C-vitamiini ja kupari

C-vitamiini ja kupari voivat edistää juomavedessä happiradikaalien ja vetyperoksidin muodostumista, selviää Patric Janssonin tuoreesta väitöskirjasta.

Korkeat vapaiden happiradikaalien pitoisuudet voivat olla haitallisia solurakenteille kuten lipidimembraaneille, proteiineille ja DNAlle. Vapaat happiradikaalit on Janssonin mukaan yhdistetty muun muassa vanhenemisprosessiin, syöpään, tulehdussairauksiin, veritulppiin ja hermosto- ja sydänsairauksiin.

- Tulos saatiin kuitenkin vasta laboratorio-olosuhteissa, eikä vielä voida sanoa tuloksen vaikutusta ihmisessä, Jansson korostaa. Vielä ei myöskään tiedetä, voisivatko ruuan muut ainesosat kumota vaikutuksen.

C-vitamiini voi lisätä tai vähentää happiradikaaleja

Suurin osa Euroopan väestöstä käyttää juomavetenään vesijohtovettä. Yleensä jätevedenpuhdistamolta lähtenyt vesi on korkealaatuista ja hyvänmakuista. Vesijohtoputkia pitkin tullessaan veteen voi kuitenkin liueta mineraaleja, kuten kuparia, rautaa, lyijyä, kromia ja arsenikkia. Näiden mineraalien määrä riippuu muun muassa siitä, mitä materiaaleja vesijohtoputkissa käytetään ja kuinka pitkään vesi on niissä ollut.

C-vitamiinia lisätään nykyisin juomiin ja muihin elintarvikkeisiin enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Näin tehdään siksi, että C-vitamiinin on havaittu toimivan säilöntäaineena ja estävän molekyylien hapettumista. C-vitamiinin luetaan kuuluvan antioksidantteihin, jotka voivat suojella elimistöä vapailta happiradikaaleilta.

Laboratoriokokeissa on toisaalta osoitettu, että C-vitamiini saattaa edistää vapaiden happiradikaalien muodostumista sitomattomien metallien kuten raudan ja kuparin läsnäollessa.

Rauta esti happiradikaalien muodostumista

Happiradikaaleja muodostui tutkimuksessa silloin, kun vedessä oli runsaasti bikarbonaattia. Kun sitä oli vedessä vähän, syntyi puolestaan vetyperoksidia. Bikarbonaatti on yleisesti vesijohtoveteen lisätty yhdiste, jonka pitoisuus vedessä vaihtelee alueittain.

Kupari oli tutkimuksessa ainut metalli, joka sai aikaan happiradikaalien ja vetyperoksidin muodostumista. Rautaionit puolestaan pystyivät estämään C-vitamiinin ja kuparin aiheuttamaa haitallisten yhdisteiden muodostumista.

Patric Janssonin väitöskirja biokemian alalta esitetään julkisesti tarkastettavaksi Åbo Akademin matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa perjantaina 17. marraskuuta.
0104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

pressBox kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu