallekin tiedoksi, että esim. vauvalle annettavissa d-vitamiinitipoissa on enemmän alkoholia apuaineena, kuin mitä lapsi saisi rintamaidosta, jos äiti on juonut yhden (tai kaksikin) oluen...

Äänestä

Minä join ensimmäisen siiderin heti, kun menin ensimmäisen kerran saunaan sairaalastatulon jälkeen. Raskausaikana en juonut alkoholia ollenkaan, koska ei tehnyt mieli.

Hankkikaa hyvät ihmiset alkometri, niin tiedätte miten alkoholipitoinen juoma kehossanne vaikuttaa!! Itse olen puhaltanut 6 siiderin (0,5l) jälkeen 0.2 promillea eli ei juuri mitään! Enkä todellakaan tuntenut olevani humalassa!!

Äänestä

En muista mistä just taannoin luin, että jos imettävä äiti juo alkoholia niin vähän että voisi ajaa lain sallimissa promilleissa autoa, hän voi myös imettää, ilman että alkoholi mitenkään vaikuttaisi lapsen terveyteen

Äänestä

No mikset voisi ottaa.. Sainhan minäkin synnytyksen jälkeen kuohuviiniä - ihan alkoholipitoista - ja lapsi tuotiin hyvin pian sitten syömään rintamaitoa. Ei kai ne siellä lasta myrkyttäisi...

Äänestä

Kyllä sä voit yhden saunakaljan juoda silloin kun sun mielesi sitä tekee. Se alkoholimäärä mitä siitä maidon kautta vauva saa, on niin pieni että sillä ei ole mitään merkitystä.
Tämä ohje ettei alkoholia imettäessä saisi ottaa, perustuu enempi siihen, että humalassa ollessa äiti voi muulla tapaa vahingoittaa lastaan. Ja humalaanhan sinä et siis itseäsi juo?!
Ja jos niin teet, niin sitten kerran lypsät aamulla ja asia on selvä ;)

Äänestä
  • tarkoitus olisi lähteä uutenavuotena viettämään iltaa ja juoda korkeitaan 3-5 olutta. Olen yrittänyt lypsää maitoa pakkaseen mutta pumpulla ei irtoa mitään. Korviketta on syönyt kumminkin silloin kun olen ollut asioilla enkä ole voinut imettää.Meneekö imetys "sekaisin jos vauvaa syöttää sen päivän ajan korvikkeella?(ikää n.3kk)

    Äänestä

  • äippä kirjoitti:

    tarkoitus olisi lähteä uutenavuotena viettämään iltaa ja juoda korkeitaan 3-5 olutta. Olen yrittänyt lypsää maitoa pakkaseen mutta pumpulla ei irtoa mitään. Korviketta on syönyt kumminkin silloin kun olen ollut asioilla enkä ole voinut imettää.Meneekö imetys "sekaisin jos vauvaa syöttää sen päivän ajan korvikkeella?(ikää n.3kk)

    mutta ihan hyvin voit tuonkin määrän jälkeen imettää noin jo isoa vauvaa.

    Kun hiljalleen otat 3-5 keskiolutta, niin ei puolta promillea ylitä veresi alkoholipitoisuus millään. Ellet nyt joku aivan nelkyt kiloinen kirppu ole.

    Isommatkaan määrät eivät mitenkään ole haitaksi vauvalle alkoholin puolesta, mutta muuten se ehkä ei ole järkevää ruveta oikein dokaamaan, jos pieni vauva vastuulla.

    Itse en ainakaan missään tapauksessa juonut tuota enempää missään tilanteessa imettäessäni. Mutta pieni rentoutuminen alkoholin avulla on aivan ok.

    Äänestä

  • äippä kirjoitti:

    tarkoitus olisi lähteä uutenavuotena viettämään iltaa ja juoda korkeitaan 3-5 olutta. Olen yrittänyt lypsää maitoa pakkaseen mutta pumpulla ei irtoa mitään. Korviketta on syönyt kumminkin silloin kun olen ollut asioilla enkä ole voinut imettää.Meneekö imetys "sekaisin jos vauvaa syöttää sen päivän ajan korvikkeella?(ikää n.3kk)

    ajattelisin. Eli kyllä voit varmaankin imettää ihan normaalisti. Tai jos epäröit sen aamutissin kanssa, niin lypsä enimmät paineet pois (kalja tai siideri lisää maidontuloa, ainakin mulla) ja anna imeä niitä takamaitoja sitten vauvelin... Ei mene kummankaan rytmit pahasti sekasin;)

