Kaukokiito

miksi osa kaukokiidon autoista on ns. omissa väreissä sinivalkoisia, ja auramaan autot "keltaisia" ym.

Mitä eroa niillä on, samat ajot kuitenkin vai...??
2118359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Kaukokiito-järjestelmä koostuu suurelta osin itsenäisistä kuljetusliikkeistä. Omat värit halutaan pitää. Osalla vain sattuu olemaan valkoinen pohjaväri ennestään. Sini-valkoinen väri kun sattuu jotenkin mukavasti tämän kansan silmiin.

Äänestä

kaukokiito on huolinta yhtiö jonka omistaa moni suomalainen kuljetus liike www.kaukokiito.fi auramaa.fi löytyy tietoa.

Äänestä
  • Tiesitkö että Auramaa on suurin yksittäinen omistaja Kaukokiidossa. Se antaa pientä mahdollisuutta päättää autojensa väreistä.

    Ja Kaukokiito ei ole huolinta yhtiö vaan kotimaan kappaletavara kuljetuksiin erikoistunut yhtiö jonka omistavat kotimaiset kuljetusliikkeet. Ja vienti- ja tuontiliikenteen hoitavat muut huolintaliikkeet joiden kanssa Kaukokiito toimii yhteistyössä. Keskittyen hoitamaan ko. yritysten kotimaan tavara kuljetuksia. Kaukokiidolla ei ole omaa suoraa ulkomaan liikennettä.

    Ps. kuulin perjantaina että olivat Voutilassa yhtenä päivänä purkaneet 80 huolintaliikkeiden puolikasta, ihan vaan extra-tietona kerrottakoon.

    Äänestä

  • Vinkiksi vaan kirjoitti:

    Tiesitkö että Auramaa on suurin yksittäinen omistaja Kaukokiidossa. Se antaa pientä mahdollisuutta päättää autojensa väreistä.

    Totta kirjoitat. Tässä yhteydessä voinen mainita, että siitä ei loputtoman kauan ole aikaa kun Kaukokiidolla oli vielä säännöllistä ulkomaanliikennettä, jossain vaiheessa, olisiko 80-luvulla, siitä luovuttiin ja hommat myytiin muille. Kenelle, siihen en osaa vastata.

    Nyt kelpaa Voutilassa purkaa, kun sinne mahtuukin jotain. Metsälä oli jo jäänyt pieneksi aikaa sitten ennen muuttoa Voutilaan.

    Äänestä

  • Vinkiksi vaan kirjoitti:

    Tiesitkö että Auramaa on suurin yksittäinen omistaja Kaukokiidossa. Se antaa pientä mahdollisuutta päättää autojensa väreistä.

    Ja Kaukokiito ei ole huolinta yhtiö vaan kotimaan kappaletavara kuljetuksiin erikoistunut yhtiö jonka omistavat kotimaiset kuljetusliikkeet. Ja vienti- ja tuontiliikenteen hoitavat muut huolintaliikkeet joiden kanssa Kaukokiito toimii yhteistyössä. Keskittyen hoitamaan ko. yritysten kotimaan tavara kuljetuksia. Kaukokiidolla ei ole omaa suoraa ulkomaan liikennettä.

    Ps. kuulin perjantaina että olivat Voutilassa yhtenä päivänä purkaneet 80 huolintaliikkeiden puolikasta, ihan vaan extra-tietona kerrottakoon.

    ei taida olla auramaa suurin omistaja vaik sillä on eniten autoja kiidon ringissä

    Äänestä

  • ei_taida kirjoitti:

    No mikäs Weliini vai Treen tavarakiito???

    Äänestä

  • ---- kirjoitti:

    No mikäs Weliini vai Treen tavarakiito???

    kohti pohjoista...

    Sielä taitaa löytyä lännestä toinen ja ijästä toinen..

    Äänestä

  • sinisilmäsi.. kirjoitti:

    kohti pohjoista...

    Sielä taitaa löytyä lännestä toinen ja ijästä toinen..

    Lehtonen on ainakin helppo uskoa, omistaa muutakin kuin autoja ja osakkeita, noin kuvainnollisesti "puolet Rovaniemen maalaiskunnasta"...

    Äänestä

  • stycke kirjoitti:

    Lehtonen on ainakin helppo uskoa, omistaa muutakin kuin autoja ja osakkeita, noin kuvainnollisesti "puolet Rovaniemen maalaiskunnasta"...

    kyllä ne kaks suurinta omistajaa on auramaa ja lehtonen ja muut vikisee....

    Äänestä

  • ratti matti kirjoitti:

    kyllä ne kaks suurinta omistajaa on auramaa ja lehtonen ja muut vikisee....

    Lehtonen ja Auramaa ovat suurimmat osakkeenomistajat, muita on sitten esim. Welin, tavarakiito, Tyvi, ja lukuisia yhden ja kahden auton yrityksiä.

    Voutilassa homma toimii Tampereeseen verrattuna loistavasti niin rautatavaran kun kappiksenkin suhteen, ja Tampereella rakennetaan ja remontoidaan terminaalia kuin kuuluisaa Rooman kirkkoa....ilmassa on epäilys että hyvä jos tuolla vauhdilla ees ensi kesäksi valmistuu. Vaatii julmettua venymistä kaikilta kun puolet laituritilasta on poissa käytöstä ja samoin tavarat ahdetaan puolet pienemmälle alalle kuin aiemmin...... mutta kun valmistuu niin hyvä juttu.

    Äänestä

  • rvajuitsari kirjoitti:

    Omistajuuteen sanoisin et 1.Auramaa 2.Lehtonen,Kantola&Koramo 3.Welin,Tyvi,Taipale. 4.Tavarakiito,Salo yms muut pienet. Ja nelos-ryhmä ei kyllä enää osakkeita omista ovat vaan yhteistyö kumppaneita.
    Kun katsoo Suomen karttaa ja miettii ketä ajaa mitäkin linjoja ja minkä verran,se samalla kertoo myös omistus osuuden määrän. Ja ketkä haalivat eniten linjoja kun Niinivirta meni nurin? Ja Pynnönen lähti sooloilemaan omille teilleen. Muistattekos kenen linjat lisääntyivät samalla? Lisäsivät muuten samalla omistusta.

    Äänestä

  • mrkuljettaja kirjoitti:

    Tais olla tuo Kantolan korjaamo???

    Äänestä

  • Vinkiksi vaan kirjoitti:

    Tiesitkö että Auramaa on suurin yksittäinen omistaja Kaukokiidossa. Se antaa pientä mahdollisuutta päättää autojensa väreistä.

    Ja Kaukokiito ei ole huolinta yhtiö vaan kotimaan kappaletavara kuljetuksiin erikoistunut yhtiö jonka omistavat kotimaiset kuljetusliikkeet. Ja vienti- ja tuontiliikenteen hoitavat muut huolintaliikkeet joiden kanssa Kaukokiito toimii yhteistyössä. Keskittyen hoitamaan ko. yritysten kotimaan tavara kuljetuksia. Kaukokiidolla ei ole omaa suoraa ulkomaan liikennettä.

    Ps. kuulin perjantaina että olivat Voutilassa yhtenä päivänä purkaneet 80 huolintaliikkeiden puolikasta, ihan vaan extra-tietona kerrottakoon.

    hevosmiesten juttuja. totta on 80 mutta lavat olisi mahtunut yhteen semiin.

    Äänestä

  • ei_taida kirjoitti:

    ei taida olla auramaa suurin omistaja vaik sillä on eniten autoja kiidon ringissä

    kyl se vaan taitaa olla muistaakseni omistaa 60% kiidosta

    Äänestä

  • perölupaus kirjoitti:

    hevosmiesten juttuja. totta on 80 mutta lavat olisi mahtunut yhteen semiin.

    Kaukokiidon suurimmat osakkaat ovat Lehtonen ja Auramaa.Seuraavaksi Koramo ja Taipale omistavat saman verran, lopuksi Welin jotain jämiä Tavarakiidon kanssa.

    Äänestä

  • Miksi k-autot ovat niin erivärisiä? eikö voisi kaikki olla samaa väriä.

    Äänestä

  • ossigaspio kirjoitti:

    Kaukokiidon suurimmat osakkaat ovat Lehtonen ja Auramaa.Seuraavaksi Koramo ja Taipale omistavat saman verran, lopuksi Welin jotain jämiä Tavarakiidon kanssa.

    Elikös savonmatka rautalampi ole iso osakas kakekiijos ja omistaa puolet taipaleesta

    Äänestä

Tässä taas yksi idiootti joka on samalla älykkyystasolla kuin turun oma poika Bussissa. Vanha viestiketju kaivetaan esille ja ollaan sitten äijää vaikka oikeaa asiaa ei ole ollenkaan. Bussissa oli sen verran tyhmä,että hänen kanssaan sai kunnon väittelyn aikaan ihan tyhjästä eli " nyhjättiin tyhjästä" idealla. Mutta mutta niinhän ne monet tv ohjelmatkin on tehty samalla periaatteella . Ja se on valitettavaa.Tyhmään kansaan uppoaa kaikki p..ska.Viisas etsii hupinsa muualta.

Äänestä
  • HYS HYS! Älä mainitse Bussissa-nimimerkkiä. Se idiootti saattaa huomata sen ja palaa takaisin aivopieruineen palstalle. Mukavan kauan se pupää on ollut pois täältä. Mitä lie tapahtunut. Toivottavasti ei mitään hyvää kuitenkaan.

    Äänestä

Mites Virtamo Lahesta. Autoja oli aikoinaan

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

?***? kirjoitti:

miksi osa kaukokiidon autoista on ns. omissa väreissä sinivalkoisia, ja auramaan autot "keltaisia" ym.

Mitä eroa niillä on, samat ajot kuitenkin vai...??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu