Aloitin nyt syksyllä opiskeluni korkeakoulussa. Mutta haluaisin anoa siiroa ensi vuodeksi, haluaisin siis toiseen kouluun opiskelemaan samaa alaa, onnistuuko se? Miten korkeakoulun vaihtaminen käytännössä tapahtuu? Monimutkainen prosessi??
AMK:n vaihto
puliwari
3509
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Et voi hakea siirtoa vielä ensi kevääksi, vaan vasta ensi syksyksi (2007). Koulujen nettisivuilta löydät siirtohakulomakkeet, yleensä vaaditaan myös jonkinlaisia perusteluita, miksi haluaa siirron. Suurimpiin ja suosituimpiin ammattikorkeakouluihin ei välttämättä saa siirtoa yhtä helpolla, kuin muihin. Aiemmassa koulussa suorittamasi kurssit luetaan hyväksi, mutta kannattaisi kuitenkin ennen siirtoa katsella vähän sen koulun opsia, jonne hakee, että onko se edes sinne päinkään samanlainen kuin nykyisessäsi on ollut. Muuten voi tulla melkoisia ongelmia valmistua ajallaan jne.
Jotkut sanovat myös että siirto-opiskelijoiden saattaa olla vaikea päästä mukaan tulevan luokkansa "henkeen", mutta paljonhan se on itsestäkin kiinni. Ja ryhmäthän kyllä muokkautuvat uudelleen, kun alkaa suuntautumiset jne.
Että tämmöistä...
Ensi syksyksi ehdit vielä hyvin sopia vaihdosta. Hakuaika on yleisesti noin huhtikaan aikaan, ajoissa kannattaa olla siis. Yleensä vaihdosta pitää tehdä erillinen siirtohakemus siihen tiettyyn kouluun, johon aiot hakea. Koulun nettisivuilta löytyy usein paremmat tiedot tästä sekä yhdyshenkilö, johon kannattaa ottaa yhteyttä ja sopia asioista. Opsia kannattaa tosiaan tutkiskella jo etukäteen.
Ja tarkkailla omia opintoviikkoja. Että voit hakea toiseen amk:hon siirto-opiskelijana sinulla pitää olla riittävästi opintoviikkoja/opintopisteitä, muistaakseni noin 30 ov. Jos tarpeeksi ei ole vielä hakuvaiheessa niin kysy yhteyshenkilöltä, että miten voit todistaa että saat suoritettua nämä.
Itselläni ei ollut tarpeeksi juuri noita ovareita, joten hain ihan uudelleen opiskelemaan toiseen kouluun. Muilla tuttavillani on ollut hankaluuksia saada kaikkia kursseja hyväksytyiksi, mutta toisaalta vanhat opinnot kelpaavat ainakin vapaavalintaisiksi. Itse kun aloitin alusta, jouduin siis kokonaan aloittamaan ensimmäistä vuodesta kaikkine aikaisimpine perusopintoineen jotka eivät välttämättä aina sopineet yhteen uuden koulun kanssa. Eli kannattaa yrittää motivoida itseään opiskelemaan vielä tiukasti nuo opintopisteet kasaan, niin sitten ei tarvitse huolehtia aivan niin paljon eikä aloittaa ihan alusta. :-)