    Äänestä

  • fun79 kirjoitti:

    ajattelisin. Eli kyllä voit varmaankin imettää ihan normaalisti. Tai jos epäröit sen aamutissin kanssa, niin lypsä enimmät paineet pois (kalja tai siideri lisää maidontuloa, ainakin mulla) ja anna imeä niitä takamaitoja sitten vauvelin... Ei mene kummankaan rytmit pahasti sekasin;)

    Ihan sen verran korjaan että sillä ei ole maidon alkoholipitoisuuteen yhtään mitään merkitystä lypsääkö "alkoholimaidon" pois koska äidinmaidon alkoholipitoisuus on kokoajan sama kuin veren, eli alkoholi poistuu maidosta samaa tahtia kuin verestä. "Takamaito" ei siis ole alkoholin kannalta yhtään sen puhtaampaa tai parempaa kuin "etumaitokaan".

    Sen sijaan se kysymys voiko äiti imettää juotuaan alkoholia on tärkempi. Äidinmaidon alkoholipitoisuus on siis sama kuin veren, eli jos äiti on kahden promillen humalassa lapsen juoman maidon vahvuus on kaksi promillea - Jekovitissa on enemmän alkoholia. Ykkösoluessa on alkoholia 2,3 prosenttia (muistaakseni), jotta lapsi saisi ykkösoluen vahvuista maitoa äidin tulisi olla 23 promillen humalassa!!! Ja äitihän olisi tuolloin kuollut...

    Ja ap. kysymykseen: Esikoisen kanssa join imettäessäni vain alkoholitonta olutta, keskimmäisen kanssa saatoin juoda esim. kaksi ykkösolutta. Ennen kolmammen syntymää luin Erja Halmesmäen (Naistenklinikan ylilääkäri) artikkelin Alkon sivuilta ja imetystukilistan jutun, sekä juttelin ystäväni lastenlääkärin kanssa ja kolmannen kanssa uskalsin juoda jopa kaksi siideriä ja imettää vielä samana iltana :)

    Äänestä

Lisäyksenä aikaisempiin asiallisiin viesteihin:

Alkoholi poistuu maidostasi samaan tahtiin, kuin verestäsikin (kunhan se on vaan vielä tississä). Eli jos vaikka tuletkin pieneen sievään, muttet syötä silloin niin tissiesi sisältö on kunnossa kun alkoholi on palanut pois. Olen itse kemisti, joten tiedän "jotain" kemikaalista etanoli. Samaa mieltä kanssani on lääkäriystäväni, jolla on 6 kk vauva.

Suurin riski on todella tuo mahdollinen motoriikan menetys alkoholin takia, ja siitä syystä on paras olla todella varovainen ja harkitseva alkon kanssa. Pullollinen kaljaa,terästetty Glögi tai lasillinen viiniä tuskin sekoittaa monenkaan elimistöä siinä määrin, etteikö hallitse itseään.

Oma harkinta!!!

Äänestä
  • hoitaja tulee vauvalle ja olemme itse kotoa yön pois.mietin vain että mitä jos vauva ei huolikkaan korvikepulloa sillä ajalla ja itse en pääse kotia enkä kyllä uskaltaisi imettääkkään jos olen jtn ottanut. mutta ei siihen enempää. mietin millä saisi maitoa pumpattua ku ei tahdo pumpulla herua kuin muutama pisara.

    Äänestä

Vauva oli n. 3vkoa kun kävin paikallisessa ottamassa pari olutta ystävien kanssa (olin poissa n. 1h) ja isi hoiti vaavia

Äänestä

siitä voiko imettää vai ei kun alkup. kysyi milloin itse olette ottaneet saunakaljan ym.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


:)) kirjoitti:

Ihan oisin vaan kysellyt mielenkiinnosta, että millon olette juonneet ekan saunaoluen imettävinä äiteinä, siis yhden? Entäs millon sillai, että olette pumppailleet maitoa valmiiksi ja ottaneet useamman ja isä on sit saanut hoitaa vauvan?

Kyllä niin tekisi jo mieli kun en oo maistanutkaan odotusaikana. Paitsi tuskinpa se sitten tulee mieleen kun on vauva tullut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu