Apulassa eräs naisihminen myy ainakin ranskanbulldogia, shar pei ja mopseja huokeaan hintaan. Ennenkin samaisen henkilön viestejä olen nähnyt. Lieneekö virolaisia pentuja kun naisihmisen nimikin on hiukan virolaisen kuuloinen?
Miten suhtautua
Tehtailua?
7350
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
siis pennut on virosta.
sanotaan että ne pennut on Virosta vaikka loppujen lopuksi myyjä ei edes tiedä mistä pennut tulevat saatikka että se edes kiinnostais häntä.
läänineläinlääkärille. Tarkkailevat resurssien mukaan noita palstoja. Tullille siitä syystä että jos pieninkin epäilys salakuljetukseen, ja läänineläinlääkärille jotta ottaa selvää tilanteesta.
Veroittaja on myös yksi paikka tehdä ilmoitus.
liettua,latvia suunnilta,venäjältä harvemmin,koska sieltä on kuitenkin matkaa tuoda aika paljon ja lähempääkin saa.
jos otetaan ääriesimerkki kun nuo kaksi tällä hetkellä tunnetuinta tuontikoirilla kauppaa käyvää tekevät avointa toimintaa ja maksavat verot ym. kiltisti niin kukaan ei oikein voi puuttua.
Eikä tullikaan kuulemma välitä mitään EU:n sisärajoilla koiria tuovista yksityishenkilöistä. Eli kenenkään ei tarvitsisi edes salakuljettaa koiria Virosta Suomeen.
Eikös muuten Virossakin ole nyt jo tapahtunut se mitä Dava keväällä aavisteli, aidot kunnon rotukoirat maksaa jo vähintään saman kuin Suomessa. Hmmm, miten Virosta kannattaa edes tuoda paperikoiria Suomeen kun ne maksaa siellä enemmän, mutta trokarien Virolaiset paperikoirat maksaa vähemmän. Eli siinäkin vähän osviittaa siitä ettei noilla trokarien puheilla ja papereilla ole yhtään mitään merkitystä.
Mutta aina löytyy idiootteja jotka uskovat sinisin silmin mitä joku trokari höpöttää.

vastaan ilmoituksia epälyttävistä myyjistä. Toivottavasti kukaan ei ole niin tyhmä että menee ostamaan koiran tuollaiselta!