Vaimoa vieraille

Kokenut

Aloin aavistaa, että kolmikymppisenä vaimoni alkoi viihtyä myös muiden miesten kanssa. Hän pukeutui hieman levottomasti ja usein hän kiihotti paitsi minua niin muitakin miehiä jättämällä rintsikat pois. Yhden lapsen jäljiltä Marjan nännit nöpöttivät somasti paidan läpi ja suipot rinnat heilahtelivat terhakkaina ja saivat kaverit kiinnostumaan.

Kerran taas rakastelun aikana kysyin suoraan onko tätä jaettu myös muille. Hän tunnusti ja kertoi vielä yhteisen perheystävämme Ahdin nimenkin. Olin nähnyt kaverin pullean paksun kullin usein saunassa ja jopa ihaillut komistusta. Kiihotuin lisää asian paljastumisesta ja nain vaimoani raivokkaasti udellen lisää ennen laukeamista.

Tästä alkoi uusi käänne yhdessäolossamme. Rakastelumme maistui edelleen, mutta toisaalta olin kiihottunut vieraiden miesten kuolaamisesta ja suorastaan järjestin Marjalle tilaisuuksia. Kyllä hän osasi itse myös. Miehet tarvitsivat vain viestin. Joko sain Marjan pukeutumaan levottomasti tai katsomaan jotakin kiinnostavaa miestä niin leikki alkoi.

Saaressa bileissä vein lastamme yöllä nukkumaan ja Marjaa ei tahtonut löytyä. No, siellähän hänen työkaverinsa illan isäntä Markku saunan kuistilla käsitteli vaimoani voimallisesti takaapäin. Muita ei onneksi ollut paikalla. Olihan se näky, kun katselin oman vaimoni rinnat heilumassa isännän työntöjen tahdissa.Markku oli vanha nautiskelija ja kiusasi Marjaa punaisella kiiltävällä terskallaan kunnes alkoi taas lykkiä rajusti koko komeutta vikisevän vaimoni sisään. Takaapäin nainti oli kaunista katsottavaa, koska työnnöt näkyvät niin hyvin.

Olin hyvin kiihoittuneessa tilassa ja Markun alkaessa tyhjentämään punaista kulliaan riisuin itseni ja kävelin ihan lähelle näitä parittelevia kiimoissaan.. Penikseni alkoi olla kovana.Marja hymyili nähdessään tutun sapelin, mutta Markku hieman pelästyi. Rauhoitin pariskuntaa ja sanoin minulle maistuvan nyt pehmeä naitu oma narttuni. Pyysin Markkua istumaan, ottamaan Marjan syliinsä ja nostamaan hänen jalkansa ylös olkapäilleen. Hän totteli.
Minulle avautui eteeni punainen,kiiltävä ja naitu liukas pillu.
Kullini on kiihottuneena 19 cm ja käyrä, joka Marjan mukaan korvaa paksuuden puutteita. Komensin Markun hyväilemään vaimoni edellisessä käsittelyssä pehmenneitä rintoja.
Näky oli kaunis. Työnsin varovasti osin Markun katselusta kiihottuneen kullini sisään. Peniksen juuressa tuntui kova kihelmöinti, kun himo yltyi.
Aloin naida täysillä toisen sonnin katsellessa nähtävästi uudestaan kiihoittuneena. Markku laski Marjan pitkälleen ja jäi suuren kyrpänsä kanssa hänen pääpuolelle polvilleen katsoen samalla toimitusta. Marja otti Markun vehkeen käsittelyyn ja kohta alkoi suorastaan raivoisa nainti pilluun ja suuhun. Laukesin ennen Markkua ja ihailin kohta Markun jäykän melan tyhjentymistä vaimoni rinnoille ja suuhun.

Ajoimme aamulla veneellä kotiin ja koko matkan odotin saavani taas naida pikku huoraani. Kotona se onnistui. Naitu vaimo maistuu. Siinä on jotakin ihanan irstasta.

Markulle annoimme toisenkin kerran vaimoani käyttöön, hän kai väsyi kyselemään vuoroaan.

Mitäkö Ahdille tapahtui? Aika villi juttu! Hän oli vaimonsa kanssa meillä kylässä ja lämmitin saunaa hänen kanssaan ja kerroin suoraan, että Marja on sulle sitten maistunut. Hän oli kauhuissaan ja vannotti, etten kertoisi hänen vaimolleen. En luvannut mitään.

Lapset olivat nukkumassa ja menimme yhteis-saunaan. Ahdin vaimo Elina oli ihan komea. Rinnat raskaat ehkäpä c-kokoa. En ihan innostunut hänestä. Oli kiva katsella vaimoa kahden miehen välissä, joilta on panoja saatu. Ahti veteli esinahkaa pois heti alussa, taisi olla pojalle tärkeää. Olihan se paksuudessa komea, pituudessa ehkä ei. Saunan aikana oli eroottista latausta ilmassa.

Joimme kaljat, aperitiivit, viinit ja konjakit ruuan aikana ja vapauduimme melkoisesti. Marjalla oli taas ohut valkoinen pusero päällään. Otin pois sen syömisen jälkeen kaikkien aikana ja esittelin vaimoni rintoja. Ahti oli paitsi kauhuissaan myös selvästi kiihottunut. Ehdotin, että mennään kaikki meidän makuuhuoneeseen ja tutkitaab myös Elinan komeat rinnat. No Elinahan pisti hanttiin, jolloin ehdotin, että Ahti tulee katsomaan rakasteluamme. Hän lähti mukaan.

Ahti istui kuin virkamies tuolille ja me aloimme Marjan kanssa touhuta sängyssä. Näin, että Ahtia kiihotti katsella ja päästyäni Marjan sisään hän alkoi hyväillä itseään ja riisua samalla. Keskeytin naimisen ja menin tarkistamaan Ahdin stondia. Valtava paksu veitikkahan siellä odotti tilaisuuttaan. Kysyin Marjalta tokko hän enää jaksaa. Olisiko Ahdin mentävä kotiinsa Elinan kanssa touhuamaan? Ahtia otti päähän ja toisaalta kiima oli kova. Kysyin mikä Ahtia viehättää eniten Marjassa. Ahti sopersi jotakin tiukasta pillusta ja ihanista rinnoista. Pyysin Ahtia saamaan kunnon seisonnan aikaan ja sitten tarkistamme onko hänestä pikku vaimolleni iloa. Ihan omistajan elkein ryskytin Marjan sisällä. Mahtoi Ahti odotella lastieni lentoa. Ahti tuli aivan lähelle seuraamaan kullini seivästystä. Näin Ahdin paksun kullin värähtelevän kuten oriilla ennen astuntaa.
En pystynyt enää pitkittämään vaimoni käsittelyä vaan ruiskuttelin Ahdille liukkautta sisään.
Ahti pyysi nöyrästi, että saako hän jatkaa. Marja pyysi saada nauttia Ahdin paksusta siten, että hän naisi hitaasti. Ahti hermostui keskusteluista. Sanoin, että hänhän voi mennä kotiinsa naimaan Elinan kanssa.
No, me päästimme Ahdin himokkan kyrpänsä kanssa touhuamaan Marjan kanssa. Olihan se turpea kulli aika outo, kun se avasi jo naidun vaimoni pillua auki. Nainti oli melko nopea.
Menimme olkkariin ja siellä oli Elina ihmeissään. Ahtihan se selitteli vaan katselleensa...
Meidän suhteemme Ahdin kanssa viileni ja minä olen Marjan kanssa harrastanut miehiä, jotka myös tasapuolisesti antavat minulle vaimojaan.

10

26312

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sprauli

      Surullista ettei ihmisillä ole enää mitään luottamusta eikä varsinkaan rakkautta kun pidetään omaa ja toistenkin vaimoja seksiobjekteina. Surullisempaa se että he suostuvat siihen.

      • se on

        Vaimot tuskin nauttivat naimisesta, joten parempi käydä tyydyttämässä himot vieraissa ja rakastaa kotona.


      • Hieno tarina!
        se on kirjoitti:

        Vaimot tuskin nauttivat naimisesta, joten parempi käydä tyydyttämässä himot vieraissa ja rakastaa kotona.

        Kyllä nyt kommentoijat ovat ihan väärällä palstalla. Kaveri kirjoitti seksipalstalle eikä hempeyksiä ja moralisointia ole kai hänellä tarkoitus kerjätä?

        Onko kiva läähättää täällä lukemassa kirjoittajan kai todellisia kokemuksia?

        Tiedättekö edes minkälainen prosentti miehistä ja naisista tykkää kumppaninsa sukupuoliyhteydestä vieraan kanssa?

        Minusta kaveri kuitenkin kirjoitti nätisti....


      • Seksi on pariskuntien yhteinen nautinnon aihe. Harrastettiin sitä sitten kahdestaan tai kolmannen osapuolen mukana ollen.


    • todellista

      ihanata kun voi nauttia, että ei tarvitse pettää vaan kumpikin nauttii sekä vaimo että mies!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • Todellisen tuntuista

        tarinaa on jutussa. Samaa mieltä, että seksistä on hienoa nauttia "vieraan" kanssa yhdessä, koska pettäen on syyllisyyttä aina mukana. Harrastan itse vaimoni kanssa jonkin verran samanlaista kuin jutussa.


    • VaimoaKimpassa7

      Vaimoani nai noin 25-35 miestä ensimmäisemä vuonna.

    • "Meidän suhteemme Ahdin kanssa viileni ja minä olen Marjan kanssa harrastanut miehiä, jotka myös tasapuolisesti antavat minulle vaimojaan."
      Yllä lainaus tarinasta. Kiinnostava sillä itseäni ei kiinnosta muiden naiset. Vaikka heitä olisi läsnä. Voin toki naida heitä jos se on pelin hinta. Parasta on saada seurata kun vaimoani naidaan. Aistia hänen nautintonsa.

    • toiveikas_34

      Vaimo on alkanut lämpenemää sille että nussisi vieraan kanssa ja tulisi sitten spermattuna kotiin..

    • Mika844

      On se vaan niin tuhmaa nähdä kun vaimo ottaa ohjat käsiinsä kirjaimellisesti..
      En aikanaan voinnut ajatellakkaan cuckold vaimoa itselleni, menin kuitenkin ehdottamaan ryhmä seksiä kaverini kanssa, meni aamuun asti ne panot sitä se sitten lähti juttelimme asioista vaimo kertoi nauttivan kun saa antautua miesten vieteltäväksi, no hitto miksei.
      yhdenkin juhannus reissusta tullessaan kertoi antaneensa 5miehelle viikon aikana, todella
      nautinnolista kuulla vielä se et ei hän kortsua käyttännyt kenenkään kanssa, nautti kun sai miehiltä
      imeä pimsallaan spermat sisäänsä, näin halusi jatkossakin tehdä, älä vikise tykkäät vaan mitä
      enemmän mä nussin miesten kanssa, seksi oli aivan käsittämättömän hyvää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      19
      2261
    2. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      56
      1864
    3. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      178
      1513
    4. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      82
      1493
    5. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      21
      1479
    6. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      310
      1431
    7. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1061
    8. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      63
      1027
    9. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      34
      1005
    10. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      349
      894
    Aihe