KARI ei enää ansaitse voittoa, oli valmis luovuttamaan viikkotehtävän suhteen, eikä auta muita. Itse antaa aina äänensä niille jotka eivät ole osallistuneet viikkotehtäviin kovin ahkerasti. Lääppii muijia, selvää naisten esineellistämistä. Kuvottavaa tuollainen käytös! Mikä luulee olevansa?
OLLI on säälittävintä mitä oon ikinä nähnyt. Pilaa suhteensa Hannen kanssa pelehtimällä, ja väittää suhteensa olevan kiinni siitä ymmärtääkö tyttöystävä. Ihan itse on olli pilannut suhteensa. Olli muutenkin luulee tietävänsä kaikesta kaiken, koko ajan äänessä, kuvoa katsella tota persvakoa ja puoliksi kaljua päätä. Hautoo päätänsä tossa kauheessa pipossa. Väittää muiden muka pelaavan peliä, vaikka hän lienee ainut joka tuolla peliä ajattelee. Itse lääppi Miaa innoissaan ja väittää miian ahdistelevan häntä.
SARI voisi vähän miettiä minkälaisen kuvan katsojat saa kun hän nauttii huoraksi pukeutumisesta ja edistää naisten esineellistämistä. Sarin tehtävä talossa on meikata, polttaa tupakkaa ja pitää paljastavia asuja. Silläkö hän voittaa bb:n? kiehnää karissa ja nauttii huomiosta.
HANNE on niin ihan pohjanoteeraus. Ei tajua pitää näppejään erossa varastusta miehestä, mitä hän ylipäätään ollissa näkee? Kuittaa aina kaiken kamalla naurullaan.. ensin oli niin riippuvaista jennistä ja nyt ollista. hänellä ei ole omaa luonnetta laisinkaan..
JANI on siis ainut joka voiton ansaitsee. Hän on ollut oma itsensä eikä lähde kännissäkään sekoilemaan kuten muut. Oikeasti fiksu, rauhallinen ja "tavallinen" mies. Tekee oman osansa joka asiasta.

Vastaukset 5
Vanhimmat
mutta nyt tuli sontaa Sarista. Katsele vaan ihan rauhassa ja voit yllättää itsesi, pidätkin Sarista. :)
voittoa. Ei oikeastaan ole tuonnut yhtään mitään koko ohjelmaan. Ja muutenkin mielummin näkisin vanhan asukkaan voittavan.
eivät ansaitse voittoa sen kummemmin.
KATOT SITÄ????????????????????????????????????????
enää kauheasti seurannutkaan, netistä luen juttuja ja 24/7 katson sillon tällöin.
Kyllä minäkin mielummin olisin nähnyt vanhan kilpailijan voittavan, mutta minkäs sille voi jos vanhoista ei ole jäljellä ketän joka voiton mielestäni ansaitsisi.
-Sari käyttäisi voittorahat luultavasti silikoneihin, meikkihin ym. hömppään.
-Kari varmaan pornovideoihin
-Olli johonkin lahjaan jolla yrittäisi lepytellä tyttöystävää, turhaan! tai sitten se jois noi rahat, tuskin kuitenkaan tajuais parturiin mennä taikka ostamaan vyötä housuihin.
-Kappas, hannesta en osaa sanoa koska en tiedä siitä ihmisenä yhtään mitään:D luulis että hanne parturikampaajana kammoksuisi ollin hiuksia.