Tanssi ynnä ruokavalio

Tanssi kun on liikuntaharrastus ja sitä harrastetaan varmasti useampana päivänä viikossa niin tuli mieleen kysyä että onko ruokavaliolla tanssijoille merkitystä? Tuleeko syötyä kevyemmin ja terveellisemmin tanssiharrastuksen takia?
5843
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eipä ainakaan kevyempään suntaan ole tanssiharrastus ruokailutotttumuksua ohjannut.

Ennen tanssiin hurahtamista söin iltapalan joskus kahdeksan maissa: teetä ja voileipää.

Nyt varsinkin kesällä, kun tanssi-iltoja tulee viikossa 5-6, menee iltaisin ja öisin sapuskaa tuplaten entiseen verrattuna:

Ennen lähtöäa se tee ja sämpylä päällystein. Tanssi-illan kuluessa kahvi pulla ja usein vielä joku drinkki. Kotiin tultua (yleensä 02-03) vielä teetä ja sämpylää. Pidemmillä kotimatkoilla vielä on poikettava kahvilla välillä huoltoasemalla tai sitten syötävä ainakin banaani ajaessa.

Paino ei nouse, pikemmminkin välillä laskee liiankin alas. Energiaa kuluu 6-tuntisen ja kovavauhtisen tanssi-illan aikana rajusti. Lyhyet nukkuma-ajat (3-4 t/yö) vielä lisäävät rasitusta.

Näin talviaikaan jäävät tanssit 2-5 kertaan viikossa, joten paino saattaa hiukan nousta, koska ruokailutottumukset säilyvät ennallaan -niitä yöpaloja lukuunottamatta tietysti.

Äänestä

Ei, päin vastoin. Lisääntynyt energian tarve näkyy myös ruokahalussa. Pitää syödä kunnolla, että jaksaisi! 5-6 tunnin tanssit ovat melkoinen rasitus ja kuluttavat huikean määrän kaloreita... jos syö heikosti, ei kertakaikkiaan jaksa tanssia. Yöpalat tanssien jälkeen ovat välttämättömyys, koska nälkä on siinä vaiheessa jo kiljuva.

Raskaiden tanssileirien yms. aikana kuluu energiaa normaaliin verrattuna vähintään 3x määrä. Myslipatukat, urheilujuomat, hedelmät yms. purtava ovat pakollisia välipaloja jos aikoo jaksaa tolpillaan. Oman kokemuksen mukaan leireillä huolimatta tuosta ylimääräisestä jatkuvasta napostelusta energiavaje kumminkin jää suureksi ja koko leiriä seuraava viikko kuluu syödessä :)

Tavallaan tuossa terveellisyydessä voi osua vähän sinnepäin.. karkilla, pullalla ja limsalla ei pitkälle pötkitä, joten välipalat ja yöpalat ovat pääasiassa terveellisempää purtavaa, ruisleipää ja hedelmiä esim.

Äänestä
  • Juu, no ajattelinkin että ennen tanssimaan menoa ei varmaan kovin raskasta/rasvaista ruokaa tee mieli syödä; voi tulla huono olo.

    Äänestä

  • Avojaloin kirjoitti:

    Juu, no ajattelinkin että ennen tanssimaan menoa ei varmaan kovin raskasta/rasvaista ruokaa tee mieli syödä; voi tulla huono olo.

    Kerran jouduin lähtemään suoraan poikani ja miniäni yhteisiltä synttäreiltä (grillibileet) itseni palloksi syöneenä Kolmilammille. 45 minuutin ajo. Ensimmäinen tunti perillä meni huhhailuksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Avojaloin kirjoitti:

Tanssi kun on liikuntaharrastus ja sitä harrastetaan varmasti useampana päivänä viikossa niin tuli mieleen kysyä että onko ruokavaliolla tanssijoille merkitystä? Tuleeko syötyä kevyemmin ja terveellisemmin tanssiharrastuksen takia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu