Sarista paljastuivat tänään nähdyssä koosteessa ne ominaisuudet, joita olen epäillyt hänessä olevankin.
Sarilta ei onnistunut palapelin rakentelu, koska hän ON tyhmä, ei siis näyttele tyhmää blondia. Hän oli myös kärsimätön kiukuttelija. Paljastui myös, että Sari ON peesaaja, hän ei selviä yksinään tehtävistä.
Sarilta ei onnistunut palapelin rakentelu, koska hän ON tyhmä, ei siis näyttele tyhmää blondia. Hän oli myös kärsimätön kiukuttelija. Paljastui myös, että Sari ON peesaaja, hän ei selviä yksinään tehtävistä.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Kuuleppas,aina täytyy olla yksi innokas joka käy postin hakemassa,ennen oli Mira,nyt on Sari,se on vaativa tehtävä,ei voi väheksyä=))))))
Palapeli ei ole Sarin vahvempia puolia ,siis blondi.
Ei yksi palapeli kenenkään tyhmyyttä tai viisautta paljasta
EI NE PUHEET, VAAN NE TEOT
JANI
SARI- - -
Sarissa on särmää.
Missä on se Sarin särmä, ku en ole huomannut?
Jani taloin fiksuin kaveri finaliin.
sillä äly ja hahmottamiskyky eivät kuljekaan käsi kädessä, joten siinä kyllä nyt erehdyit niin Sarin kuin Janinkin suhteen.
Sillä sekään ei tee kenestäkään älykästä, jos on hiljakseen aina vain taustalla, kun muut tekvät tykö itseään. Eli se, ettei Jani revittele tuolla talossa ei tee älykästä hänestä vaan ennemminkin sanoisin, että on turhankin varovainen. Ei uskalla elää!
Missä älyllistä apua tarvitaan on Jani paikalla.
Jani ei tee numeroa ittestään, mutta Janin looginen ajattelukuky on erinomainen.
Pellejä on talossa jo tarpeeksi, hyvä että edes yksi järkevä joukossa.
JANI
SARI- - -
Sarppa on aito luonnonlapsi.Ja ihana juuri sellaisena.Hyvä huumorintaju ja itseironiaakin löytyy.Sari jatkoon!!!!
Mikähän paikka siinä naisessa on luonnollisessa tilassa?
kissojen ja koirien kanssa, eikä silti löydä.
on ihan suloista ja aitoa kysyä suoraan jos ei tiedä jotain termiä, vaikka se oliskin miten tyhmä kysymys tahansa.
Janilla kyllä on ajatuksia, mutta muut tuovat tyhmät ajatuksensa esiin välittömästi ja jani jää taustalle.
Yleensä tyhmässä porukassa fiksut on mieluummin hiljaa, kun kaiken saa selittää kahteen kertaan että ne edes tajuais jotain.
Niin se on tosielämässäkin. Katso nyt noita päättäjiä tuolla eduskuntatalossa. Tyhmiä pösilöitä, joilla suu käy.
ei ole. On tyhmää olla kysymättä jos ei itse tiedä.
Näin se täytyy mennä.
keimailee ja paklaa ja kampaa sitä lisäkettään. Mitä mielenkiintoo siinä?
Sari on ollut sietämätön H.Moilanen alusta saakka; tyhmä kuin saapas ja virran mukana menijä.
Vittumaisinta tilanteessa on se, että älykääpiö pääsee kokoajan enemmän ääneen kun jengi talossa vähenee. 24/7 katsominen on huomattavasti vähentynyt Sarin takia, koska Sarin naurettavan lapsellisia juttuja ja idioottimaista kännissä säheltämistä ei normaali ihminen kestä katsoa. Harmi että BB on suunnattu ilmeisesti hiukan vähälahjaisimmille, koska esim. Sari ja Kaki on päässyt neljän viimeisen joukkoon.
Viime vuonna BB:tä jaksoi hyvin seurata loppuun asti ja Pertun hyväntuulisille jutuille jaksoi nauraa päivittäin. Mutta tänä vuonna viimeiset naurut on naurettu Kroisos-tehtävän aikaan. Sen jälkeen on katsoessa mieleen noussut pelkkä vitutus, muutaman idiootin pelleshowta katsellessa. Sitä toivoi enemmän, mutta floppi-vuosihan tästä sitten tuli.
Suurin "kiitos" kuuluu pääosin Kakille ja Sarille.
Perttu oli aivan samanlainen "luonnonlapsi" kuin Sarikin. Pöördismi joitakin ihastutti toisia taas vihastutti. Sari on aito ja hauska juuri olemalla oma itsensä. Sopivasti värikäs persoona.
katsokaa sarpan kehoa
http://goatse.fi/bb/bb19.jpg
Ei taida tytöllä ihan kaikki kunnossa olla, kun on noin suuri tarve miellyttää kaikkia ja aina varoa astumasta kenenkään varpaille.
Valitettavasti tuollaisia tyttöjä tullaan aina käyttämään hyväksi miesten taholta.
Sari tuntuu hakevan talon ulkopuolellakin hyväksyntää aivan väärällä tavalla.
Sari on jossain vaiheessa talossakin sanonut, kuinka hienoa olisi olla rakastunut johonkin, mutta tavallaan esineellistää itsensä, ainakin näin miehen näkökulmasta. Ehkä hieman hillitympi pukeutuminen ja kevyempi meikki, voisi tehdä Sarista enemmän uskottavamman ihmisenä.
Sarin tyylillä sahataan vain omaa oksaa.
Puhumattakaan Sarin kiinnostuksesta porno-filmeissä esiintymiseen. Toivottavasti Sari ei sille tielle lähde. Siitä ei seuraa mitään hyvää pidemmällä tähtäimellä.
diiba daaba.
aina peesaamassa muita. Ja ensimmäisenä varastoon, postilaatikolle, kioskille......kirkumaan.
aina minä eka tässä kaikki heti!!!
Mä pelkään, että jos Sari voittaa 50 000, käy kaikki Kokkolan ja koko Keski-Pohjanmaan vapaat miehet sen kimppuun, ja kusettaa siltä rahat saman tien. Jotenkin vaikuttaa siltä, että Sari on aika helposti vietävissä.
Jos Kaki voittaa, se pistää 50 000 pornoon. Olli suunnitteli asuntoa, mutta onko enää kenen kanssa kotia rakentaa? Hanne tai Jani voittoon, Janikin kiertelisi maailmalla reppu selässä melko tovin tuolla rahasummalla.