ihan sekaisin

Oletteko antaneet noin 6 kk ikäiselle kuinka monta ruokaa päivässä? Annatteko kaksi liha ja/tai kasvis ruokaa ja niiden päälle jälkkäriä, vai annatteko yhden liha/kasvis ruoan ja yhden hedelmä/marjasoseen, vai kaksi liha/kasvis ja yhden hedelmä/marja? Tietenkin sitten ilta ja aamupalat lisäksi.

En itse tiedä mikä olisi hyvä. Tällä hetkellä menee yksi liha ja yksi hedelmä/marja aamupuuro ja iltavelli. Syödään siis noin 4 tunnin välein, enkä tajua miten saisin edes lisättyä siihen joskus viidennen ruoan kun ei vauva vaikuta ikinä edes nälkäiseltä. Maitoa saan menemään aika vähän kun ei vaan suostu juomaan. Unijuomaksi sitä ei voi ajatella edes kun varsinkin väsyneenä huutaa jos tuo pulloa lähellekään.. Antakaa neuvoa, miten saisin sitä menee hyvin!
5437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Onko vauva tyytyväinen ja nouseeko paino? Jos näin on, niin miksi murehdit turhia? Lapset ovat syntymästään asti yksilöitä myös syömistensä suhteen. Vertailun vuoksi: oma 2 kk ikäinen tyttäreni jätti yösyömiset pois jo neljän viikon ikäisenä. Edes neuvolassa ei asiaa kauhisteltu, koska paino nousi kiitettävään tahtiin, lapsi on terve kuin pukki ja hereillä ollessaan iloinen ja aktiivinen. Ruuan väkipakolla tuputtamisesta voi tulla sen sijaan ongelmia; lapsesta alkaa ruokailu tuntumaan ahdistavalta, jos aina tumpataan liian täyteen ja siitä seuraa huono olo.

Äänestä

meillä ainakin tytöstä on kyllä huomannut sen lisäruoan tarpeen, on siis ollut ihan selvästi kiukkuinen ja nälkäinen. joku aika sitten ihmettelin, että miten joku saa menemään kaksi peruna/liharuokaa päivässä. mutta niin vain tyttö sitä alkoi "pyytämään", ilmeisesti juuri silloin kun energiantarve kasvoi - ja nyt hän (9,5kk) syö puuron aamuin illoin, kaksi vihannes/lihasosetta ja unimaidot päälle.

itse teen puurot maitoon ja lisään sitä vähän ruokiinkin, mutta omani tosin juo sitä nukkumaan mennessäänkin.. eli en osaa siihen sanoa oikein mitään. :) ruoan kanssa täälläkään sitä ei juomana oikein mene, eli sitä pitäisi varmaankin alkaa opettelemaan..

Äänestä

Minkä ikäisenä lapsi aloitti kiinteät? Jos aloiteltu hiljakkoin, ei ole ihmekään ettei vielä enempää huoli/tarvitse. Kuuntele vain vauvasi viestejä.

Tässä yhdenlainen ehdotelma 6kk ikäisen päivärytmiksi (vanhasta MLL:n opaslehtisestä):

klo 7-8 AAMUPALA (velli tai puuro ja maito)
klo 9-11 AAMUPÄIVÄUNET
klo 11 LOUNAS (lihavihannessose ja maito)
klo 14 VÄLIPALA (hedelmäsose ja maitoa)
klo 15-17 ILTAPÄIVÄUNET
klo 17 PÄIVÄLLINEN (vihannessose ja maito)
klo 20 ILTAPALA (velli tai puuro ja maito)
klo 21 YÖUNILLE

Äänestä

Hei.
Kiinteitden kanssa e kannata stressata, sen olen huomannut.
Meillä tyttö 5,5 kk eikä malta nälkäänsä syödä soseita vaan vaatii aina pullon ja sen jälkeen maistellaan mitä maistellaan. Joka päivä kuitekin tarjoan siinä toivossa, että alkaa uppoamaan. Meillä syödään aamupala,päivällinen, lounas ja iltapala. Joskus saattaa jossain välissä tarvita vielä viidennen ruoan mutta harvemmin. Kuuntele vai vauvaasi.
Meillä pääasialliset ruoat on vellejä;peruna-prkkana,kaura sekä "kaurapuurovelli". Useimmiten laitan vellin sekaan osan maitoa, kävisikö sellainen teidän vauvalle? Tai joisiko vettä ruoan päälle mieluummin?

Äänestä
  • Kiitoksia vastauksistanne! Meillä siis poika on syönyt jo pari kuukautta kiinteitä ja kolme kuukautta vellejä. Lääkäreiden määräyksestä aloitettiin aikaisin ja ollaan syöty lihaakin jo kauan. Meillä poika ei oikein näytä nälkäänsä, joten on vaikea kuunnella, muuten jos antaa pojan jo huutaa nälkäänsä, syöntiväli menis varmaan kuuteenkin tuntiin.

    Ajattelin nyt jatkaa näin ja ehkä vaihtaa kohta niin, että syömme lihan jälkeen aina jälkkäriks hedelmä/marjasosetta ja vaihtaa siis tämä iltapäivän ruoka kasvisateriaksi ja siitä myöhemmin lihaksi. Ja yritän saada sitä maitoa juomaan ennen nukkumaanmenoa. Vettä meillä juodaan nykyään taikamukista syönnin yhteydessä.

    Sen osaan kyllä vauvastani lukea, milloin tulee ruoasta täyteen, eli en sitten liikaa tuputa :)

    Mutta kiitos vastauksistanne!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ruokarytmistä kirjoitti:

Oletteko antaneet noin 6 kk ikäiselle kuinka monta ruokaa päivässä? Annatteko kaksi liha ja/tai kasvis ruokaa ja niiden päälle jälkkäriä, vai annatteko yhden liha/kasvis ruoan ja yhden hedelmä/marjasoseen, vai kaksi liha/kasvis ja yhden hedelmä/marja? Tietenkin sitten ilta ja aamupalat lisäksi.

En itse tiedä mikä olisi hyvä. Tällä hetkellä menee yksi liha ja yksi hedelmä/marja aamupuuro ja iltavelli. Syödään siis noin 4 tunnin välein, enkä tajua miten saisin edes lisättyä siihen joskus viidennen ruoan kun ei vauva vaikuta ikinä edes nälkäiseltä. Maitoa saan menemään aika vähän kun ei vaan suostu juomaan. Unijuomaksi sitä ei voi ajatella edes kun varsinkin väsyneenä huutaa jos tuo pulloa lähellekään.. Antakaa neuvoa, miten saisin sitä menee hyvin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu