Sinä, Rowling!
Kannattaisi kirjoittaa kohta muitakin kirjoja kuin Harry Potter, sillä kohta joku vielä syrjäyttää sen.
Potterista on kehittymässä aikamoista jaarittelua, eikä samoja vanhoja kirojoa jaksa lukea niin monta kertaa.
Potterin kirjoittamisessa menee nähtävästi niin kauan aikaa, että siihen ehtii kyllästyä ennen kuin viimeinen osa tulee kauppoihin. Minä en ole lukenut Potteria ikuisuuksiin, ja tiedän parempiakin kirjoja.
Minä kirjoitan sellaista kirjaa, josta tulee aika paha kilpailija Harry Potterille. Katso muutaman vuoden päästä kirjakauppaan...
Eihän Potteria löydy nykyään enää mistään. Ainoa paikka, josta löysin sen kirjan nimen, oli paikallisen kirjakaupan ikkunassa oleva suuri juliste.
Potter siis vanhenee nopeammin kuin sen jatko-osaa kirjoitetaan. Ja kaikenlaisia kivoja juoruja on liikkeellä Potterista, koska ihmiset ovat kyllästyneet odottamaan Potteria.
Tämä on varoitus, maineesi, Rowling, on pian mennyttä.
Teidän
Kishu.
P.S. Älä välitä, jos olen kirjoittanut nimesi väärin. Säästän kirjallisia lahjojani Harry Potterin syrjäyttämiseen. Sitä paitsi äidinkieleni on ruotsi.
P.P.S. En kuitenkaan ole ruotsalainen, vaan olen Vaasasta, joka sitten on Suomessa.
Tämä on Rowlingille!
6
811
Vastaukset
Ei Rowling täällä käy, eikä se edes ymmärrä Suomee. Vai luuleksä et Rowling on suomalainen?
Jos haluat kirjoittaa Rowlingille, kannattas kirjoittaa enkuks ihan kirjepostina. Osoite on:
J.K. Rowling
c/o Christopher Little Agency
Eel Brook Studios
125 Moore Park Road
London
SW6 4PS
United Kingdom- M.I.C
Kannattaisi kirjoittaa aivan erilaisen kirjan kuin Harry Potter. Muuten tulee "leima otsaan"
M.I.C kirjoitti:
Kannattaisi kirjoittaa aivan erilaisen kirjan kuin Harry Potter. Muuten tulee "leima otsaan"
Rowling on luvannut jatkaa kirjoittamista Pottereiden jälkeen ja on tietääkseni kirjoittanutkin jo yhden kirjan joka on suunnattu pienille lapsille. Ja uskon kyllä Pottereiden suosion jatkuvan vielä viimeisen kirjan ilmestymisen jälkeenkin. Harry Potter-kirjat ovat kuitenkin innostaneet lapsia ja nuoria lukemaan.
- animagus
...on sanonut aikovansa kirjoittaa jotakin muuta sitten kun hän on saanut Potterit päätökseen. Pottereita hän on sanonut kirjoittavansa seitsemän, joista kuusi on siis jo ilmestynyt. Toiveesi on siis aika turha, koska kaikki Potter-fanit ovat jo vuosia tienneet sen toteutuvan.
Miten niin Pottereita ei löydy nykyään enää mistään? Myös vanhoja osia on edelleen saatavana kirjakaupoissa. Hinnatkin tuntuvat pysyvän samalla tasolla vuodesta toiseen. Kirjoista saa yleensä pulittaa vähintään 15 euroa - halvemmalla en muista niitä kaupoissa nähneeni.
Kukaan ei pakota sinua lukemaan Pottereita. Omasta mielestäni niiden suurin ansio on, että ne ovat rohkaisseet lapsia ja nuoria lukemaan kirjoja, jopa englannin kielellä. On hieno havaita, ettei kirjojen paksuuskaan karkota nuoria lukijoita. Siitä on hyvä jatkaa ja laajentaa lukemista muihin kirjoihin.
Noista kivoista juoruista: mikäli viittaat Potter-teorioihin, itsekin esitän niitä mielelläni. Kirjojen tulevaisuutta on mukava spekuloida samanhenkisten ihmisen kanssa. Teorioita ei kehitellä (ainakaan pelkästään) siksi, että seuraavaa kirjaa ei jaksettaisi odottaa. Huhujen ja pohdintojen taustalla on mielestäni pikemminkin syvällinen kirjojen maailman tuntemus ja mielenkiinnon ylläpitäminen. Itse odottelen seuraavaa kirjaa lähinnä haikein mielin, joten siinä mielessä en edes toivoisi kirjan ilmestyvän kovin pian. Liian monta vuotta elämästäni on kulunut Pottereiden parissa, jotta osaisin kuvitella elämää ilman niitä. - prkl stana
" Potter siis vanhenee nopeammin kuin sen jatko-osaa kirjoitetaan. Ja kaikenlaisia kivoja juoruja on liikkeellä Potterista, koska ihmiset ovat kyllästyneet odottamaan Potteria. "
ÄLÄ YLEISTÄ! Ja puhu vaan omasta puolestas. Oikeat Harry Potter fanit eivät ole tota mieltä. He jaksavat odottaa niin kauan kuin on tarve koska he tietävät että odotus palkitaan. Ja veikkaan ettei sinusta ole ihan harryn syrjäyttämiseen. - mmm mmm
Kuulostatpa kypsältä :D hah! jaahas, että syrjäytät Potterin? Hmmm tiedätkö että Harry Potter kirjoja on myyty n.300 miljoonaa kappaletta ja seitsemättä kirjaa odotetaan innoissaan ympäri maailmaa ! Oletpas malttamaton. Enpä usko, että itse pystyisit koskaan kirjoittamaan vastaavanlaisia huippu romaaneja kaikkine yksityiskohtineen alle vuodessa :D J.K.Rowling julkaisee lähes kirjan vuodessa, suomeksi kääntäminen vai vie usein toisen vuoden. Sinäkö kirjottaisit yhtä myyviä kirjoja nopeammin? Kuinka nopeasti? Kuukaudessa? :D Kylläpäs olet huvittava. Onnea vain tähän maailman valloitukseen, mutta luulenpa, että joskus joudut perumaan nämä sanasi ja ymmärrät, että kirjoittaminen vie aikaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2082605
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo471785Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1461387Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol3401290Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3451244Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen251166Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe571103Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H131002- 55976
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S21883